keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Peltojälki-opissa

Itse kun järjestää niin saa juuri sitä mitä haluaa ;)
Kahden kerran petojälkikoulutus kouluttajana Tina-Marina Bäckman.
Matkaan Martan ja Riian kanssa.
Paljastettakoon sen verran tulevasta koulutustarinasta, että tässä touhussa voi itkeä myös onnesta <3

Syksyllä ennen tauolle jääntiä Martta teki peltojälkeä ilman ruokaa, meni kulmat ja harhat ja ilmaisi esineet. Nyt kun talven jäljiltä on aloitettu, on ollut hieman ruosteessa varsinkin kulmat, joten pieni takaisinpaluu on siis paikallaan. Kulmiin lähdettiin hakemaan siis parannusta. Ensimmäisellä kerralla tehtiin jälki jossa oli kuusi kulmaa, kulmat alkoivat loivasta kaarteesta ja jyrkkenivät loppua kohti siten että viimeinen oli täys 90 asteen kulma. Koira petrasi koko ajan. Se jäljesti hyvin suorilla ja sillä on kuulemma hyvä rytmi työssään. Kouluttaja ihannoi myös Martan tapaa laittaa nenä syvälle askeleeseen. Ensimmäisessa "kulmassa" koira hukkasi pikkuisen jälkeä, mutta onnellisia olemme sen ilmeestä kun se teki töitä löytääkseen sen äkkiä uudelleen ja matka jatkui. Se paransi kulmia matkan varrella kokoajan ja viimeinen, se terävin kulma oli Super!

Ruuan paikkoihin jäljellä tuli hieman uusia vinkkejä. Suorien keskellä saisi olla ruokaa ja tehtävien aikana ei. Tämä olikin aikalailla tuttu asia, mutta se että pitkän jäljen loppuun kannattaisi aina laittaa suora jossa olisi ruokaa joka askeleella, oli minulle uusi tieto. Loogista, kun taas olis tajunnu tätä ajatella. Kun koira tottuu siihen että jälki loppuu runsaaseen ruokaan, saattaa se pitkällä koejäljelläkin jaksaa paremmin loppuun asti kun se miettiin että "kyllä sitä ruokaa kohta tulee". Tolpalle kannattaa laittaa namit siten, että koira oikeasti tarkistaa koko paalun eikä vain tolppaa. Loogista tuokin. Aiemmin minulle on sanottu että paalun juureen ruoka. Mutta siitä aloitus"ruudustahan" koira sen kaiken informaation saa jäljen ajoon.

Ensimmäisen koulutuskerran jälkeen oon tehnyt koiralle kaksi kulmatreeni jälkeä ja se parantaa kokoajan. Ja aina se terävin kulma on paras. Toiselle koulutuskerralle tehtiin Martalle jälki jossa kaikki kuusi kulmaa oli teräviä. Halusin kokeilla onko asia menny perille. Lopussa esine. En löydä sanoja Martan jälkeen. Se vaan meni. Askel askeleelta. Kulma kulmalta. Täydellisesti. Kouluttajan tekemän harhankin yli. Ohjaajalla meni niin tunteisiin että huomasin pillittäväni kesken jäljestyksen. Koutsi antoi 100 pistettä kulmista. Kehotti antamaan koiralle liinaa niin paljon kuin sitä piisaa, merkiksi koiralle että luottaa siihen täysin. Alusta oli vaikea. Kuiva kynnöksellä oleva multapelto. Välillä oli vaikeaksi osoittautunut alustan muutos, Martta päästeli senkin yli niinku mitään muutosta ei olisi ollutkaan. En ole kuvitellut liikoja. Koira alkaa olla koevalmis.

Tässä hommassakin voi siis itkeä onnesta. Koiran nenä on kummallinen kapistus. Se on niin hienoa katsoa kun se etenee askel askeleelta eteenpäin. Ei sitä vaan pysty käsittää miten se onnistuu siinä. Tää on niin mun laji, nautin kaikista eniten tämän tekemisestä ja tässä lajissa onnistumisesta. Miksi? Sitä en tiedä. Ehkä se on lajin vaativuus. On upea tunne kun on onnistunut näin haastavan lajin kouluttamisessa koiralle.

Kulmakuuri meni, nyt alkaa esinekuuri. Koira saisi ilmaista esineet suoremmassa maaten. Ja liina on nyt uskallettava päästää täyteen mittaan. Ja koekalanteria selaamaan..








Riia neitonen on tehnyt elämässään ehkä 10 peltojälkeä. Pentuna sen vauhti oli niin päätä huimaava että vaikka roikuttiin perässä kahdestaan omistajan kanssa niin se vei meitä ihan kuus-nolla. Parin vuoden tauko peltojälkeen ja kokeilemaan. Jumankekka. Kahdella liinalla viedessä se toimi. Vauhtia on kovasti liikaa mutta toimii! Ensimmäisellä koulutuskerralla sain oikeastaan vain vahvistuksen siihen että olen koiran kanssa oikealla tiellä. Kahdella liinalla, joka askeleella makkaraa. Kouluttaja käski laittaa esineen jäljen loppuun. Siis hä? Ei koira oo ikänä opetellu esineitä.. Oli tarkoitus mennä koiran viereen ja laittaa käsi jossa makkaraa, esineen päälle niin kyllä se maahan menee ittellään. Meitä meinas omistajan kanssa hieman naurattaa. Oltiin varmoja että koira alkaa tuossa kohtaa vaan hyppimään ja pomppimaan ja nuolee mun naamaa jne. Se yllätti meidät täysin. Se pysähtyi. Ja meni maate kun ruoka käsi ilmestyi esineen pääälle. Käsi auki ja ruokaa maahan ja siinähän se söi. Olin melko äimänä.

Koulutuskertojen välissä on tehty samanlainen jälki. Ja tuolloin mietimme omistajan kanssa, että mikä ihme se on se konsti jolla se vauhti hiljenee. Onko se pituus: pitääkö kokeilla tehdä kilometrien pituinen jälki ja mitata missä kohtaa veto lakkaa. Vai onko se jälkien määrä? Pitääkö tehdä neljä pitkähköä jälkeä vierekkään ja ajaa ne peräkanaa ja katsoa millä jäljellä vauhti hiljenee. Ei kellään tullu mieleen että jäljen vaativuus hiljentää kyllä koiran vauhtia. Jos se haluaa pystyä työskentelemään kunnolla vaativalla alustalla niin sen vaan yksinkertaisesti on himmattava jotta se pystyy ratkomaan ongelmat jäljellä. Uun muotoinen jälki ja menoksi, kuivaan kyntö-multapeltoon. Ja Uun jälkimmäisellä suoralla huomaan kulkevani ajoittain löysillä liinoilla! Lopussa olleella esineellä tajusin koiran oikeasti pysähtyneen esineelle. Se seisoi kunnes ehdin nyrkkini kanssa esineelle. Se tiesi että sillä puupalikalla on joku merkitys!






Tuohon kun lisätään yhdelle koiralle apparina kahdessa liinassa olo niin ihan työltäkin tuollaset illat vois tuntua, jos se ei olisi niin pirun kivaa ja palkitsevaa :D

Jatkamme harjoituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti