perjantai 20. huhtikuuta 2018

Pentuarkea

Reilu viikko takana.. Olen miettinyt, että kultaako aika näin hyvin muistot vai enkö oikeasti muistanut millaista on arki koiranpennun kanssa. Kunnes tajusin, että tällaista pentua mulla ei ole ollut. Kaikki aiemmat koirat ovat pentunakin olleet rauhallisempia, hiljaisempia ja voisi ehkä sanoa että helpompia.
Sitä saa mitä tilaa, sanoi eräs kaveri, kun sille kertoilin miten helisemässä mä oon tuon penikan kanssa :D No niin sain! Vaikka se onkin vilkas, äänekäs, kova puremaan, tapaturma-altis, haukkuu sekä pistää koko tuvan systeemit ihan uusiksi niin se taitaa olla juuri sellainen kuin halusin, koska näiden lisäksi se on nopea oppimaan, hyvä nenäinen, touhukas, ahne, hyvä rakenteinen sekä nyt jo mukavasti leimautunut minuun.

Miten meidän päivät sitten kuluu... Yöt on alkaneet sujumaan kivasti. Kerran yössä me käydään pihalla, yleensä herään Kertun ääntelyyn neljän aikaan. Muuten yö menee hiljaisuudessa. Leikkiä se jaksaa jatkuvasti ja leluja onkin pitkin tupaa. Parhaat lelut ovat limsapullo ja se ainut vinkulelu joka tästä tuvasta löytyy. Lisäksi parasta on kun pyyhkii lattialta pissa lätäkköjä niin se pyyhe jolla pyyhitään, ai että mitkä vetoleikit me saadaan aina siinä aikaan.. Martan kanssa sujuu hienosti. Martta saisi olla paljon kovempi komentamaan, koska Kerttu meinaa viedä Marttaa välillä ihan kuus nolla. Pihalla kuitenkin onnistuu olla yhtä aikaa irrallaan ja tuvassa nukkuvat lähekkäin jos Kerttu ei pääse mun viereen niin sitten kelpaa Martta. Aluksi Martta pakeni paikalta jos Kerttu aikoi mennä viereen nukkumaan mutta nyt nukutaan jo ihan kylki kyljessä.

Kerttu on joutunut olemaan ilman ihmisiä kotona vasta parina päivänä. Ensimmäisenä päivänä kaksi tuntia ja toisena neljä. Tuolloin se on eri tilassa kuin tuvan muut eläimet. Vaikea sanoa miten on mennyt kun ei ole kameraa katossa, mutta on se ainakin hengissä.

Kova se on puremaan. Nyt alkaa jo näkymään vähän valoa tunnelin päässä ja uskoo jo ehkä helpommin kiellon käsien puremisesta ja jalkoihin hyökkimisestä. Kissat aiheuttaa vielä vähän ongelmaa. Niiden kanssa kun olis myös kiva painia niinku Martan että saa käyttää kunnolla hampaita. Mutta sieltä saattais tulla vähä enempi kynttä ja sitä me koitetaan harjoitella että kissoille ei saa huutaa eikä niitä saa jahdata eikä missään nimessä käyttää hampaita niiden kanssa. Kerran se kävi oikeen tosissaan mun päälle ja sai vähän isommasti palautetta. Poistui paikalta ja meni makaamaan ja mulkoili sieltä hyvin loukattuna. Melkoinen draamaqueen se taitaa olla. Vikinä on usein suhteettoman suuri verrattuna tukkapöllyn kovuuteen.

Ruokaa meillä saa koiranpentu harvoin kiposta. Mutta silloin kun syödään kiposta niin sinnehän rynnittäisiin ihan sata lasissa. Rauhoittuminen ja luopuminen on otettu heti tässä käytäntöön. Nooh.. Kyllä se siitä.. Joka päivä ehkä lyhemmän aikaa joudun pitää koirasta kiinni kun kippo on lattialla :D
Ja kun se ruoka loppuu! Siitäkös neiti Pohjanmaa vasta suuttuukin. Ruuan loputtua alkaa raivoisa kiljuminen ja kipon pureskelu. Kipolle haukutaan ja muristaan ja kiljutaan ja sitä kuskataan ympäri tupaa. Ja silloin kun ruoka tulee muualta kuin kiposta niin se tulee maasta jäljen muodossa tai kädestä vauva-tottista tehden tai sosiaalistamisen merkeissä. Ruoka tulee harvoin meillä ilmaiseksi.

Väittävät että se mitä koiranpentu tässä iässä kokee niin sitä se alkaa pitämään normaalina osana elämää. Niimpä me ollaan jo aloitettu sosiaalistuminen ympäröivään maailmaan. Ollaan käyty tutustumassa ja kuvattavana treenihallissa, pissattu Mustin ja Mirrin lattialle, jäljestetty, tehty tottista, autoiltu, oltu mukana Martan rankahuollossa, katteltu liikennettä remmilenkillä niin Martan kanssa kuin yksinkin, näyttelytreenejä seuraamassa sivusta, viemässä tyttöä partioon muiden lasten joukkoon, juostu mettässä sekä kahdestaan että kolmestaan, leikattu kynnet, punnittu (6.5 kg 8 viikon iässä, ihanan kevyt ainakin vielä, toivottavasti pysyy kevyenä kasvaessaankin) ja opeteltu miten ihana paikka sohva on. Ja kaikki nämä ovat Kertulle uusia ja ihmeellisiä juttuja.

Ja mitäs muuta meidän elämään kuuluu. Jälkikausi on vihdoin ja viimein tänään avattu!! Ai mikä tauko tuumasi Martta ja päästeli menemään suorat ja suorat kulmat ja piikit kuin vanha tekijä. No sellainen se taitaa ollakkin. Mutta hyvillä mielin tähän kauteen. Koira oli heti loistavassa vireessä touhuun! Rallytokoa ei sitte oikeen olla tehtykään viime kokeen jälkeen.. On ollu vähä kiirusta näis kasvatus hommissa :D Nyt pitäis vähä alkaa muistutella. Seuraava koe taitaapi olla 8.5...


Ei siinä montaa päivää mennyt kun sai otettua ensimmäisen yhteiskuvan <3

Elämän ensimmäinen ruutu

Remmi"lenkillä"

Metsää ja sen keppejä ihmettelemässä

Välillä täytyy ottaa rennosti

Mustissa ja Mirrissäkin on jo käväästy

Tutustumassa Lapuan keskustan hälinään

Aina pitää päästä äipän lähelle nukkumaan

Isosiskon rankahuolto oli näin tylsää seurattavaa

Mettälenkillä


Onko pienet korvat..

Tähänkin on jo pystytty. Myös Tarmo on sohvalla..

Kerttu on ymmärtänyt sohvan idean

Ihan paras leikki tämä

Tuli niin kotoosa olo kun taas on kaksi koiraa sohvakaverina

Hän ei aina ole soma..

Näyttelytreenejä seuraamassa

Isosiskon kanssa mettälenkillä

Elämän toinen ruutu

Remmilenkillä kaverin kanssa

Unien aikainen hajurako on viikossa kurottu kiinni

Tää on ilmeisesti geeneissä











lauantai 14. huhtikuuta 2018

Nyt paljastetaan salaisuus..

Viimein koitti se päivä! Ensimmäiset yhteydenotot on Anu Manniselle, Kennel Materiaaliin laitettu viime kesänä. Melkein vuosi sitten. Tuolloin bongasin erittäin mielenkiintoisen suunnitteilla olevan yhdistelmän ja pakkohan siitä oli viestiä laittaa. Tässä matkan varrella uutta koiraa etsiessä on tullut eteen muutamia muitakin hyviä yhdistelmiä, mutta kokoajan tämä Anun yhdistelmä kummitteli mielessä. Aina se oli parempi kuin joku toinen. Lopulta tulin siihen tulokseen että miksi mietin muita, kun selvästi tiedän mikä on se oikea. Vielä kun pennut ottivat ja syntyivät samaan aikaan kun Hertta eli viimeisiä hetkiään ja yhdellä pennuista oli samanlaiset pienenpienet valkoiset merkit kuin Hertalla syntyessään oli niin se oli siinä! Sekä tunne että järki oli sitä mieltä että tämä on se oikea.

Meidän Kerttu neitin suvun pystyy luurata koiranetistä kirjoittamalla hakuun Materiaalin Adaliina. Rotua tuskin tarvitsee mainita ;)

Kun tällä kertaa lähdin etsimään uutta pentua, niin yksi kriteeri kaikkien niiden sadan muun lisäksi oli matka. Kahden Lappeenrannasta pohjanmaalle haetun pennun jälkeen halusin kennelin olevan maksimissaan kolmen tunnin matkan päässä jotta olisi mahdollisuuksia osallistua useammin kennelin yhteisiin kokoontumisiin tms.. Noh kuus tuntia ajettiin Siuntioon per sivu että se siitä kriteeristä... Mutta eipä tuolla alkuperäisellä akselilla löytynyt tällaista pentuetta.

Matka oli pitkä. Tosi pitkä. Menomatka siis. Paluumatkalla viihdyin jo paremmin autossa. Kasvattajan luona Kertun syliin saatuani en voinut pidätellä kyyneleitä. Ilon kyyneleitä. Oli se niin ihana. Ja niin kauan ja hartaasti odotettu. Kasvattajan kanssa toimitellessa olisi mennyt vaikka koko päivä, mutta kotiinkin olisi ehdittävä edes vähän ihmisten aikaan.

Matkan ensimmäinen tunti meni rauhoittumiseen. T-paita päällä tuollainen pikkuinen rimpuilija saa käsivarret mukavan näköiseksi. Välillä kuitenkin nuoltiin mun naamaa ja silmiä, kuten Kerttu teki jo kasvattajan luona kun otin sen ensimmäistä kertaa syliini. Tunnin päästä Kerttu kuitenkin rauhoittui ja loppumatkan nukkui sylissäni. Matkan aikana ihmisten täytyi syödä ja ruokatauon piti myös Kerttu. Auton jalkotilassa ruoka meni makoosiin paloohin ja sen jälkeen leikittiin raivoisasti tyhjällä ruokakipolla. Loppumatkasta isäni halusi ehdottomasti nähdä Kertun,  joten pyörrettiin sen kautta. Siellä heti olohuoneessa tutkimaan tavaroita ja leikkimään :D 

Kun viimein saavuttiin kotiin, oli Kerttu heti kuin kotonaan. Alootti heti leikit ja isosiskon takaa-ajamisen. Antoi se onneksi Martan myös tutkia itseään ja voi miten ylpeä oonkaan Martasta. Se on ollu loistava. Välillä se menee Kertun hampaita pakoon ja välillä se vaan kattelee sen touhuja. Kerran Kerttu meni ettimään Martalta tissejä ja Martta vaan seisoi. Pelastin kuitenkin Martan piraijan hyökkäykseltä. Yö meillä meni varmaan ihan ok.. Kahdelta nukkumaan. Neljältä pissalle ja leikittiin. Nukkumaan. Kuudelta pissalle ja leikittiin. Nukkumaan ja kasilta soi kello laittamaan lapsia kouluun.. Sitte se jaksoikin pari tuntia paahtaa menemään kunnes päästi mut päiväunille ja tuli itse kainaloon nukkumaan. Ja ei, meillä ei jatkossa leikitä öisin. Ensimmäinen yö on poikkeus ja joutui niin paljon makoolla pitkällä matkalla että virtaa oli sitten yöllä.

Ensimmäisenä päivänä autoiltiin ja käytiin mettä"lenkillä". Mettässä Martta viimein ehkä huomasi Kertun olevan sittenkin aika kiva. Kerttu innostui ajamaan Marttaa takaa. Ja sekös oli Martasta mukavaa. Martta kävi useaan kertaan pyytämässä Kerttua uudestaan peräänsä. Tosin perässähän se ei pysy, ei sitten millään :D Kerttu on yleensä parisen tuntia hereillä ja sen jälkeen uni ottaa vallan. Ja sen kaks tuntia se menee niin että mä en kyllä ehdi muutakuin kattoa että mitä se saa päähänsä. 
Kissatkin on jo päästetty karanteenista ja tutustuminen niihin on alkanut. Riepu-kissa koittaa olla näkymätön mutta Tarmo-kissaa tuo uusi tulokas kiinnostaa kovasti. Tosin haisteltu on vasta häkin läpi.

Toinen päivä kotona. Meno on jo huomattavasti hallitumpaa. Kissat aiheuttaa Kertussa haukkumista ja murisemista... Tämän lisäksi se osaa kovaan ääneen aina vaatia mitä haluaa. Oli se sitten ruokaa tai lelu tai syliin tai mitä tahansa. Nukkumaan se hakeutuu aina mun lähelle. Se osaa jo yhdistää iloisen Kerttu huuteluni siihen että nyt on kiire ja tulee aina iloisesti hypellen luokse. Se on nylkyttäny mun jalkaa, purru mua korviin, kaulaan, leukaan, poskeen, käsiin ja roikkuu pultussa kun kävelen.. Se on ihana. Se on äärettömän ihana ja niin reipas että mitään se ei oo vielä keksiny jäädä miettimään, että tohtiisko. Se on juuri sellainen kuin halusin. Juuri sellainen kuin arvelinkin.

