Laitetaan pakettiin vuosi 2018

Taas on muka jo se aika, että saa lyödä pakettiin kuluneen vuoden tapahtumat. Mun mielestä mä just kirjoitin samanlaisen viime vuodesta…

Tästä vuodesta jää päällimmäisenä mieleen suru ja luopuminen. Paljon saavutettiinkin ja Kerttu tuli taloon, mutta kyllä ne nyt tuntuu toissijaiselta asialta. Toinen oli tiedossa, että se päivä tulee pienkin, mutta toinen, en vieläkään käsitä sitä. Se oli käsittämätöntä, turhaa, epäreilua, raskasta, liian äkkinäistä…

Hertta-Rakas.. Tälle vuodelle olimme asettaneet tavoitteeksi kivuttomat ja pitkät eläkepäivät. Tähän emme kyenneet. Hertan poismeno oli kova pala. Kovempi kuin minkään muun on koskaan ollut. Sen mä kyllä osasin aavistaakin. 23.2.2018 reilun viiden vuoden iässä oli päivä, jolloin Hertta poistui luotamme. Hertan selän oireilut alkoi olla niin näkyviä ja päivittäisiä, että vaikka miten sattui, halusin päästää Hertan pois ennen kuin takapää pettää. Sitä en olisi halunnut nähdä. Halvausoireita tuli jo muutaman kerran. Lisäksi Hertasta tuli kovin ääniarka ja se herättti mua öisin, kun koko sänky heilui sen läähättäessä ja vaeltaessa. Sohvalta poistuminen oli jatkuvasti hitaampaa ja vaati reillummat venyttelyt ja useamman hitaan askeleen ennen kuin koira pääsi kunnolla vauhtiin. Pahinta oli erään kampaus session jälkeen, Hertan noustessa ylös, sen takajalat eivät yksinkertaisesti pitäneet. Jo harjatessa se oli moittinut takapään harjaamista..

Hertta oli mieletön persoona. Kaikki jotka sen tapasi, tykkäsi siitä. Se oli nimensä veroisesti äärettömän herttainen ja tuon piirteen ja kauniin ilmeensä vuoksi se sai usein anteeksi sellaista, mitä muut mun koirat eivät ole saaneet tehdä. Se oli ihana koira. Symppis ja vei mua olemuksellaan aikalailla ku pässiä narussa.. Se oli kaveri isolla koolla. Ja opetti mulle paljon. Sen kouluttaminen oli vaativaa, koska viettitaso oli matala eikä sillä ollut hääviä ruokahaluakaan. Mutta siitä huolimatta tuloksia tehtiin. Tulen aina olemaan kaikista ylpein Hertan kanssa tehdyistä tuloksista sen haastavan koulutettavuuden takia. Ikävä on kova ja se iskee ajoittain. Hertan poismenon jälkeen en muutamaan päivän saanut mitään aikaiseksi. Sängyllä Martan kanssa makaaminen oli ainut mikä onnistui. Marttaan Hertan poismeno vaikutti rajusti! Sen treenihalut huonontui, se etsi Herttaa kauan ja odotti sen olevan sisällä vastalla kun tulimme jostain kotiin. Pahinta oli, kun Martta lopetti syömisen. Aika helpottaa, mutta ikävä ei poistu koskaan. Hertta vei ison palan mun sydämestä mukanaan.

BH TK1 RTK2 Eigen Karolina 22.12.12-23.2.2018

 Martta… Kerrotaan ensin niitä iloisia asioita… Tavoitteet oli tälle vuodelle FH2 kokeileminen, TOKO ALO1, Rallytoko RTK4 ja rotumestaruuksiin osallistuminen. Osa meni yli tavoitteiden ja osa jättettiin tekemättä. Tokon suhteen se kiinnostus ei sittenkään palannut, joten emme palanneet sen pariin. Jälkikausi alkoi Martalla lupaavasti ja piti katsella koekalenteria heti alkukaudesta. Sitten tuli se valeraskaus ja huono kausi, jolloin koira ei osannutkaan jäljestää. Se paineistui jäljellä pienestäkin palautteesta ihan kauheasti ja hukkaili jälkeä. Ei pystynyt ajamaan kaaria ollenkaan ilman että oli ihan hukassa ja haki kokoajan suuntaa. Loppukausi meni hienosti ja oppi upeasti piikit ja kaaret. Viimeisellä viikollaan koira ajoi ehkä elämänsä parhaan jäljen ikinä.

Rallytoko oli kyllä tänä vuonna meidän ykkösjuttu. Siitä tavoitteet saavutettiin ja vähän ylikin!

Seitsemän koetta on käyty tälle kaudelle ja niistä yli puoleen olen tyytyväinen. Kolme koetta meni penkin alle sen saman huonon jakson aikana, jolloin jälkikään ei valeraskauden takia sujunut. Koira oli radalla ja treeneissä keskikesän ajan aivan kummallinen. Se oli hirvittävän paineistunut eikä kuunnellut yhtään ohjeita radalla vaan arvuutteli itse mitä mahtaa seuraavaksi tulla, eikä oltu ollenkaan samoilla radoilla. Neljä muuta koetta se oli hieno! Jopa super hieno. Tehtiin se RTK4. Se oli äärettömän helppo herätellä töihin, se oli hienossa mielentilassa koko radan ja seurasi tiiviisti ja hienossa kontaktissa. Se teki tehtävät varmasti jos vaan ohjaaja osasi ohjata oikein… Jos miinuksia tuli niin ne oli useimmiten mun syy.. Huonon kauden aikan oli PM koe  ja sehän meni meiltä sitten penkin alle. Seuranmestaruuksista haettiin oman luokan voitto ja seuranmestaruus. EP Rallytoko CUP Mestari luokka voitettiin niinikään.

Ja sitten se kauden huippuhetki. Rotumestaruudet ja palkinnoille. Ainahan sitä on haaveillut osallistuvansa rotumestaruuksiin. Nyt haave on toteutunut. Tavoite oli nähdä meidän nimet osallistuja listalla mutta tehtiin enemmän. Tehtiin Martasta Suomen kolmanneksi paras Rallytoko saksanpaimenkoira. Mestaruuskilpailut oli todella hieno kokemus! Onneksi saimme kokea ne Martan kanssa <3

Näyttelyihinkin eksyttiin Martan kanssa kerran tälle vuodelle. En mä muuten olisi mennyt, kun sieltä on tulokset jo haettuna, mutta jos mulla on koira jonka saa ilmoittaa käyttöluokkaan niin onhan se mentävä! EH sieltä napsahti. Koira oli näyttelyn aikaan vähän huonossa karvassa ja lihavassa kunnossa. Mutta eipä meillä sieltä tavoitteita ollut, kunhan mentiin kun käyttökoira riveissä sai esiintyä.

Martan poismeno oli järkytys. En aio sitä tässä uudelleen käsitellä. Ei pysty. Siitä on oma kirjoituksensa otsikolla ”Kun maailma pysähtyy”.

FH1 RTK4 TK1 BH Eigen Martha 15.8.2014-21.11.2018

Yhdistystoiminnasta olen tänä vuonna irtisanoutunut jälleen täysin ja nyt lopullisesti. Mitä nyt yhdet mestaruudet tuli järjestettyä… Nyt aion pysyä järjissäni enkä sekaannu mihinkään hallituksiin tai muihin suuriin juttuihin vaan keskityn täysin oman koiran treenaamiseen. Kiitettävästi vie kuitenkin sen lisäksi vapaa-aikaa koirien hieromiset. En aio kouluttaakaan ensi vuonna yhdistyksille mitään pitempää. Yksittäisiä voin mennä jos kutsu käy, mutta en säännöllisesti.

Kerttu… Sen kanssa ei oo tylsiä päivä. Tuollaista aktiivisuuttta omaavaa koiraa ei oo tässä talossa ennen ollut. Aktiivisuus on positiivinen asia töissä, mutta kotona koira on pitänyt systemaattisesti opettaa rauhoittumaan. Ei se pienempänä ehtinyt päivisin nukkumaan, yölä onneksi kuitenkin ehti. Sanotaanko että viimeinen kuukausi on meillä jo ollut ihan yhdessä kotonakin. Se osaa rauhoittua kun mitään ei tapahdu, mutta kyllä se moneen kertaa päivässä tarvitsee tekemistä. Sisäsiistiksi oppiminen vei puolivuotiaaksi asti. Kyllä se pihalle pyysi, mutta pakkas siinäkin olla niin kiire että ei joutanut kyykkiä niin kauaa kuin jotakin olisi tulossa vaan piti kesken kaiken nousta ylös ja sitten sisälle päästää kohta loput. Tapaturmakin on jo ollut (siitä on oma kirjoitus niin en avaa sitä tässä enempää. Ja panoestiitti. Joten sairaslomiakin on jo pidetty. Mutta näiden lääkärikäyntien yhteydessä on otettu myös välikuvat jotka lupaa hyvää! Tällä hetkellä meillä on menossa korvatipat, oi miten niiden laittaminen on joka päivä mukava tapahtuma…. Kerttu alkoi kovasti kuoputtamaan itseään kun vaihdettiin ruokaa ja lopulta se meni korviin. Tai mikä sinne meni eihän sitä varmaksi tiedä, mutta kuoputus alkoi yhtä aikaa kun ruoka vaihtui. Että aika loogisesti se olisi sen syytä. Voi se kuitenkin olla jokin muukin. Hoidetaan nyt korvat kuntoon ja aloitettiin vanha ruoka uudelleen ja katsotaan mikä on vaikutus ja mietitään miten edetään. Yhdet näyttelyt on käytynä ja sieltä hieno tulos, hieno arvostelu ja käytös oli niin priimaa näyttelypaikalla, että oon kyllä ylypiä siitä.

Mutta mikä parasta Kerttu on osoittautunut harrastuksissa sellaiseksi koiraksi millaisen haluankin! Siltä onnistuu kaikki ja se on rehellisesti sanottuna todella nopea oppimaan. Kaksiviettinen ja työhaluinen koira. Kaikenlaista on kokeiltu. Mä kun en osaa yhteen lajiin keskittyä. Purut: kolme kertaa on käyty ja todettu että toimii, nyt kasvetaan ja sitten ensi vuonna aletaan treenaamaan. Tottis: kunhan irrotus on nyt tehty selväksi niin alkaa tulosta tulemaan ja osaahan se nyt jo jotain. Jälki: Ihan synnynnäinen jäljestäjä! Tekniikka on kunnossa ja viettiä riittää. Haku: Neljät treenit takana ja likka tekee jo valmiita ukkoja valtavalla motivaatiolla ja tietenkin täysiä, niinku Kerttu aina. Nose Work: Sain ihan ilmaiseksi sen ihanan ”jähmety kuono hajuun”-ilmaisun kun tarjosi sitä itse. Agility: Edistyminen on huimaa ja Kepahan ihan sekoaa aksahallin pihaan kun päästään. Ohjaajall vaan tulee hieman kiire koiran rinnalla… Esineruudussa tekee jo valmiita hakuja ja ilmaisua alettu nyt työstämään ja se menee alun jälkeen hienosti nyt oikeaan suuntaan. Motivaatiota on rakennettu nyt tämä kausi ja vauhtia, ja niitä on saatu. Irtoaa helposti takalinjalle. Rallytokon liikkeitä osataan jo myöskin. Hieno koira, jossa on vain pilattavaa!

Jouduin hetken miettiä mitä asettaisin ensi vuodelle tavoitteeksi… En kyllä vieläkään ole varma.. Ohjelmassa piti olla Rallytokon SM kisat, rotumestaruudet ja valioituminen.. Vaan eipä olekaan, elämä päätti toisin..

Mitähän Kertulle uskaltaisi asettaa tavoitteeksi..

ainekin me koitetaan parhaamme mukaan treenata ja kehittyä eteenpäin kaikissa lajeissa. Kiire meillä ei ole, että itku ei tule jos mitään tuloksia ei vielä ens vuonna tehdä mutta jos eteneminen on hyvää niin koitetaan me Rallyn alo luokka rykäästä läpi ja Nose Work hajutesti. Ehkä BH.. Mutta siihen joutuu tehdä jo aika paljon töitä ja olla tähden ja kuut asennot kohdillaan että siihen pystytään jo ens vuonna.. Ja tietenkin me käydään virallisissa luustokuvissa ens vuonna. Todennäköisesti jo keväällä. Se on kin taas jännää puuhaa!

Mutta nyt me parannellaan korvat ja treenaillaan loppuvuosi aktiivisesti agilitya, tottista ja nose workia. Maastokelit kun meni jo.. Esineruutuun nyt kyllä vielä pääsee. Jälkiä tuli tehtyä tänä vuonna 50. Ihan mukavasti. Näyttää se 45-50 tulevan joka vuosi täyteen.

Kerttu 8vk (kuva Pia Asell)

Kerttu 9kk

Kun maailma pysähtyy

Toisille paras tapa tällaisen jälkeen on hiljentyä ja vetäytyä omaan rauhaan. Minulle se oikea tapa on kirjoittaa tästä. Vaikka nytkin tuntuu, että en löydä sanoja millä kertoa. Enkä kyyneliltäni näe kunnolla tietokoneen ruutua. Miten pukea sanoiksi tämä pysäyttävä tarina. Ja vaikka haluan niin sitten kuitenkaan en meinaa saada aikaiseksi riviäkään. 

Se iski kuin halolla päähän puolitoista viikkoa sitten ja nyt se on ohi. Elämäni koira, Martta, on poissa.

Puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina hieroin Marttaa. Käsiini osui takajalan imusolmuke, joka oli turvonnut. Kummastelin pattia ja jatkoin hierontaa. Lavan etupuolelle päästyäni mun maailma pysähtyi. Lavan edessä oleva imusolmuke oli paisunut kananmunan kokoiseksi. Hieronta jäi siihen ja aloin tutkia koiraa. Kaikki tunnusteltavissa olevat imusolmukkeet olivat enemmän tai vähemmän turvonneita molemmilta puolilta koiraa. Lapojen edessä isoimmat. Kaulalla todella suuret myös ja muualla hieman pienemmät. Lamaannuin täysin. Mutta aavistin heti mikä se on. En vain halunnut uskoa sitä todeksi. 

Kun toimintakyky järkytyksen jälkeen palasi, aloin selata netistä aikaa eläinlääkärille heti seuraavalle päivälle. Ei kuitenkaan onnistanut, joten olisi soiteltava aamulla puhelimella aikaa. Monen mutkan kautta sain ajan maanantaille klo 15.45. Kauhun sekaisin tuntein ajelin kohti eläinlääkäriä, joka vahvisti minun epäilykseni. Lymfooma. Imusolmukesyöpä. Vielä olisi kuitenkin pieni mahdollisuus että jokin tulehdus olisi turvottanut imusolmukkeet ja päädyttiin aloittamaan antibiootti kuuri sekä myöhemmin lisäksi kortisoni jos antibiootti ei tehoaisi. Vaikka miten toivoin että lääkkeet tepsisivät niin sisimmässäni tiesin kokoajan mistä tässä on kyse. 

Lymfooma vie kuulemma nopeasti. Ja koska minä en ala koiraa syöpähoidoilla kiusaamaan vaan annan armon suorilta jaloilta niin nyt elettäisiin täysillä. Ja niin me tehtiin! Koko viikko tehtiin kaikkea mistä me nautittiin. Kahdestaan. Juostiin metsässä, jäljestettiin, tottisteltiin, hakuiltiin, maattiin sohvalla, nukuttiin vierekkäin ja syötiin hyvin. Läheisyyttä ja yhteistä tekemistä ei meidän viikosta puuttunut. Ja hyvä niin koska se tulisi jäämään meidän viimeiseksi. Seuraava viikonloppu oli kalenterissa ihan tyhjä ja omistin sen täysin Martalle. Mulle jäi sellainen mielikuva että myös Martta tiesi olevansa luonani viimeisiä hetkiä. Se on aina ollut mahdoton perskärpänen, mutta ei se mikään sylikoira ole ollut. Tuon viikon aikana se hakeutui usein mun kainaloon sohvalla ja mahdollisimman lähelle yöllä sängyssä. Jossa se hengitti normaalia raskaammin. 

Mutta jo sunnuntain hakutreeneissä oli nähtävissä, että koira ei jaksanut juosta entiseen malliin. Samana päivänä se alkoi ulostaa paljon. Maanantaina se alkoi olemaan lenkillä vaisumpi. Käveli kyllä näennäisen reippaasti mutta ei haistellut lainkaan ja ajoittain tökki mua kuonolla käteen tai reiteen kuin kertoen, että ei jaksa enää. Eilen tiistaina teimme tottista viimeisen kerran kun se yhtäkkiä häipyi kesken työnteon kentän laidalle ja ulosti verensekaista ulostetta. Kotona se alkoi olemaan kovin väsynyt ja omissa oloissaan. Se ei edes noussut sohvalta minun mennessäni vessaan, joka oli kovin kummallista. 

Keskiviikko aamuna maailma romahti lopullisesti. Martta ei aikonutkaan koskea aamuruokaansa. Pihalla käydessämme oli uloste muuttunut vielä verisemmäksi. Se oli pääasiassa pelkkää verta. Sisälle päästyämme Martta teki samanlaisia läjiä myös eteiseen, ihan ilman ennakkovaroitusta. Kuin ei olisi voinut sille enää mitään. Ja tämän jälkeen se meni maate kovin huonovointisen näköisenä. 

Tiesin että nyt viimeistään aika on tullut. Vai olisiko tämä palvelus pitänyt tehdä jo viikko sitten. Vielä kun koira oli täysin kivuton.. Minulle kun on tärkeää laittaa koira pois mieluummin hieman liian aikaisin kuin liian myöhään.  Lääkkeet eivät olleet tehonneet patteihin ja koiran yleistila alkoi romahtaa nopealla tahdilla. Monta eläinlääkäriä täytyi soittaa ennen kuin saimme ajan. Matka oli raskas. Eläinlääkärissä sain kuitenkin vahvistuksen siihen että olen tekemässä oikein. Nin paljon kuin se sattuukaan luopua elämänsä koirasta. Eläinlääkärissä Martta istui edessäni ja se ei edes huomannut miten sen takapäästä tuli verta. Hyytynyttä sekä kirkasta nestemäistä. Jouduin siirtämään sitä jotta se ei istuisi sen päällä. Vasta kun eläinlääkäri totesi minulle koiran olevan laiha ja silitellessäni viimeisiä vetoja, myönsin itselleni, että Martan kaikki nikamat ja kylkiluut paistoivat. 

Vaikka miten mietin niin en keksi mitään mikä olisi varoittanut tällaisen olevan tulossa. Koira on tähän saakka ollut täysin oma itsensä. Ja minä jos kuka seuraan koiriani ja tunnen ne kuin omat taskuni. En vaan kertakaikkiaan keksi mitään ennakoivaa merkkiä tästä paskasta taudista joka voitti meidät, ja teki sen näin äkkiä. Mutta kuuluu taudin kuvaan, vie nopeasti. 

Olo on äärettömän tyhjä. Paska. Ahdistava. En voi ymmärtää tätä! Meillä piti olla vielä paljon edessä. Niin paljon kokemuksia kokematta. Niin monta yhteistä päivää elämättä. Mutta ystäväni sanoin. Martan elämä oli ehkä lyhyt, mutta mun kanssa se oli täydellinen. Parempaa elämää ei koira voisi toivoa. Näin mäkin uskon. Ja tiedän Martan tunteneen samoin. Meillä oli ihmeellinen yhteys. Sellaista en koe enää koskaan. Elämäni koira. Kiitos Martta kaikesta. Nyt voit juosta Hertan kanssa kivuttomana ja katsella ja naureskella pilven reunalta miten takkuan tuon rakkaan mutta jääräpäisen Kerttuni kanssa. Kiitos ja Hyvästi <3

Turnauskestävyys alkaa olla heikkoa

Tässä kohtaa kautta ja kauden päätavoitteen jo mentyä, alkaa ohjaajan ote lipsua eikä radalle saa enää sellaista parasta tunnetilaa. Ja sehän tietenkin näkyy koirassa. Ei se missään nimessä huono ollut, mutta se terävin kärki puuttui. Pitääs vissiin laittaa tämä kausi jo pakettiin ja pitää tauko.. Tässä kohtaa se kyllä onnistuisi kun seuraava koe on vasta puolentoista kuukauden kuluttua...

Kannettiin silti kotiina Rallytoko yhdistyksemme seuranmestaruus pokaali ja EP Rallytoko CUPin mestari luokan voitto pokaali ja sitte niitä pakollisia koiran herkkuja joita pussit on pullollaan tällaisissa kilpailuissa.

Lyhyestä virsi kaunis. Käydään rata läpi totuttuun tapaan.

Lähtö: Kuten sanottua en ihan siihen parhaimpaan vireeseen saanut koiraa kun en itse ollut oikeassa mielentilassa. Mutta kyllä se hereillä oli.
11 ensimmäistä kylttiä menee ihan ilman kommentteja tällä kertaa. Sujuvaa menoa ja sillä sipuli.
1. 360 vasempaan
2. Pyörähdys
3. Istu, käännös vasempaan, istu
4. Puolenvaihto jalkojen välistä
5. Koira eteen seisomaan, koira peruuttaa poispäin (oikealla)
6. Koira eteen. Peruuttaen 1-2-3 askelta (oikealla)
7. 2x oikea täyskäännös (oikealla)
8. Houkutus (oikealla)
9. 270 käännös oikeaan (oikealla)
10. Puolenvaihto edestä (oikealla)
11. Lähetä koira : Tässä taas mun moka. Jostain ihmeen syystä sanoin koiralle istu kun pysähdyttiin ja menee automaattisesti istumaan. Koska annoin käskyn istu niin koira meinasi alkaa peruuttamaan. Mitä mä tuossa käskyä annoin!?! No koira jäi sitten sen verran taakse ja jos olisin sen sieltä siirtänyt oikeaan kohtaan ja istuttanut uudelleen niin olisi tullut -10 ylimääräisestä istumisesta. No otin ja uusin ja kilpailun jälkeen tuomari kysyi että miksi ihmeessä mä sen uusin. tuumasin että olis tullu ylimääräinen istuminen.. No ihan turha -3, ei koira kuulemma edes ehtinyt istua sinne kauas. Olisin aivan hyvin voinut vaan kutsua sen oikeaan kohtaan sivulle. No tyhmä minä, otin ihan turhan -3 uusimisesta
12. Liikkeessä kutsu koira
13. Käännös vasempaan
14. Molemmat oikeaan täyskäännös : tästä on tullut -1 kontr. Todennäköisesti koira on vähä törmänny muhun, veikkaan. En muista.
15. Istu, koira eteen, vasemmalta oikealle, istu (oikealla)
16. Istu, Käännös oikeaan, istu : No tässä sitten olisi pitänyt uusia.. Tässä se otti kaksi istumista, mutta en uusinu.. -10 tvä (oikealla)
17. Liikkeestä seiso kierrä koira (oikealla)
18. Valkovuokko (oikealla) : Tässä taas mun moka. Mistä mä ny oon keksiny antaa koiralle vääriä käskyjä. Tässäkin annoin väärän käskyn ja lähtihän se väärään suuntaan :D No uusin siis ja oikealla käskyllä tietenkin meni oikeen.. 
Maali
Käytösruutu edessä istuen. Ei Martalla oo koskaan ollu sanomista käytösruudussa ,mutta ei mun tätä kyllä ikävä tuu ku se ens vuonna poistuu.

Tuomarin kommentit : Tosi hyvä kontakti ja hienoa yhteistyötä. 
Ja täytyy kyllä itsekin sanoa että seuraaminen radalla on ollut jo kauemman aikaa tosi hienoa. 

MES83
Lakeuden Kennelkerhon MES luokan seuranmestari 2018
EP Rallytoko CUP MES luokan voittaja 2018

Joko saa jäädä tauolle :D