sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Ketä me ollaan..

Jostain on nyt ilmestynyt sen verran uusia lukijoita, että taitaa olla paikallaan pieni esittely.

Etelä-Pohjanmaalla asustellaan ja työltä ja perheeltä jäävä vapaa-aika menee kaikki tuvassa tepastelevien kahden saksanpaimenkoiran kanssa touhaamiseen.

Blogin kirjoittajassa ei ole mitään kertomisen arvoista. Sanottakoon nyt kuitenkin, että Saksanpaimenkoira on aina ollut ihailuni kohde ja kun viimein uskalsin sellaisen itselleni ottaa niin paluuta ei ole. Minulle Saksanpaimenkoira on se ainoa oikea koira. Yhtään muita koiratotuja aliarvioimatta, kaikille varmasti löytyy se oma rotu, minulle se on tämä. Joissain vaiheissa olen miettinyt, että mikäs sitten jos ei sakua, mutta ei sellaista rotua löydy. Jos ihan pakko olisi vaihtaa, niin uskon että siinä tapauksessa meiltä löytyisi musta Suursnautseri.

Se ensimmäinen, Turo, Royal Coctail Oz, elää mukanani ja ajatuksissani edelleen jatkuvasti koiramaailmassa pyöriessäni. Turo jätti lähtemättömän vaikutuksen. Turo ei ollut helpoimmasta päästä koiria. Hermorakenne ei ollut ihan priima ja terveys oli kovilla koko Turon lyhyen mutta vauhdikkaan elämän ajan. Turo söi omistajan hermoja päivittäin, ollen kuitenkin niin äärettömän rakas ja opetaen minulle paljon! Turo alkoi ontumaan ensimmäisen kerran 4 kuukauden ikäisenä. 7 kuukauden iässä kyynärästä leikattiin irtopaloja ja poistettiin varislisäke sekä hiottiin syviä rustovaurioita. Ei siitä jalasta koskaan kunnollista saanut. Turo söi elämänsä aikana useita kipulääkekuureja mutta aina se meni täysillä, vielä silloinkin kun pää vei mutta jalat ei tahtoneet pysyä mukana. Turon kanssa olen tutustunut kunnolla koiraharrastusten maailmaan. aiemmat sekarotuiset ovat olleet vain lenkkikavereita. Turon suoritukset olivat vaihtelevia, mutta kun se oli töissä niin se oli töissä. Jonkinlainen kipu varmasti varjosti sen tekemistä aina. Saimme haalittua tokossa kasaan TK1 koularin ja viimeisenä kesänään Turo oli ilmoitettu BH kokeeseen, mutta luovutti paikkansa Hertalle, koska alkoi silloin olemaan jo melko huonona. Tokoilun lisäksi Turon kanssa harrastettiin jälkeä ja haussa se oli haka. Ei Turosta ehkä ulkopuolinen sitä kipua huomannut, vauhti oli aina 100 ja mitä kipeämpi oli sen enempi oli vauhtia. Loppuaikoina vaan tuli kokoajan enemmän asioita kiellettyjen listalle, joten oli aika tehdä päätös. Viimeinen syksy oli jatkuvaa kipulääkkeen syöntiä ja arvailua että mites huomenna. Marraskuussa 2014 Turo poistui luotamme vain kolmen vuoden iässä. Moni olisi sitä vielä pitänyt, koska se oli iloinen ja elämäniloinen, mutta kun pää vei ja jalat ei pysyny mukana, niin katsoin parhaaksi että se lähtee suorilta jaloilta, eikä vasta sitten, kun sen jonain aamuna on vaikea nousta ylös. Niin raivostuttava mutta kuitenkin niin rakastettava persoona kulkee mun mukana aina.

Turo hakutreeneissä. Voi miten rakastin tuota sen tummaa komeaa maskia.

Turo tottistreeneissä.

Turo <3


Kun huomattiin, että Turosta ei ole kisaamiseen asti lajeihin joita haluaisin harrastaa, niin aloin etsiä uutta koiraa. Valehtelematta vuoden päivät selasin terveystilastoja ja kenneleiden sivuja, kunnes löysin haluamani! Kennel Eigen Lappeenrannasta. Ja kappas, sielä oli kohta pian odotettavissa pentujakin. Sieltä meille saapui Eigen Karolina eli Hertta helmikuussa 2013. Hertta on nimensä veroinen koira. Äärimmäisen herttainen ja rauhallinen. Hermot on puhdasta kultaa. Temperamentiltaan turhankin rauhallinen harrastuskoiraksi, mutta hyvin mä oon sen saanu pelaamaan kun tajusin mistä naruista sitä vedellään. Kyllä siitä vauhtiakin löytyy, tennispallot ja nännikumit on parasta mitä Hertta treeneissä tietää. Hertastakin piti tuleman mulle kisakaveri PK puolelle, mutta toisin kävi. Virallisten luustokuvien jälkeen lajit muuttui. Hertalla on lonkat A ja kyynärät 0, mutta LTV3. Välimuotoinen lanneristinikama siis. Normi koiralla kun on 7 lannenikamaa, Hetalla on 8 ja se viimeinen on muodostunut ihan epämääräisesti. Tässäpä se..

 
 
Hertta peitsaa helposti ja sen takapää keinuu liikkeessä erilailla kuin terverankaisella koiralla. tuo aiheuttaa Hertan rankaan helposti lukkoja ja jumeja lihaksistoon. Tosin tällä hetkellä koira on hyvässä kunnossa. Itse opiskelen koirahierojaksi (valmistun marraskuussa) ja hieron Hertan joka toinen viikko. Lisäksi käymme rankahuolloissa osteopaattisella hierojalla, joka aukoo Hertan fasettilukot jne. Nyt kun Hertta pysyy hyvässä lihaskunnossa niin lukkoja on vähemmän, viimeksi vain vika-alueella, aiemmin niitä on ollut pitkin rankaa kaulasta alkaen.
 
 
Tämän vuoksi en ota riskiä ja laita Herttaa palveluskoirien A-esteelle vaan lajit vaihtui tokoon, erikoisjälkeen ja rallytokoon, joissa kyllä on riittänyt treenattavaa. BH on tehty 1½ vuotiaana erinomaisin ja erittäin hyvin arvosanoin. Tokosta on taskussa TK1 ja AVO luokasta yksi ykköstulos. Piti takoa TK2 ennen sääntömuutoksia mutta koiralle iski sellainen koomakausi kentällä että oli pakko ottaa tauko ja nyt on sitten treenattava uusien sääntöjen mukaiset AVO liikkeet kuntoon ennen seuraavaa toko-koetta. Ehkä joskus ensi vuonna. Tällä hetkellä keskitytään Rally-tokoon ja ensimmäinen virallinen koe on 25.7. Hertta on niin ihana persoona, että samanlaista en saa koskaan. Sen kanssa voi mennä ihan mihin tahansa eikä se piittaa mistään mitään. Se on symppis isolla ässällä. Vaikka se ei pystyisi harrastaa mitään se tulee varmasti aina olemaan mun rakkain koira.


Kolmas kerta toden sanoo.. toivon sen sanonnan pitävän paikkansa kolmannen saksalaiseni kohdalla ja tästä kolmannesta saisin viimein kisakaverin Palveluskoiralajeihin, kahta edellistä kun ei luustonsa puolesta ole pk tottikseen voinut ajatellakkaan. Kolmas saksalaiseni on nimeltään Eigen Martha eli Martta. Hertan sisko äitin puolelta. Olen jo aikoja sitten päättänyt että Hertan jälkeen seuraava koira joka minulle tulee on myöskin Eigenistä ja mieluiten vielä samasta emästä ja täälä se nyt on. Martta palautui kasvattajalle koiransa johtumattomista syistä ja kasvattaja tarjosi sitä minulle. Martta on nyt 11 kuukautta ja ollut minulla kolme viikkoa. Hieman jouduin miettiä, että tohdinko ottaa toisen nartun, melkein aikuisen Hertan seuraksi. Kuinka mahtaisivat tulla toimeen. Pentuhan aina kivempi olisi kun saisi aloittaa ihan alusta asti itse koiran kanssa. Mutta vaakakupissa painoi reilusti se että koira luustokuvattaisiin ennen minulle tuloa. Se oli asia joka sai minut sille kannalle että tämä koira tulee mulle. Vielä kun luonne on kohdillaan. Yhtä viilipytty kuin siskonsa, mutta harrastuskentällä koirasta löytyy enemmän potkuja ja saalisviettiä kuin siskosta ja se on ahne. Kaksi asiaa jotka helpottavat huomattavasti kouluttamista.

Martta on nyt ollut meillä kolme viikkoa ja se tuntui heti alusta asti omalta. Likoilla ei ole keskenään ongelmia, mun huomio toki on asia josta saattavat välillä äristä toisilleen mutta muuten ei ole ongelmia olllut. Martta leimaitui minuun tosi nopeasti ja olen voinut pitää sitä surutta irtikin niin yksin kuin Hertankin kanssa. Treeneissä siinä on ihanasti potkua, juuri sopivasti minun makuuni. Ja koska luustokuvat näyttää tervettä niin tästä lähdetään tekemään kisakoiraa PK jälkipuolelle. Tulevaisuus näyttää miten meidän käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti