maanantai 15. toukokuuta 2017

Eläkepaperit saapui..

Olen tehnyt päätöksen. Hertta jää eläkkeelle. Kävimme vuosittaisissa selkäkuvissa tänään ja jo aiemmin kytenyt ajatus oli nyt helppo päättää. Talven kaikenlaiset kummalliset oireet ja kokoajan arjessa näkyvillä olevat asiat, kuten liike huomioiden olin varautunut kaikenlaiseen. Ihan niin pahaa ei löytynyt mutta tarpeeksi eläkepapereihin. Ylimääräinen lannenikama L8 on se pahin. Se on muuttunut elämän varrella silmin nähtävästi. Siinä on nähtävissä selkeää spndyloosipiikkiä ja muuta muutosta, kuin myös ristiluu alueella. Lisäksi L1-4 alueella on pienen pientä alkua, mutta ne ei selitä yhtään mitään oireita. Hermostosta johtuvaksi laittoi eläinlääkärikin paljon asioita, joita koirassa näkyy arjessa.

 Hertan ura on nyt loppu. Näkisitte sen ilmeen kun se huomaa, että teen lähtöä treeneihin ja vain Martta käsketään autoon. Se on aika raastava ilme. Se haluaa lähteä, mutta kuitenkaan se ei nyt ole ollenkaan hyvä treenatessa, ei missään lajissa. Toki käyväthän eläkkeellä olevat ihmisetkin toisinaan töissä vaikka eläkkeellä ovatkin, joten niin käy Herttakin, treeneissä hömpöttämässä ja kattelemassa maailmaa ja saattaa se vielä johonkin nenätyökokeeseenkin mennä, mutta kyllä me silti tituleerataan sitä nyt eläkeläiseksi.


Kaikki vielä alussa.


Hertan ura oli lyhyt, mutta kyllä sitä kelpaa muistella. Hertta on ollut äärimmäisen vaikea kouluttaa. Kovin ohjaajapehmeä ja matalaviettinen ja temperamentiltaan rauhallinen koira on ollut haaste. Pentuna olin sen kanssa sormi suussa Turon jälkeen. Ei siihen voinut käyttää ollenkaan sellaisia keinoja kuin Turoon. Ja toisaalta taas, juuri tuollaisen halusin Turon kaikkien ääliömäisyyksien jälkeen ;) Hertta on opettanut mulle paljon. Ennenkaikkea kärsivällisyyttä! Sitä kun ei ole kauheen suurella kauhalla meikäläiselle annettu.. Hertta on tutustuttanut mut uusiin lajeihin ja moniin mukaviin ihmisiin. Se on osoittanut että ei ne vietit ole se ainut jolla koiraa viedään eteenpäin ja tehdään tuloksia.


Tällaista meininkiä Hertasta ei ole saanut esiin enää aikoihin.


Hertta oli tulokasvuotenaan hieno! Se eteni hienosti ja oppi nopeasti. Tulokasvuoden jälkeen koirasta ei ole saanut irti ollenkaan samaa intoa ja paloa työntekoon. Se ei ole sen jälkeen ollut sama koira. Kun se osaisi puhua. Kertoisi sattuuko siihen kun treenataan vai onko se vain kaikessa pehmeydessään lopulta vaan niin kovapäinen ja mukavuudenhaluinen, että työnteko ei läheskään aina maistu. Viime talvena se oli loistava hallikaudella, mutta nyt se on taas lopahtanu. Enkä saa sitä kunnolla syttymään missään treeneissä, en nenähommissa, enkä tottelevaisuus puolella, Mejä on ainut jossa se on liekeissä edelleen.


Seuruu oli hyvinä aikoina äärimmäisen kaunista!


Hertan uralle mahtuu monenlaista:
BH-koe
10 tokokoetta
8 rallytokokoetta
mejä koe
erikoisjälkikoe
luonnetesti
kolme virallista näyttelyä
Nose Work 1.luokan hajutesti.

Koulutustunnukset: BH TK1 RTK1 sekä RTK2.

Palkinnot Kauhavan Kennelkerho:
Vuoden tulokas 2014 
Vuoden palveluskoira 2014
Vuoden TOKOkoira 2014
Vuoden TOKOkoira 2015
Vuoden Rallytokokoira 2015
Vuoden Rallytokokoira 2.sija 2016

Palkinnot SPL Seinäjoki:
Vuoden tulokas 2014
Vuoden Tokokoira 2014
Vuoden Tokokoira 2015
Vuoden Rallytokokoira 2015
Vuoden Rallytokokoira 2016

Voittoja ja kunniapalkintojakin löytyy.

Voittoja ja koulareita on tehty.

Näyttelytulokset ovat ymmärrettävästi vähissä. Hertta ei ole sen näköinen koira joka pärjäisi näyttelyissä. Ja aina ne tuomarit huomaa myös sen erikoisen liikkumistavan. Pentuna Hertta oli ROP pentu ja kunniapalkintokin tipahti. Aikuisena koira ei ole ollut Erittäin Hyvää parempi. Luonnetestissä koira esitti juuri sitä mitä se on . - ai tuolta tuloo tuollanen kelkka, no istumpa tähän sitä kattomaan, äippä katto säkin. Joku kelkka tulee. - Jaa, meinaat muka hyökätä mun päälle, tuu vaan, en usko että oikeesti tuut päälle joten mihin tässä nyt hötkyillä. Tuohon tyyliin se Hertan luonnetesti meni. Pois kaikki turha hötkyily. Sillä metodillahan se elää muutenkin :D


Rotunsa paras pentu :)

Erittäin hyvä


Jälkinenä sillä on ollut aina. Muurahaiset vaan piru vie aharisti pentuna niin paljon, että edelleen se ajoittain tuntee muka niitä jaloissaan jäljen alussa, kunnes tajuaa olevansa tyhmä ja huomaa että jaa ei niitä ollutkaan :D Hyvä jäljestäjä. Itse jälki on aina ollut se juttu, ei se ruoka siellä jäljellä. Kovin alussa siltä otettiin jäljeltä ruoka pois kokonaan ja FH koe ilmoittautuminen tuli eteen. Tuohon aikaan se oli melkoisen ilmeinen peltojäljellä ja olin varma että kokeesta tulee tulos. Sillä ei koskaan jäänyt keppejä jäljelle ja kulmissa jos se meni yli niin se meni korkeintaa koiran mitan ja löysi jäljen uudelleen nopeasti. Kokeessa kuitenkin se neljännen kulman jälkeen ollut harha oli liikaa ja siihen meidän matka tyssäsi. Tulos jäi tulematta, mutta tuomari kehui koiran jäljestämistä rauhallisen tasaiseksi. Sen koommin ei ole tarttenut fh kokeeseen menoa ajatella. Jäljestäminen on huonontunut tasaiseen tahtiin. Viime kausi oli katastrofi. Koira ei meinannut pysyä jäljellä ollenkaan. Ilman oireita lääkitsin koirat nenäpunkki lääkityksellä ja sen jälkeen jäljestys on ollut parempaa, mutta ei missään tapauksessa koetasolla, tänäkään vuonna.


Jälkinenä työssä


Muitakin nenähommia on tehty. Viime vuonna innostuin kokeilemaan mejä jälkeä. Kun metsässä käytiin kuitenkin Martan kanssa jäljellä niin samalla olisi aina kiva että olisi Hertallakin joku jälki metsässä ajettavana. Verijälkeä tekemään siis. Ensimmäistä kertaa kun tein Hertalle verijäljen, se vanheni 8 tuntia. Lähdössä ehdin jo ajatella että no joo, antaa olla. Koira jäi alkumakaukselle oikeesti ainakin minuutiksi ennen kuin lähti etenemään. Ensimmäisillä kymmenellä askeleella meni aina kin viis minuuttia kun piti niin tarkkaan nyysätä että mistä nyt on kyse. Meinasin luovuttaa ihan täysin, mutta siitä se sitten lähti ja etenikin varmasti. Makuut merkaten ja kulmat hoitui kuin itsestään. Sorkka suussa jäljeltä autolle. Tuon jälkeen tehtiin yksi 12 tuntia vanha ja yksi 24 tuntia vanha jälki ja sillä treenimäärällä kokeeseen. Kotipaikkakunnalla oli tuttavan järjestämä koe johon oli tullut peruutuspaikka ja sitä tarjottiin meille. Ajattelin että no eihän nyt toki vielä tällä treenimäärällä, mutta hullu mikä hullu niin otin  paikan vastaan. Luonnonlahjakkuus. Tuomari ei keksinyt Hertan jäljestämisestä mitään vikaa. Ainoastaan jäljen etenevyydestä otettiin yksi piste. Hertta kun eteni jälleen sillä itselleen tyypillisellä tasaisen varmalla rauhallisella tyylillään. Ja vaikka tuosta piste meni niin enimmäisaika alittui reilusti! Ennen Hertan tulosta oli useampi vuosi välissä että saksanpaimenkoira on tehnyt mejästä ykköstuloksen. Oli siinä mettämiehet ihmeissään kun sakemanni tulee ja tekee illan parhaan tuloksen :D

Nose Work on ollut meillä myös ohjelmistossa. Tässäkin neiti on mennyt jotenkin laamaksi. Tekee se mutta ei ollenkaan siten kuin se joskus teki ja miten hyvin se osaa. Ajoittain siitä tulee esille tässäkin se vanha Hertta, mutta juuri äskenkin se treenissä oli kovin epävarman oloinen tehdessään. Löytää se aina oikean paikan, mutta sen tekeminen ei ole hauskaa katsottavaa kun siitä puuttuu ilo ihan täysin.

Tottelevaisuuspuolella, kuten jo sanoinkin, Hertta on ollut haastellinen kouluttaa. Siitä huolimatta on saavutettu ihan kivasti. BH koe käytiin heittämässä läpi koiran ollessa 1½ vuotias. Tuo koe on jäänyt minulle hyvin mieleen. Hertta oli jotenkin todella hyvä siellä. Se jaksoi seurata molemmat nälkävuoden pituiset seuruut hyvässä kontaktissa ja hyvällä ilmeellä. Loput liikkeet siihen päälle virheettä ja rauhallinen paikkamakuu. Muistan miten onnellinen olin tuon kokeen jälkeen. Mölli BH koekin tehtiin tuota ennen ja sieltäkin on palkinto kaapissa. Kaupunkiosuushan tuolle on läpihuutojuttu. Tai oli silloin.. Nykyisinhän se saattaa äristä lenkillä....


Ja niin hienosti hereillä!


Toko kokeita on tullut koluttua 10 kipaletta. Alokasluokasta neljä koetta, avoimesta kuusi. Usko alkoi loppua avoimessa luokassa.. Alokasluokkaa tehdessä koira oli vielä se hyvällä ilmeellä teknisesti todella hyvin suorittava koira joka jaksoi tehdä koko suorituksen alusta loppuun iloisesti. Alokas luokasta meillä on voittoja ja kunniapalkintoja. Ja on toki Avoimestakin yksi palkintosija. Muistan alokas luokan kokeita vain hyvällä. Niiden jälkeen hymyilytti aina. Ekassa kokeessa tuli pari isompaa kauneusvirhettä, en muista mistä syystä, mutta se maksoi meille ykköstuloksen ja kakkonen napsahti. Sen jälkeen ropisi pelkkiä ykkösiä koulutustunnukseen saakka. Hertta oli vajaa kaksi vuotias kun sillä oli jo toinenkin koulutustunnus nimen edessä. Avoimessa luokassa oli joku kirous vai koiran tekeminenkö vain alkoi huonontua jo tuolloin. Kuusi koetta on avoimesta tehty, mutta vain yks ykköstulos on haalittu kasaan. Siellä kokeessa Hertta olikin taas sellainen kun se parhaimmillaan on. Teki upealla fiiliksellä alusta loppuun. Ei lamaantunut kesken kaiken tai alkanut tarjoamaan vääriä liikkeitä tai jättänyt niitä tekemättä, kuten muissa kokeissa enemmän tai vähemmän kävi. Hyvänä päivänään se oli siis avoimen luokan ykköstuloksen tasoinen koira.


Tokokokeessa Vöyrillä. Ykkönen tuli tuolloin.


Tokon alkaessa mennä mönkään, aloitettiin rally-toko. Joskin sitä piti kokeilla vain alokas luokan verran. Tutustuttuani kokeen sääntöihin ja liikkeisiin, totesin että alokas luokka on heittämällä tehty tokokoiralla. Ja niinhän se olikin. Ja niin oli avo luokkakin, Voi luokka onkin sitten ollut hieman tuskallinen. Kaksi nollatulosta takana. Ja siihen ne jääkin. En saa koirasta irti enää sellaista paloa että kannattaisi ilmoittaa kokeeseen. Syytä en käsitä. Onko se se kipu vai onko se väsynyt tekemiseen vai onko sen taitojen raja tullut vastaan vai mitä? Jossakin mättää sen verran että eläkepaperit rapsahti.


Rallykokeessa Alajärvellä.


Olen nauttinut kilpailla tämän koiran kanssa. Turon jälkeen se on ollut ihana muutos. Turon kanssa sai aina olla silmät selässäkin ja mieluummin vielä enemmän. Siitä ei koskaan voinut olla varma mitä se saa päähänsä. Aina koesuorituksenkin aikana toinen aivojen puolisko joutui miettimään onko ympärillä nyt jotain sellaista tapahtumaa joka kiinnostaa koiraa enemmän kuin tämä tekeminen ja ampaiseeko se rasasta vai mitä tekee. Hertan kanssa tuollaisen sai unohtaa. Hermo lepäsi kun sen kanssa kulki koepaikoilla. Se oli aina rauhallinen eikä piitannut ympäristöstä mitään. Paikkamakuutakaan sille ei ole koskaan oikeasti koulutettu se vaan ymmärsi sen samantien. Tässä makaan kunnes toisin määrätään. Ihan sama mitä nuo muut touhaa.

Mutta se on ohi. Tässä se nyt oli. Koira on arjessa onnellinen ja tykkää liikkua omaehtoisesti, ohjaajan määräämä tyyli ei olekaan niin mukavaa. Syytä voimme arvuutella. Hertan persoona on sellainen, että se saa multa anteeksi paljon sellaista jota en muilta koiriltani ole koskaan sietänyt. Käyttääkö se tätä hyväkseen ja välttelee työntekoa vai onko se kipeä. Kun se osaisi vastata. Järjellä ajatellen se ei käytä luonnettaan hyväkseen, ei koira ajattele niin... Mutta oli syy mikä tahansa niin päätös on nyt tämä. Kaikki loppuu aikanaan, nyt loppui Hertan aktiivinen ja tavoitteellinen treenaus. Nenähommissa ja miksei rallyssakin saattaa eläkeläinenkin kokeissa vielä käydä, mikäli niitä parempiakin kausia tekemisessä vielä tulee, mutta kisakalenteria ei enää laadita.

Rakas <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti