torstai 27. lokakuuta 2016

Vuosi 2016

Ajattelin tässä kohtaa lyödä pakettiin koiraharrastus vuoden 2016

Pitää oikeen itekki miettiä ja miettiessä todeta, että paljon on tullut treenattua, kisattua ja koettua tänäkin vuonna koirien parissa.

Ennen kuin mietitään noita mun koiria, niin haluan todeta, että ratkaisuni jättäytyä pois järjestötoiminnasta oli viisas veto! On paljon enemmän aikaa perheelle ja omille harrastuksille. Ei tarvitse käyttää aikaa kennelkerhon toiminnan miettimiseen ja pyörittämiseen. Myönnän kyllä, että kärsin vieroitusoireista. Minä kun oon sen verran hullu, että nautin järjestää koira aiheisia tapahtumia. Ja ennenkaikkea ei tartte kuunnella sitä paskan määrää mikä tulee ku jotakin järjestää. Koskaan ei voi järjestää mitään niin että kaikki olis tyytyväisiä. Aina joku keksii jotain valitettavaa tai muuten vaan on niin huumorintajuton että vetää herneen nenään sellasestaki mitä ei vaan voi käsittää. Yleensä nämä valittajat on niitä, jotka itse eivät laita tikkuakaan ristiin järjestötoiminnan eteen. Eipä sillä, kestän kyllä sen paskan jauhamisen ja senkin uhalla tykkään järjestää tapahtumia, mutta kun sitä ei oo pakko kuunnella. Tänä vuonna olen täyttänyt kalenterini omien harrastusteni menoilla ja viettänyt aikaa niiden kanssa joiden parissa viihdyn ja jotka viihtyvät mun kanssani. Ei kuitenkaan pidä sanoa "ei koskaan" tässäkään asiassa. Se päivä varmasti tulee vielä, että jonkin järjestön hallituksessa huomaan taas istuvani, mutta jos se päivä koittaa niin muutan omaa toimintaani ja vähennän itselle ottamiani työtehtäviä reilusti entisestä. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Vuosi 2016 oli koirilla terveysrintamalla onneksi hyvä. Martta käväisi virallisissa luustokuvissa ja todettiin priimaksi. Hertta käväisi lekurilla omistajan mielenrauhan takia kuvauttamassa selän. Siinä kaikki mihin on tänä vuonna lekuria tarvittu.

Siskosten yhteiselo meni alku vuodesta vähän takapakkia, kun keväällä säikähdin tosissaan, että nyt tuli likoille kunnon riita. Päästin irti juoksemaan pellolle ja se meni hieman vakavaksi. Sain likat kuitenkin kiinni ja pääsivät melkosella vauhdilla takasin autoon. Minä en sellasta peliä kattele. Muuten ovat ku paita ja peppu, mutta kun päästään juoksemaan yhdessä irrallaan niin sitte meinaa mennä riidaksi. Tähän on onneksi tullut jo muutos ja taas on jo kesän lopulta saakka juoksenneltu yhdessä. Kesän ajan tein irrallaan juoksemiset vuorotellen. Se oli ensinnäkin aika työlästä ja se lyhensi koirien irtiolo aikaa. Jos sulla on 1 ½ tuntia aikaa olla mettässä ja juoksutat koirat erikseen niin molemmille koirille jää aikaa 45 minuuttia. Kahdestaa juostessa molemmat saa käyttää koko ajan hyödyksi. Kesäleirillä meillä oli luento koiran viretilan säätelystä. Tuolta luennolta löysin konstin tähän ongelmaan ja taas homma toimii! Ja plussaa olis jos Martalla on joku keppi kokoajan suussa ;)

Uutena lajina ollaan aloitettu Nose Work. Sen virallistamista odotellessa! Ykkös-luokan hajutesti on luvassa ensi vuonna ja toivon mukaan myös koe, kunhan yhdistys saa säännöt valmiiksi ja aletaan Suomessakin pitämään virallisia kokeita. Lajia on treenailtu läpi vuoden ja koirat alkaa olemaan valmiita niin hajutestiin kuin kokeeseenkin.

Treenattu ja kisattu on tänä vuonna sen verran, että tällä hetkellä koirat on tauolla päälajeistaan. Varsinkin kaikesta mikä liittyy tottelevaisuus lajeihin.

Mietitäämpäs sitten Hertan vuotta 2016. Hertta on mietityttänyt mua tänä vuonna paljon. Ja taas niin kovasti haluaisin, että koirat osaisivat puhua. Hertan liike ei koskaan ole ollut ihan normaalin näköistä, mutta joudun myöntää että tänä vuonna se on ollut entistä huonompaa ja peitsaaminen on todella yleistä. Suutarin lapsella on tässä tapauksessa kengät ja hieronta tehdään kerran kuukaudessa ja laserointi. Lukot availlaan rangasta säännöllisen epäsäännöllisesti ja liikunta pitäis olla kohdillaan. Mutta määräänsä enempää ei voi auttaa jos rangassa on synnynnäinen vika. Kesällä aharistus oli jo sen mukainen, että vein Hertan uusinta selkäkuviin. Ranka kuvattiin kun mulla oli aavistus että kaikki ei oo kohdillaan. Ja löytyihän sieltä L1- L2 nikamista pientä spondyloosin alkua. Kovin pientä, mutta kuitenkin. Mutta ei se meidän elämään vaikuta. Täysillä mennään, eikä mietitä tuota. No, sen verran se laitti miettimään että laitoin tokosta koiran eläkkeelle. Haluan mieluummin enemmän yhteisiä hyviä vuosia. Juoksujen aika on helpottanut reilusti tänä vuonna. Ei enää pitkää syömätöntä kautta eikä valeraskautta. Onko syy vanhenemisessa vai toisessa nartussa talossa. Oli syy mikä tahansa niin kyllä mä nautin. Juoksujen vaikutus kun pakkasi meillä ennen kestää kolme kuukautta..

Harrastusrintamalla Hertan tavoitteet taisi tälle vuodelle olla FH1, TK2, RTK2 ja RTK Voi luokan korkkaus. Paljon on tehty, mutta kaikkia tavoitteta ei ole saavutettu, mutta on saavutettu muuta. Vuonna 2016 ei ollut Hertalla asiaa FH kokeeseen. Koiran peltojäljestys ei ole ollut tänä vuonna edellisvuoden tasolla. Välillä se oli jopa niin huonoa, ettei pysynyt jäljellä ollenkaan. Ratkaisuksi asiaan osoittautui nenäpunkki lääkitys. Oireeton koira, mutta päätin koittaa ensin tuota, ennen kuin aletaan miettiä koulutuksen muutosta. Lääkkeen jälkeen koira on taas osannut jäljestää, mutta ei ollut asiaa kokeeseen tällä kaudella, katsotaan mikä on FH kunto vuonna 2017. Sitä vastoin menimme Hertan kanssa uuden lajin jälkikokeeseen. Mejä-kokeesta haettiin AVO1 49/50 pistettä. Tuomarin sanoin "lähes virheetön suoritus". Melko kova suoritus koiralle joka on elämässään tehnyt yhden 24h vanhan jäljen ja yhteensäkin vain kolme mejä jälkeä.. Tuolla treenimäärällä tuollainen saavutus. Tästä jatkamme vuonna 2017.. Josko vaikka jälkivalioksi.. ;)

Näyttelyissäkin Hertan kanssa käytiin, viimeiset tälle koiralle. Tuurissa kesäkuussa. Lopputulos näyttelyistä AVO EH AVK4. Hertan näyttelyura on nyt ohitse. EH on se suurin arvosana johon koiralla on realistiset mahdollisuudet. Mutta nyt on näyttelytulos hankittuna myös aikuisiällä.  Tokossa emme ole tänä vuonna kisanneet enää ollenkaan, mutta Rallytokossa ollaan päästy tavoitteisiimme. RTK2 on plakkarissa ja voittaja luokka korkattu! VOI luokka korkattiin piirinmestaruuskilpailuissa, joissa olimme Hertan kanssa mukana kennelkerhomme joukkueessa. Koira tuntui ja näytti radalla loistavalta, mutta siellä kuitenkin tuli ihan käsittämättömiä virheitä, joita en huomannut radalla ollessani ollenkaan, joten jäimme ilman tulosta. En ollut harmissani tuosta tuloksettomuudesta, koska koira tuntui todella hyvältä. Joskin se oikealla puolella seuraaminen vaatii vielä työtä. Joukkueemme kuitenkin sijoittui joukkuekisassa sijalle 2.
Viimein oli myös sen verran ikää plakkarissa, että tänä vuonna Hertan kanssa käytiin luonnetestissä.. Neiti oli siellä ihan oma itsensä. Ei yllätyksiä. Keräsi kasaan 108 pistettä ja käyttäytyi oikeastaan aikalailla siten kun ennakkoon odotinkin.

Martan vuosi 2016.. Martan tulokasvuosi koerintamalla on täyttänyt kaikki sille asetetut tavoitteet ja ylikin. TK1 on tehtynä. BH on tehtynä. Ja molemmat paljon aiemmin, kun osasin haaveilla. Varovainen toive oli, että koira olisi syksyllä valmis bh kokeeseen ja tokoa ei pitänyt tällä koiralla kisata ollenkaan. Koira kuitenkin eteni hyvää vauhtia ja huomasin että aika vähällä vaivalla sen tekee tokoonkin siinä sivussa kun BH:n valmiiksi rakensi. Ja niin kävi että keväällä-alkukesästä oli plakkarissa kuukauden sisällä molemmat tähän mennessä saavutetut koulutustunnukset. Tuon koerupeaman jälkeen palattiin koulutuksessa taaksepäin. Selvästi jo hyväksi tehty seuraaminen alkoi kärsiä kokeiden määrästä = paljon palkatonta tekemistä. Palattiin siis treeneissä takaisinpäin ja saatiin taas esille se oikea Martta. Kesällä rakenneltiin koiraa mielessä haave, josko jo tänä vuonna pk jälkikokeeseen... Ohjaaja voitti oman rimakauhunsa ja uskalsi laittaa koiran täyskorkealla Aalle ja metrin hyppyyn... Koira kyllä selvisi niistä alusta asti. Syksyllä alkoi näyttää siltä, että valmista on ja ilmoitin koiran 15.10 PAJÄ kokeeseen. Vaikka tiesin koiran pystyvän tulokseen, jos se tekee kuten osaa, niin tavoite tästä kokeesta oli lähinnä tutkimusmatkalla oleminen. Se, että näemme miten homma toimii. Maasto-osuus sujui kuitenkin niin hyvin että haave tuloksesta ja koulutustunnuksesta alkoi nostaa maaston jälkeen päätään.. Jäljelle jäi yksi keppi ja janalta takajälki. Mutta jana muuten loistava ja koira oli selkeästi hämillään siellä takajäljellä ollessaan, jäljestys oli ihan erinäköistä kun vaihdoimme oikeaan suuntaan. Esineruudussa en olisi voinut juurikaan parempaa suoritusta koiralta odottaa. Varsinkin se luovutus! Tottis kuitenkin meni sen verran syteen, että tulos jäi saamatta. Mutta silti voimme todeta, että Martan tulokas-vuosi varsin antoisa koerintamalla!
Käytiin me kauneiskilpailuissakin.. Heti ensimmäisessä näyttelyssä tuli se paras menestys tähän saakka. Kolme näyttelyä on tänä vuonna käyty. Kaksi EH:ta, jotka vähän harmittaa ja sitten on se yksi helmi noiden lisänä.. NUO ERI NUK1 SA PN4. Ei mun koirat oo ikänä noin hyvin pärjänny.. Yhdessä Match Showssakin tuli käytyä. Ja sieltä tuloksena, ei enempää eikä vähempää, kuin BIS1. Eli koko shown kaunein koira. Olin aika ällikällä lyöty, mutta koira esiintyi kyllä edukseen ja onhan se kaunis, että ei tuo nyt lopuksi niin suuri ihme ole. Ja kasvattajan mukaan taisi olla ensimmäinen Eigen joka on ollut Match Showssa BIS1.

Mahtuipa vuoteen palveluskoirien SM kilpailutkin. Sielä tosin ainakin vielä tässä vaiheessa olin mukana ilman koiria, kumpa joskus myös koiran kanssa. Tämän vuoden SM kilpailut pidettiin naapuripitäjässä, Lapualla ja jo alkuvuodesta lupauduin Viestikokeen maasto-osuudelle ratamestariksi. Empä tuolloin tiennyt mihin ryhdyin, mutta ryhdyin kuitenkin. Välillä teki mieli itkeä ja repiä hiukset päästä, sanoa etten haluakaan olla tässä mukana. Mutta voi miten hieno kokemus kilpailut olivat! Mahtavaa oli olla osa tuollaista kisaorganisaatiota ja huomata, että onnistuin hienosti tällaisessa vaativassakin tehtävässä. Onneksi mulla oli tässä mukana Super tiimi! Ei tuostakaan yksin olisi selvinny. Ensi vuonna lähiseudulla järjestetään Rallytokon SM kilpailut.. ajatuksena olisi kilpailla siellä molemmilla koirilla. Martan laji se ei ole mutta sen verran aion sillä Rallya tehdä, että tuonne saadaan osallistumisoikeus tai päästään mukaan paikallisen yhdistyksen joukkueeseen.

Mitäs ens vuonna sitten? No Hertan tavoitteet vuodelle 2017 on selkeät. Mejä kokeita lisää ja katotaan mihin rahkeet riittää, riittäisikö jälkivalioksi asti. Rallytokossa mennään niinikään niin kauas ku rahkeet riittää. RTK3 nyt ensin ja katotaan sitte sitä mestariluokkaa. Ei taida tulokset tulla näissä ihan niin helposti kuin alemmissa luokissa, mutta me yritetään. Ja josko ensi kausi olisi parempi Hertalla peltojäljen osalta ja päästäisiin tavoittelemaan sitä ohjaajan himoitsemaa tulosta FH kokeesta. Siinä on Hertan tavoitteet. Martta.. Martan kanssa mennään tokossa ja PK puolella niin kauas ku rahkeet riittää. Tokossa nyt ainakin se TK2, PK puolella vähintään JK1, haaveilla voi myös HK1 koularista... Ja pitäis siihen FH kokeeseenkin saada koira valmiiksi. Sitten on vielä se agility! Sitä aloiteltiin viime talvena, mutta jäi varjoon kun jälkikausi alkoi. Nyt se on herätelty uudelleen mukaan treeniohjelmaan ja tottakai siinäkin pitää kokeilla vielä jossain kohtaa, että mihin rahkeet riittää. Jos ees johonkin Super mölleihin :D Näyttelyissäkin koitetaan käydä niin paljon kuin jaksan. Lupaan että ainakin kahdet ;) Molemmilla koirilla mennään nose work kokeisiin heti kun kokeet tulee virallisiksi. Tuossapa taas ohjaajalle tekemistä. Ei tuu vapaa-ajan ongelmia kun näihin kaikkiin tavoitteisiin yrittää päästä.

Harrastusten ohessa nautimme toistemme seurasta. Juostaan pelloilla ja metsissä, lumihangessa ja uimarannalla sielumme kyllyydestä. Syödään hyvin, koitetaan pysyä terveenä ja maataan sohvalla.

Kiitokset. On tullut aika osoittaa kiitokset.
Ihan ensimmäiseksi kiitetään niitä rakkaita treenikamuja. Ilman teitä tää olis tylsää!! Eija, Taina, Maria ja Pia eritoten. Koutseista kiitetään ensiksi Juhaa. Juhalle voi aina laittaa tyhmät kysymykset koskien treeniä. Useimmiten vastaus on "vietti, kuri, rytmi", mutta Juhalta on oikeesti tullut paljon. Sitten on näitä satunnaisia kouluttajia, joilta aina oon saanut jotain siementä, vinkkiä tai ajatusta treeniin. Kiitos. Erityisesti Tuija Tienhaara: onneksi käskit mut talvella tauolle ja onneksi tottelin. Heidi Sänkimaa- Natunen: sä vaan oot niin hyvä! Heidin treenien jälkeen on ohjaajallakin aina hyvä mieli ja kokee onnistuneensa vaikka jotain menis pieleenkin. Marika Ronkainen: sieltä tuli se jyvä siihen janaan, jonka takia ohjaaja alkoi jo saada harmaita hiuksia, ja nyt se sujuu! Kasvattaja Satu Knutars kiitetään tänäkin vuonna. Satu jaksaa olla aina vilpittömästi onnellinen meidän tekemisistä ja kuuntelee niin hyvät kuin huonotkin uutiset näistä ihanista kasvateistaan.  Ja sitte on se Marjo. Henkinen tuki jo hevosvuosilta asti. Tänä vuonna yhteydenpito hieman hiljaisempaa, mistä oon ittelleni vihainen. Mutta kriittisillä hetkillä aina muistamme tiimikaverin. Marjolle suurin kiitos mun ja koirien hyvästä vuodesta. Liisin, Marjon hevosen, sairastelujen ansiosta ollaan pärjätty näin hyvin. Kyllä mä silti toivon että Liisi olis terve ja siitä tulis ravikuningatar. Mutta kyllä se vois aina meidän kovimmalla kisakaudella vähä johonkin edes jalkaa teloa tai saada jonku allergisen reaktion ;) Kaikista kivin ois tietty että tiimin toimintamalli muuttuis niin että molemmilla voi mennä yhtä aikaa hyvin. Mutta onhan se ny jo nähty.. Mahdotonta :D

Elämä jatkuu. Uusi vuosi tulee ja uudet kujeet. Pohojammaan Eigenit ottaa nyt hieman rauhallisemmin loppu vuoden ja palaa taas entistä ehompana kisakentille ensi vuonna.


sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Tauolla..

Täsmennettäköön tuota taukoa sen verran, että vain tottis ja metsäjälki on kiellettyjen listalla tauon aikana. Kaikki muu on sallittua ja näin on tehty.

Jo tämän ensimmäisen viikon aikana olen viisastunut paljon ja joutunut tosissani miettimään miten koiriani tästä eteenpäin treenaan.

Vaihtelu. Se on se avainsana. Näin voisin väittää tämän ensimmäisen taukoviikon jälkeen. Martan, ja Hertankin, ilme on ollut treeneissä näkemisen arvoinen. Tekeminen on ollut ihan huippua. Hakutreeneissä Martta ihan loisti ja Agility treeneissä koirassa oli sitä ihanaa vauhtia jonka huomaan vähän tässä tottista ja jälkeä hinkattuani hiipuneen. Koira oli ihan liekeissä kun sai tehdä välillä jotakin muuta.

Täytyy laittaa mietintämyssy syvälle päähän ja miettiä miten treenit tästä eteenpäin rytmittäisi. Että ehtisi tehdä kaikkea mitä haluaa, mutta kuitenkin niin tosissaan että tulee koevalmistakin. Kun osaiskin treenata vaan omaksi ilokseen, mutta ku on niin kilpailuviettinen tämä ohjaaja että kaikissa lajeissa mitä tehdään on päästävä testaamaan osaamista kokeisiin :D Mutta muutos tulee meidän touhuihin, se on varma. Usein aiemminkin miettinyt sellaista vaihtoehtoa, että ottaisi eri lajeja kausissa. Esim kuukauden pätkissä. Tässä kuussa tehdään tottista ja jälkeä, ensi kuussa ne on tauolla ja tehdään hakua ja agilitya, tähän tyyliin. Sekin kun on huomattu, että Martta on koiria, jotka työstää oppimiaan asioita hyvin tauon aikana. Joudun miettiä tätä asiaa tosissaan miten lähden tästä etenemään.

Tällä viikolla on tehty haun ja agilityn lisäksi nose workia hallissa. Ihan uusessa hallissa, jossa koirat ei ollu aiemmin käyneet, mutta ei näitä sellanen asia jaksa stressata. Hyvin tehtiin lootatreeni ja sisätilatreeni uusissa hajuissa ja ympäristössä. Reilu neljä kuukautta hajutestiin...

Perjantaiset hakutreenit sai ohjaajan hymyn vielä korvistakin ylemmäs. Keväällä kun jälkikausi alkoi ja haku jäi, koira oli parissa vipassa hakutreenissä vähän outo. Nyt tauon jälkeen en keksi millä sanoilla kuvailisin sen työskentelyä, piisaako vau! Kolme ukkoa, eka ja kolmas haamu, keskimmäinen valmis, suora palkka lelulla. Mahti vauhti ukolle, hyvä motivaatio löytää ja ohjaajakin muisti edetä keskilinjalla koiran työskennellessä jotta saatiin hommaan vähä piston makua. Toisella kierroksella seattiin hommaan irtorullat ja laitettiin kaulaan kiintorulla joka ekalta kiekalta unohtui.. Liian pitkä tauko vai, ku ei muista varusteita laittaa.. Kaks ukkoa ääniavulla. Oli ottanu rullan ukoilta hetkeäkään epäröimättä.

Entäs se agility sitten. Agilitya tehdessäni huomasin, että koirasta on hävinnyt se suuren suuri palo tekemiseen, se terävin kärki. Paloa on ollut kokoajan mutta se terävin kärki on selkeesti ollut poissa kun on hinkattu tottista ja jälkeä. En halua enää koskaan nähdä koiraani sellaisena. Hallinnasta viis kun koira oli ihan into piukeena! Kaunista katottavaa meidän agility ei ole kun ei meillä oo vielä mitään hajua kaiken maailman valsseista, tvisteistä ja takaaleikkauksista, mutta into korvaa taidon ;) Viime talvenahan me tutustuttiin Martan kanssa jo vähän agilityn maailmaan kunnes silloinkin tuli jälkikausi ja kaikki muu jäi.. Enää niin ei saa käydä. Nyt tämäkin laji koitetaan pitää hengissä, myös jälkikaudella. Silloin jo tuli ilmi että tottista paljon tekevälle koiralle on haastavaa ymmärtää että agilityssa voi olla myös ohjaajan oikealla puolella ja se on ihan fine. Myöskin se osoittautautui haastavaksi Martalle että kontakti ei olisikaan minuun vaan haettaisiin niitä esteitä. Mutta en luovuta, kyllä se oppii. Herttakin teki vähän agilitya. 7 v tyttäreni ohjaamani. Ihanaa katsottavaa. Hertta meni tyttären mukana häntä heiluen, kunhan ensin tajusi että lihapullat on likan hallussa eikä mamman. Hertta toki teki vaan putkea ja muutaman hypyn.

Myönnän.. Myös ohjaajan treenimotivaatio on tällä hetkellä katossa. Vaikka odotin taukoa jo tosissani. Olin siis itsekin jo kyllästynyt niihin aina samoina toistuviin lajeihin ja vaihtelun tarpeessa niin kuin koiranikin. Tätä tunnetta lisää!

Huomenna on taas agitreenit. Kaveri tulee neuvomaan meitä valssin ja persjätön ja muitten yhtä hankalilta näyttävien kuvioiden tekemisessä. Keskiviikkona ohjaan tottisryhmääni ja Martta käväisee sielä leikkimässä, sunnuntaina hakua. Sellainen on meidän ens viikon treenisuunnitelma.

Iloa lisää myös se että Hertan yölliset isolle asioille pyytämiset on näköjään ohitse. Ja koska ne loppui vajaan kahden viikon aikana niin unohdan epäily kaikista hermostollisista pidätyskyvyttömyyksistä, joita jo pohdin ja totean että mahtoiko olla lääkekuuri vai mikä aiheutti sen että Hertta poikkeuksellisesti halusikin hetken aikaa ulos myös aamuyöstä...

Pikkasen pähee hakukoira

lauantai 15. lokakuuta 2016

Palveluskoirakokeessa

Siitä saakka kun olen ollut aktiivinen koiraharrastaja. siitä asti kun mulla on ollut sakemanneja, olen haaveillut yhdestä asiasta. Kilpailemisesta palveluskoirakokeissa. Tänään sain toteuttaa haaveeni. Viimein minulla on terveydeltään koira, jonka kanssa voin mennä palvelukoirakokeeseen ja laittaa koiran A-esteelle ja metriselle hypylle, koska se on terve. Martta on mahdollistanut tämän. Eikä enempää eikä vähempää kuin reilun vuoden yhteiselon jälkeen olemme tässä pisteessä, että koiran voi ilmoittaa palveluskoirien jälkikokeeseen.

Tänään oli se päivä, kun yhdestä pitkäaikaisesta haaveestani tuli totta. Olin itse kouluttamallani koiralla palveluskoirakokeessa. Kummallista miten muuten jo jännittämisestä eroon päässeenä huomaa, että uudet tilanteet tuo jännittämisen esiin. Uuden lajin koe tai uudella koiralla kisaaminen ja jännittäminen on taattu. Silti sen verran on jo kisakokemusta takana että saan kasattua itteni sitten kun on toiminnan aika, ne odotusajat on pahoja ja edeltävä ilta ja aamu ennen lähtöä.

Syysloma ja kello soi lauantai aamuna kello 7. Vartin yli 8 piti starta auto kohti Kaustista. Puolivälissä matkaa ahisti tosissaan. Yksin tunnin matka koepaikalle, autolla jossa ei toimi radio.. tuntui aharistavalta ajoittain. Paikanpäällä oli onneksi useampikin tuttu naama niin heti löytyi juttukavereita, silloin ei ehdi niin jännittää. Koira pienelle ulkoilulle ja siruntarkistukseen, jonka jälkeen ohjelmassa suoritusnumeroiden arvonta. Voiskohan tuota suoritusnumeron arvontaa jotenkin treenata että oppis nostamaan sieltä numeron joka saa ensin suorittaa eikä maata.. On tietenkin toinenkin ratkaisu asiaan... Kouluttaa se koira niin että herää paikkamakuusta suoraakin tekemään ;)

Suoritusjärjestys kokeessa oli VOI, AVO, ALO. Eli Alokasluokan koirat sai pisimmät odotusajat. Ensimmäinen lähti jäljelle kymmenen aikaan ja meikäläisen opastus jälkimettään lähti 10.45. Matkan varrelle jätettiin meitä edeltäny koirakko ja sen mettää kattoessani olin kateellinen kun en nostanut numeroa kuusi. Jestas mitä maastoa. Meillä ei ollukkaa niin hyvää. Ei siis huono sekään mutta kyllä mä kutosen jäljen olisin mieluummin ottanu ;) Opastaja jätti meidät jäljen lähtöpaikkaan odottelemaan tuomaria saapuvaksi. Pissatin koiran odotellessani ja ettin valjaat ja liinan valmiiksi. Tuomari saapui melko pian ja kun hän oli tarkistanut janan niin sain mennä koiran kanssa tekemään lähtöä. Siinä vähän sydän jyskytti. Mutta lähtöluvan saatuani, kasasin itteni ja hengitin muutaman kerran syvään. Koiralle liina mahan alle ja sanallista hetsausta jäljelle. Koira oli hyvin hereillä. Katteli mettään päin nuuhkien. Mutta silti malttoi hienosti seisahtua janamerkille ja odottaa kohta tulevaa "jälki"- käskyä. Hetken verran ohjaajan valtasi epätoivo, että mitäs jos sitä janaa onkin tehty vasta liian vähän! Käsky koiralle ja niin se lähti etenemään rauhallisen varmasti ja SUORAAN! Pysähtyi n. 20 metrin kohdalla (Marjo: jana josta jälki pitää löytä on 30 m pitkä), nosti jäljen ja lähti ajamaan. Seurasin kunnes liina oli melkein loppu ja kuulin tuomarin sanovan: "takaisin janalle". Voi perse, se oli ottanu takajäljen. Mutta siitä ei paljon rokoteta, jana oli muuten niiiiin hieno! Pyysin koiran takaisin ja osoitin jäljen toiseen suuntaan jonne koira lähti hyvin määrätietoisesti etenemään. Kauas ei oltu päästy kun jo koira pysähtyi, keppihän siellä oli! Sain siitä lisaa itseluottamusta siihen että tää voi onnistua. Ja niin sai varmasti koirakin.

Matka jatkui ja koira jäljesti hyvin keskittyneesti. Keppiä löytyi toinen toisensa jälkeen ja lopulta kädessäni oli keppi jossa oli numero kuusi. (Marjo: kutoskeppi on viimeinen ja siitä saa enempi pisteitä ku muista . Kutonen = 30p, muut 20p ;) ) Välillä jälki kulki melkoisten ryteikköjen läpi joista koira meni kovin luontevasti mutta meikäläisellä oli hieman tekemistä. Oli maasto vaikeampaa kuin millaisessa me ollaan totuttu jäljestämään mutta kyllä Martta hoitaa. En yhtään pysyny jäljen aikana mukana laskuissa että montako keppiä on taskussa. Autolla laskin että viisi. Eli yks oli jääny matkalle. Se oli ihan varmasti siinä kohdassa missä koira pysähtyi kesken jäljestämisen hetkeksi nuuhkimaan jälkeä ja jatkoi sitten matkaa. Mä yritin siitä kohdasta itte kattella keppiä mutta ei osunu silmään. Oon melko varma että siinä jossain se puuttuva keppi oli, ei Martta tapaa pysähtyä kesken jäljestyksen.
Viis keppiä, kun mukana on vielä se kuutonen, sai mun suun kyllä leviään hymyyn. Tosi tyytyväinen koiran työntekoon mettässä! Pieni pistmenetys janalta (Marjo: janan arvo 40 p) ja se yks jäänyt keppi. Kepistä 20p ja janan arvostelun saisin ruudulla.

Keppien palautus ja odottelemaan esineruutua. (Marjo : sitä missä koira etsii tietyltä alueelta sinne vietyjä käyttöesineitä). Ja sitä saikin odotella. En kattellu kelloa mutta kauan siinä meni. Esineruutu paikalle päästyäni. Käytin koiran tarpeilla ja pudotin ohimennen hanskani mettään parin metrin päähän ja käskin koiran etsi käskyllä. Toi hanskan mulle hyvin ja sai palkaksi nakkia. Riehaantui hanskan poisotosta niin että kävi vahingos käteen kiinni ku ei alettukaan leikkiä hanskalla.. Koira autoon ja sielä se sitte odotteli tylsän näköisenä pitkät pätkät. Kävi jo mielessä että mitä mahtaa tulla ruudusta kun koira on ihan unessa mutta kyllä se oli heti valmis ku takaluukku viimein avattiin. Pk liivit päälle ja pieni haukutus ja matkaan. Koira perusasentoon ohjeiden kuuntelemisen ajaksi. Etsintälinjaa kohti ja lähetys. Tosi hyvin koiralla heti nenä auki! Tässäkin kuitenkin hallinta piti ja koira malttoi hyvin odottaa. Lähti hienosti liikkeelle ja teki hyvin töitä. Otin kuitenkin muistaakseni kolme lähetystä. Yhdessä kohdassa koira etsi pieneltä alueelta oikealla sivureunalla jotain ja luulin että sielä on nyt esine. Eipä ollut. Jäi vaan nuuhkimaan jotakin kohtaa. Sielä oli joku koira käyny aivan varmasti tarpeillaan. Ja asiasta puhuessani sain kuulla, että siihen oli pysähtynyt useampikin koira. Kolmas lähetys tuli siitä kun kutsuin koiran pois sieltä haistelemasta ja lähetin uudestaan matkaan. Ohjaajalle pointsit siitä että muisti olla koskematta koiraan ensimmäisen lähetyksen jälkeen! Kolmannella lähetykselläkin koira lähti vielä hienosti. Ja kohta se sai hajun ja alkoi pyöriä pienellä alueella. Esine, nosto, huusin kehut ja aloin jännittää miten onnistuu esineen tuonti. Ei mitään ongelmaa! Koira tuli eteen asti hyvällä vauhdilla, istui, luovutti hyvin ja tuli sivulle istumaan pyynnöstä. Loistava palautus!

Ja sitten tuomio. Tuomarin mukaan Martan työskentely janalla oli rauhallisen varmaa, mutta harmittavasti takajälki, jonka jälkeen lähti kuitenkin varmasti matkaan. Takajäljestä meni kuusi pistettä eli janalta tuli pisteitä 34. Kepeistä 4x20 + 30 = 144 pistettä jäljeltä. Ruudusta tarvittaisiin siis vain kuusi pistettä jotta maasto osuus olisi läpi ja päästäisiin jatkamaan tottikseen. Ruudussa työskentely oli tuomarin mukaan hyvää. Kun haistaa esineen tekee tarkkaa työtä sen löytääkseen. Pitää löydetyn esineen pureskelematta ja palauttaa hallitusti ja korrektisti. Jäi kuitenkin kerran haistelemaan ruutuun epäolennaista asiaa ja siitä otetaan kaksi pistettä. Esineruutu siis 28 pistettä. Ja sehän tarkoitti sitä että maasto osuus kirkkaasti läpi ja kohti tottelevaisuuskenttää!

Tuossa kohtaa se sitten tapahtui kun tajusin että maasto-osuus meni hyvin! Olin aamulla lähtenyt tutkimusmatkalle. Kokeilemaan mitä on olla mukana pk jälkikokeessa. Mutta maasto tuloksen jälkeen aloin uskoa ja toivoa tulosta. Sitä että päivän lopussa voisin kirjoittaa koirani nimen eteen JK1... Mutta tottiksesta on saatava 70 % , jotta se menee läpi. Siinä ei enää auta vaikka maastosta olisi täydet 200. Jos tottis jää alle 70% eli 70 pisteen (Marjo: 100 on täydet) niin tuloksetta jäät. Jos koira toimisi kuten se osaa niin kyllä tulos tulisi...

Tottiskentällä jälleen koiran asioilla käyttö ja juottaminen ja taas odotetaan.. tuomarinkin pitää syödä ja lisäksi me oltaisiin Martan kanssa vasta kolmannessa suorittavassa parissa. Edellisen parin viimeisen suorittaessa koira autosta. Sain sen hyvin hereillä. Se oli hyvässä tilassa lähtiessämme ilmoittautumiseen. Ilmoittautuminen sujui hienosti. Siitä paikkamakuuseen. Paikkamakuu sujui hienosti! Ei mitään hätää vaikka ei olla treenattu tätä taas aikoihin. Mutta mitä tuota treenata, varmaa liikettä. Menee vaan pilalle. Kun viimein sain luvan hakea koiran pois makuupaikalta, huomasin koiraan päin kääntyessäni että se makasi rauhallisesti, hyvässä asennossa ja tarkkaavaisena mua kohtaan. Mutta... Siitä se alamäki sitten alkoi. Olin jo etukäteen sitä mieltä että tulee olemaan vaikeaa saada koira hereille työntekoon makuun jälkeen. Kuitenkin asetuttuamme odottamaan toisen koiran eteenmenoa. Koira heräsi mua kohtaan kivasti. Toisen koiran eteenmeno sotki lopullisesti koko pakan. Martta jäi miettimään sitä eteenmenoa eikä koko suorituksen aikana saanut itseään takaisin. Martan tottis suoritus oli todella huono! Tiesin jo seuruuta aloittaessani että tämä ei mee hyvin. Koira ei ollu yhtään hereillä muhun päin vaan kaikkea muuta. Ei kuunnellut mun ohjeita edes puolella korvalla.

Seuraaminen oli kauheaa. Ei kontaktia. Käännöksissä aukes kovasti ku ei ollu yhtään kuulolla. Ryhmässä veti epävarmaksi.
Liikkeestä istuminen.. Varma liike.. Meni maahan..
Liikkeestä maahan ja luoksetulo.. Tämä onkin sitten ainoa liike johon olen edes vähän tyytyväinen. Valmisteleva seuruu toki huonoa mutta meni maahan ja luoksetulo oli hyvä.
Kapulan haku telineeltä... Aivan niinku ei oltaisi koskaan harjoiteltukaan. Ei tietoakaan telineen edessä istumisesta perusasentoon..
Tasamaanouto.. Ennakoi noutoon lähdön. Ei tee sitä koskaan!! Muuten menovauhti ja kapulan otto oli ihan hyvät. Paluuvauhti ravilla... Luovutus ok
Hyppynouto... Ennakoi tähänkin lähdön ennen käskyä.. Niinikään tässäkään ei tee sitä koskaan.. Ja tuon ennakoinnin takiahan vauhdinotto oli huono. Meni kuitenkin yli, haki kapulan mutta kiersi takaisin...
Estenouto.. Jälleen ennakoidaan (tää oli tänään lempparijuttu, keksi sen ihan yhtäkkiä ja ihan ite).. Ja koska ennakoi ei saanu hyvää vauhtia hiipiessään alun. Meni kuitenkin tämänkin yli ja haki kapulan mutta kiersi takaisin...
Eteenmeno... hoin koiralle useaan kertaan eteenmenon hetsaus-sanaa odotellessamme että toinen pääsee pois makuusta. Eipä auttanut... Jostain syystä koira vain katteli kokoajan esteille päin.. Ja niin siinä sitten kävi että eteenmeno käskyn saatuaan lähti kyllä ja meni 10 metriä ehkä mutta kääntyi ja meni esteiden luo. Yks toinenkin koira teki samallalailla. Haluaisin tietää mitä meidän koirien päässä liikkui.

Ei mitään muistikuvaa tuomarin arvostelusta. Vitutus tuossa kohtaa oli niin kova. No muistan mä sen pistemäärän joka ei paljo hymyilytä.. 57... Koira oli todella huono. Lopputulos siis 229p.. 242 olis tässä tapauksessa riittäny tulokseen..

Siitä huolimatta että koira sössi tottiksen ihan totaalisesti niin oon onnellinen siitä että ilmoittauduin. Seuraavalla kerralla osallistuminen on jo taas huomattavasti helpompaa eikä jännitä kun tietää miten homma etenee. Seuraavalla kerralla koira on treenattu kuntoon ja se tulos ja koulutustunnus tulee!! Ohjaajan tuntemukset päivän jälkeen on tosi ristiriitaiset. Maastotyöskentelyyn oon tosi tyytyväinen ja iloinen huomatessani että oon mä sen maaston onnistunu kouluttamaan vaikka ekaa kertaa sitä koemielessä teenkin tuota mettäjälkeä. Ja tiedän että mun koira klaaraa sen tottiksenkin. On vaan keksittävä mikä siinä nyt ajoittain mättää. Tänään oli se huono päivä... Se seuraava kerta on ensi vuonna. Nyt me jäädään todellakin sille tauolle. Siis tottistauolle. Mua oikeen hävettää että oon tehny tänä vuonna ihan liian vähän peltojälkeä. Huomenna huilitaan ja ens viikosta vähintään kuukausi eteenpäin meidän ohjelmaan kuuluu vain peltojälki, haku ja nose work. Tottiksesta ei edes puhuta. Ja kun se jälleen alkaa niin Martan kohdalla se tarkoittaa Tokon Avoimen luokan valmiiksi treenaamista ja Hertalla Rallyn Voi luokan treenaamista. Pk puolta katsotaan jälleen keväällä kun jälkikelit talven jälkeen koittaa.

Siitä huolimatta että Martta sössi tämän päivän tottiksen niin se on mun elämäni koira. Koira joka viimein mahdollistaa sen että voin kilpailla siinä lajissa jossa olen halunnut. Se on kuitenkin sellainen sakemanni jonka mä haluan ja jonka mä tiedän pystyvän tähän kunhan sattuu yhtä aikaa se hyvä tottispäivä ja koe. Aivot raksuttaa nyt tauon aikan ja miettii miten tauon jälkeen aletaan lähestyä tottista. Mitä pitää muuttaa ettei näitä haahuilupäiviä tule. Aion katsoa peiliin mutta miettiä myös koiran kantilta asiaa.

Pettymys oli kova tuosta tottiksesta hyvien maastojen jälkeen. Mutta sitten taas ku ajattelee asiaa niin päin että jäätiin vaan 13 pistettä tuloksesta niin ei se nyt kuitenkaan mikään katastrofi ole vaikka vituttaahan se :D Mutta näin tällä kertaa. Teija, Martta ja Hertta hiljenee ja poistuu tottisrintamalla takavasemmalle nyt hetkeksi aikaa.

Tekstissä esiintyvä Marjo on wanna be koiraurheilijan henkinen tuki hevosmaailman ajoilta, täytyy aina välillä sille suomentaa mistä puhutaan. Vaikkakin tietää koiraurheilusta jo melkoisesti vaikkei omista edes koiraa ;) Marjo ottaa ja kyselee sitten jos jäi vielä jotain suomennettavaa ;)

p.s. Viime viikonloppuna sakemannien erikoisnäyttelyssä esittämäni omieni pikkusisko, treenikaverini Eigen ei ihan ollu sen kroppainen mitä erkkareissa arvostetaan.. Ihan ei laatikkomalli ollu kärkisijoilla runkonsa kanssa. Ja olipa tuo kehittänyt itselleen justiin ennen näyttelyä läheisriippuvuudenkin omistajaansa kohtaan, jota ei ole koskaan ennen tehnyt. Kauhea paniikki jos mamma oli poissa näkyvistä. Ja jos se oli näkyvillä niin sekään ei hyvä kun sittenkin piti vinkua sen perään :D Oliko se pysyvä juttu vai liittyikö siihen kovaan meteliin ja härdelliin joka näyttelyssä oli. Pentuluokissa jaetaan vain kahta arvosanaa L+ = erittäin lupaava ja L = lupaava. Mepä ei Novan kanssa saatu kumpaakaan vaan kuuluttiin luokkaan muut. Ennen arvostelupaperin saamista luultiin koiran omistajan kanssa että saatiin hylky Novan valkoisen tassun takia. Mutta arvostelu oli hyvin koiran näköinen eikä mitään mainintaa tassusta. Se ei vaan tykänny tuollasesta laatikko sakusta. Joka omaa silmää miellyttää kyllä kovin.

Aharistaa nuo kuvat, mutta laitetaan ny. Niistä näkee hyvin koiran tekemisen tason tänä päivänä..



















keskiviikko 5. lokakuuta 2016

maanantai 3. lokakuuta 2016

Ei hyvää ilman jotain huonoakin.. Ja jotain ainutlaatuistakin..

Otsikkoon viitaten.. Pysyy tasapaino ku on niitä kuuluisia ylä- ja alamäkiä..

Ensinnäki oon ihan järjettömän kummastunut näistä ihmeellisistäkin lieveilmiöistä joita tämä harrastus tuo eteen. En oikeen pysty ymmärtää kaikkien ihmisten toimintatapoja. Mutta touhatkoot jos heille tulee siitä parempi mieli. Onneksi oon saanut jutusta kertoessani monen monet hyvät naurut. Ei pysty kukaan ymmärtää toisten tyyliä hoitaa ja kohdata asioita. Mutta se siitä.

Eilen oli se hyvä päivä, tänään ei niin hyvä. Kerrotaan ensin ne hyvät uutiset.

Yli vuosi on mennyt siitä kun olen viimeksi ollut Match Showssa koirien kanssa. Jotenkin ne on aina onnistunu olemaan huonona päivänä tai muuten vaan ei ole huvittanut lähteä. Ne on kuitenkin välillä ihan hauskoja tapahtumia, varsinkin näyttelyihin treenatessa ja pentu koiralle tapoja opetettaessa.  Vajaan tunnin matkan päässä oli mätsärit eilen ja sinne suhautettiin. Pääpaino oli siinä, että saisin käytyä juoksemassa kehässä kummilapseni, omieni pikkusiskon, Eigen Nora Nordlichtin kanssa. Meillä kun olisi ensi lauantaina ohjelmassa Kurikan erikoisnäyttely..  Minä oon luvannu sen esittää ja omistaja juoskoot ulkopuolella kehään ja kovaa :D Pennulla pakkaa olla vähä turhanpäiväistä haukahtelua aina uudessa paikassa aluksi. Sitä pitää treenata pois ja tietenkin käytiin tsekkaamassa miltä Novan kehäkäyttäytyminen näyttää. Otin kuitenkin joukkoon myös Martan, jonka ilmoitin mukaan isoihin koiriin. Tavoite täytettiin. Nähtiin miten paljon Nova vaatii aikaa rentoutuakseen ja todettiin että se osaa kyllä seistä ja esiintyä kehässä asiallisesti. Sitten saatiin jotain vähä yli tämän päivän tavoitteen..
Martta esiintyi koko päivän aivan loistavasti. Olin ihan ällikällä lyöty miten hieno se oli. Seisoi ku patsas kehässä ja ravasi rennosti ja rauhallisesti kaiken hälinän ja touhun keskellä. Ensin oman parin kanssa punainen nauha. Punaisten nauhan saaneiden kehästä otettiin neljä jatkoon palkintojen jakoa varten. Vaikka tiesin koirani olevan hyvässä iskussa niin en mä kyllä odottanu palkinnoille pääseväni. Tuomari kuitenkin tuli pyytämään meitä kehän keskelle jatkoon pääsyn takia. Päästiin siis palkinnoille asti, että ei ihan turha reissu. Aina sieltä sen verran saa järkevääkin sälää että osallistumismaksu tulee maksuun. Myönnän että siinä kohtaa alkoi jo hymy tulla huuliin ja sydän vähä jyskyttää ku neljäs ja kolmas paikka oli jaettu ja me aina vaan seisottiin Martan kanssa rivissä. Ja niinhän siinä kävi että voitettiin koko luokka. Mulla oli siis sen päivän komein isot koirat- luokan koira. Vaikka sanoin kavereille ennen punasten kehään menoa, että mulla on pakannut olla näissä se tuuri että ollaan koirani kanssa aina niitä ekoja ei-sijoittuneita.

No mitä ny yhdestä mätsäristä ajattelee joku lukija. Mutta on se vaan hienoa olla ykkönen oli se sitten mikä tahansa tapahtuma, virallinen tai epävirallinen. Leikkimielellähän Mätsäriin mennään (tai pitäis ainakin mennä) mutta onhan se nyt hienoa jos on paras. Sitten siis odottelemaan BIS kehää :D

BIS kehään pääsi joka luokan sinisten parhaat ja punaisten parhaat. Eli kehässä oli 8 kaikenkarvaista koiraa. Taas kerran koira seisoi kun patsas joka kerta kun asettelin sen, juoksi renstoa hyvää ravia mitään vetämättä tai hötkyilemättä. Ja taas otettiin neljä rivistä jatkoon. Ja sielähän me oltiin. NEljän parhaan joukosssa. Pikkuusen pisti hymyilyttämään että mitä täälä tapahtuu :D Vielä sitten meitä neljää parasta juoksutettiin ja vahtailtiin seisotuksessa. Ja jälleen mun koira antoi asetella itsensä ja seisoi ku tatti siinä mihin sen laitoin, mun seistessä sen edessä. Ja ne seisotusajat ei ollu mitään lyhyitä ku tuomarit pohti päätöstään. Kehäsihteeri kuitenkin lopulta ilmoitti että tuomarit on tehneet päätöksensä. Sitten alettiin luetella koirien nimiä neljänneksi tulleesta alkaen. Neljäs: Ei meidän numeroa eikä nimeä. Kolmas: siinä kohtaa jouduin hetken miettiä koska kolmanneksi tulleenkin nimi oli Martta, mutta numero oli väärä eli ei tarkotettu meitä. Toiseksi tulleen koiran numerokaan ei ollu meidän... Sehän tarkoittaa siis sitä että BIS1, Best In Show, Päivän kaunein koira, oli mun Marttani :)
VAUTSI mikä fiilis! Ja koiria oli varmasti 80 korvilla.

Palkintosälää tullu vaikka kuinka paljon. Ja siellä oli paljon hyvää tavaraa niiden perus koiran herkkujen lisäksi. Voitettu ruokakin oli jopa sellaista minkä voin näille oikeesti syöttää. Kyllä MArtta palkinnoillaan maksoi osallistumismaksun ja bensatkin paikalle ja vielä jäätiin plussan puolelle.

Vielä hienompaa tästä tekee se, että kasvattajan mukaan taitaapi olla ensimmäinen Eigen joka on ollu Match Showssa BIS1.

Parempia kuvia on varmasti tulossa ihanan hovikuvaajani ottamana, mutta tässä nämä puhelinräpsyt nyt ensi hätään ;)


Ja sitten ne huonommat asiat.. Vaikka sitähän sanotaan, että ensin pitäis aina sanoa jotain hyvää, sen jälkeen ne huonot uutiset ja loppuun taas jotain hyvää. No, me mennään nyt näin, että ensin hyvät uutiset ja sitten huonommat....


Tänään oli koirien rankakäsittelypäivä. Hertta käy siellä säännöllisesti, Martalle halusin ajan erinäisistä syistä.

Otetaas ensin käsittelyyn Hertta. Tuo mamman oma kullanmuru ja lellikersa <3
Meillähän on taustalla se iki-ihana LTV3. Tuo pirunmoinen juttu, joka olis ihan hyvin mun mielestä voinu jäädä kehittymättä. Hertan tulokasvuosi, eli 1-2 vuotiaana oli todella hyvää tekemistä. Pentunakin se kehittyi treeneissä nopeasti ja oli hieno koiran alku. Sen jälkeen ei olekaan mennyt yhtä hyvin. Sehän ei ole se tärkein asia elämässä, mutta siellä ne muutokset huomaa selvästi, tekemisen tason suurena huonontumisena. Tänä vuonna, kun koira ollut 3 ja neljän vuoden välillä,  en ole oikeastaan nähnyt koiralta muuta liikettä kuin peitsaamisen tai selkä köyryssä takapää mahan alla ravin. Lihashuolto on säännöllistä ja liikunta monipuolista ja levätäkkin saa. Mutta ei niillä oikeilla elämäntavoillakaan ihmeisin pysty jos on rakeenteellinen vika. Alkuvuodestahan me käytiin siellä kuvissa ja sieltä löytyi 1. ja 2. lannenikamasta spondyloosin alkua. Oon vähä koittanu ummistaa silmäni näiltä asioilta, myönnän. En halua nähdä niitä. Enkä halua nähdä vaan näitä juttuja koiraa katoessani, haluan nähdä sen kaiken muun mitä se on. Tänään kuitenkin juttelimme käsittelijän kanssa Hertasta ja hän sanoi ääneen asioita joita olen koittanut olla miettimättä. Hertan liike on huonoa, sitä on kamala katsoa. Takapään lihastonus on heikko, sillä on kovin flegmaattinen takapää. Ylälinja ei ole kaunista katsottavaa. Reaktiot rankakäsittelyyn on olleet aiemmin kovin pieniä. Tänään Spondyloosin alun jälkeisessä nikamassa reaktio oli suuri. Jotain mitä Hertta ei ole aiemmin esittänyt. Lukkoja ja siirtymää löytyy Lannenikamista oikeastaan kaikista. Onko siis meneillään spondyloosin pahentuminen vai takapään hermosto asiat.. Lopputulos on kuitenkin se, että nyt laitan koiran kipulääkekuurille ja Hertan loma alkaa nyt. Ei kokeeseen sunnuntaina. Tämän vuoden puolella Hertan lajeihin kuuluu enää jälki ja Nose Work ja niin myös ensi vuonna. Rallytokoa tehdään ja kisataan jos se tuntuu koiran mielestä kivalta. Päivä kerrallaan...

Martta. Tässä tapauksessa puhutaan onneksi rakeenteellisesti ja luustollisesti hienosta koirasta. Mutta jotain on tapahtunut Martallekkin. Martta kävi melkein heti minulle tullessaan rankahuollossa kun ihmettelin sen heilumatonta häntää. Silloin lukkoja oli lannerangassa ja häntä alkoi heilua. Sen jälkeen onkin koira sitten tehnyt melkoisesti töitä. Ja elämä entiseen verrattuna on aivan erilaista. Mikä sitten lie syynä Martan löydöksiin, mene ja tiedä, mutta löydöksiä oli... riittävästi. Martalle halusin ajan siitä syystä alun perin että näppii ajoittain remmilenkillä itseään nenällä takapäähän. Sitä ei ole aina, joskus, ja se ehti jo loppua ennen kuin käsittelyyn päästiin. Mutta on niitä oireita muitakin.. Martta on aina ollut tosi hyvä venyttelijä. Se venyttelee itsensä, molemmat päät, joka kerta ylös noustessaan ja venyttääkin pitkään ja hartaasti. Empä ole viime aikoina venytyksiä nähnyt. A-este ja metrinen hyppy saatiin tosi hyviksi ja teki ne aina mielellään kun oppi ne ja tekikin hyvin. Kunnes nyt ehkä kolme neljä viisi kertaa näitä treenatessa. Koira lähtee molempiin hyvin, menomatka on ok, mutta sitten saattaa kiertää tai tulla kauan miettien yli. Kiertäessään katsoo mua tietäen että nyt menee väärin. Loisto kuntoon saadut liikkeet yhtäkkiä ihan persiilleen. No syyt taisi (toivottavasti) tänään selvitä. Rintarangassa jo nikaman siirtymiä ja lukkoja, lannerangassa myös kiertymää nikamissa.. Eikä ihan vähäkään.. TH-6-10 ja 13. Lannerangassa 1-2 ja 5-6. Puolessa koiran rinta- ja lannerangan nikamista oli sanottavaa.. Ei ihme että ei kiinnosta hypätä eikä kiivetä! Martta inisi ja reakoi muutenkin käsittelyn aikana. Mutta kotona kun oli hetken nukkunut käsittelyn jälkeen, niin noustessaan venytteli molemmat päät kuten ennenkin! Martta huilii nyt tämän viikon ja ens viikon alussa kokeillaan oliko käsittelyllä vaikutusta hyppyhommiin. Opimpa tässä taas hieman koirastani. Se on kaikesta huolimatta yrittänyt parhaansa. Lähtenyt hyppyyn ja kiipeämiseen kun on kerran käsketty mutta kun on huomannut että ei pystykään niin jättänyt leikin kesken ja ilme on kertonut mulle että tekisin kyllä ku pystyisin.

Peukut pystyyn että viikon päästä esteet menee kuten ennenkin..