Toinen yö meni mukavasti. 23 mentiin nukkumaan, neljältä käytiin pissalla ja takaisin nukkumaan ja herättiin kasin jälkeen. Nyt näyttää yöt lupaavalta. Tänään käväistiin tutustumassa aiheeseen treenikenttä. Sielä se istui ja katteli lintuja ja haisteli ihan tosissaan maata. Mutta myös leikki ja söi päiväruokansa kädestä vähä muka jotain tehdenkin. Autossa oleminen oli tänään jo rauhallista.. Lukuunottamatta sitä kohtaa, kun itse joutui takaisin autoon ja Martta lähti treenaamaan.

Ruokahalu sillä on aivan jäätävä. Aina valmis syömään ja huutaa pitää jos kädestä syödessä käsi meneekin kiinni tai poistuu kokonaan. Kiposta syödessä meillä on tullu vastaan melkoinen koulutustilanne. Melko kauan menee että hänen arvokkuutensa viitsii rauhoittua ja hiljentyä jotta pääsee kipolle..

Kertulla on tietenkin jo tulevaisuuden suunnitelmat olemassa. Enhän mä yhtä lajia osaa tehdä, mutta ajatuksena on että kesäkaudet ipo, pk jälki, fh jälki ja talvisin rallytoko ja agility... Eikähän noilla ajatuksilla saa treenikalenterin täyteen. Katsotaan millainen neidistä kasvaa.. 

Yks juttu mua on kovin kummastuttanu tässä pennun hankkimisessa.. Ihmisillä on pakottava tarve saada neuvoa kokoajan että miten koiran kanssa kannattaa tehdä ja miten olla. Mitä ehdottomasti ei ja mitä joo. Olen paljon saanut sellaisia kommetteja joihin tekisi mieli vastata, että tämä ei suinkaan ole mun ensimmäinen koira, ei edes ensimmäinen saksanpaimenkoira. Kyllä mä tän handlaan, luulen..

Mitenkähän sekava teksti tästä tuli :D No kuitenkin.. Tästä meidän pitkään ja hartaasti odotettu yhteinen matka Kertun kanssa nyt alkaa. Mielenkiinnolla ja jännityksellä odotan mitä tästä tulee!
Matkalla kotiin, vielä ei pysty nukkua..

Matkalla kotiin edelleen, koko matkaa ei jaksanu huutaa..

Kotona alkoi heti leikit

Päiväunilla mamman vieressä

Uutta kotipihaa tarkastelemassa

Isosiskon kanssa metsälenkillä

Metsälenkin jälkeen nukuttaa makoosasti

Päiväunilla sylissä

Kaikki koirat päikkäreillä, hajurakoa täytyy vielä pitää

Ensimmäiset jäljet painettu treenikenttään

Treenikentän tutkailua





maanantai 2. huhtikuuta 2018

Mestari luokan korkkaus..

Tästä taitaa tulla lyhyt teksti. Jotenkin vetää ihan sanattomaksi taas tuon koiran kanssa. Mestariluokka on nyt Rallytokosta korkattu. Treenit ovat luvanneet hyvää. Ei oikeastaan ole mitään liikettä joka ei koiralta onnistuisi. Kuitenkin jostain syystä ajatukseni olivat sitä luokkaa, että kunhan tulos saadaan niin olen tyytyväinen. Tämä luokka kun ei ole mikään helppo ja nolla tulos ei ole mikään suuri ihme, kun mestariluokassa kilpaillaan. Ja jännittikin jostain syystä ihmeellisen paljon. Luulen että se johtuu uudesta luokasta. Tavoite tuloksesta tuli saavutettua, reilusti.

Tuomarina meille uusi tuttavuus Piia Heikkinen. Miellyttävä tuomari. Ja hänen mielestään me ollaan Martan kanssa "Rauhallinen ja taitava pari". Kiitos <3

Kisapaikalla oltiin hyvissä ajoin. Käväästiin vähä asioilla pihalla, roudattiin häkki sisälle ja ilmoittauduttiin. Koira katseli hieman paikkoja ja meni häkkiin makoilemaan. Kieltämättä kun toisten suorituksia katsellessa vilkaisee häkissä kaiken hälinän keskellä puoli unessa olevaa koiraa niin tulee mieleen, että noinkohan se herää ollenkaan työntekoon kun sen aika on. Turhaan mietin. Heräshän se heti ja teki hienoa lämmittelyä pienessä tilassa muiden koirien keskellä. Ennen radalle menoa koira oli ihanasti hereillä. Niin tomerana makasi maassa hieman kauempana minusta kun odotettiin että saadaan mennä radalle. Hyvä fiilis jäi! Ja usko valioitumiseen jossain vaiheessa kasvoi roimasti!

Kokeillaampas mennä rata läpi, joskin on taas mustia aukkoja sielä sun täälä :D

Lähtö : Ei sanottavaa. Koira hyvin asialla.
1. Koira eteen, oikealta sivulle, istu : Kun näin ratapiirroksen, olin täysin varma että tämä ensimmäinen tehtävä menee pilalle kun seuraavana on hyppy ja koira näkee esteen lähdöstä.. Luulin väärin. Hyvin meni. eikä langettu edes siihen mihin moni muu. Tehtävän kohdassa oli juuri hallin ikkuna ja hallin ikkunat ovat todella alhaalla. Moni koira meni tehtävän aikana katsomaan ikkunasta. Martalla ei aikomustakaan.
2. Hyppy : Vaikka mielestäni otin koiran haltuun edellisen tehtävän jäljiltä ja toistin hieman painokkaammin seuraa-käskyn niin silti Martta lähti hypylle hieman liian aikaisin. Hyppy sinänsä kuitenkin virheetön, mutta liian pitkä hyppy ja luja vauhti kostautui seuraavalla tehtävällä..
3. Puolenvaihto edestä : Hypyn jäljiltä koira ei vielä kunnolla sivulla joten ei ollut tässä kohtaa vielä tarpeeksi hereillä suorittamaan seuraavaa tehtävää. Uusimme siis tämän. Palasimme takaisin hypyn viereen ja uudella lähestymisellä hieno edestä puolenvaihto.
4. Pyörähdys (oikealla) : Hallussa
5. Istu, käännös vasempaan istu (oikealla) : Toimii
6. Liikkeestä istu, jätä koira (oikealla) : Tästä on tullut nyt varma. JES!
7. Liikkeestä kutsu koira (oikealla) : Tämä oli vielä hetki sitten epävarma oikealla, mutta nyt se toimii.
8. Istu, ohjaaja käännös vasempaan, kutsu koira sivulle (oikealla) : Tämä niinikään on ollut oikealla vielä hetki sitten haastava. Pakkasi jäädä liian taakse palatessaa sivulle. Epävarmuus tuli oikeasta puolesta. Nyt se toimii!
9. Puolenvaihto jalkojen välistä (oikealla) : Ei sanottavaa
10. Spiraali oikealle : Rataantutustumisen aikana olin täysin varma että mokaan tässä. Yleensähän ensimmäinen tötsä jää koirakon vasemmalle puolelle. Tässä spiraali oli aseteltu niin, että koska se tehtiin oikealle niin tötsät jäi oikealle lähdössä. Muistin mennä oikealta puolelta ja koira oli hyvässä seuruussa spiraalin ajan.
11. Liikkeestä seiso, kierrä koira : Aivan turha uusiminen! Sanoin koiralle seiso käskyn väärällä äänensävyllä ja se ymmärsi että nyt käännytään koko ympyrää vasempaan ja kääntyi hienosti mun mukana kun lähdin kiertämään.. uusimme siis ja tämäkin uudella yrityksellä ilman virheitä hienosti suoritettu.
12. 270 vasempaan : Hyvin kääntyy
13. Liikkeestä maahan : varmaa suorittamista
14. 2x kiertäen täyskäännös : Eipä tässäkään mitään sanottavaa
15. Tulppaani : Käännös meni hyvin mutta tästä me ollaan otettu -1 kontrollista.. En tiedä mitä radalla on tapahtunut mutta treeneissä se saattaa törmätä tässä minuun ja niin on varmaan käynyt nytkin.
16. Istu, koira eteen, vasemmalta oikealle, istu (oikealla) : Tämähän sujuu
17. Käännös vasempaan (oikealla) : Voi jossain vaiheessa treenejä, kun koiran ollessa oikealla, käännyimme vasempaan niin aivan meinas koira ittekseen vaihtaa puolta. Eipä meinaa enää.
18. Istu, maahan, istu (oikealla) : Ei sanottavaa. Pikkuusen meinas ahdistaa kun tässä kohtaa tuomari seisoi meistä metrin päässä. Kaikki virheet olis tullu kyllä näkyviin jos niitä olis tullu. Iski hetkellinen ahdistus :D
Maali. 
Käytösruutu oli vasemmalla maaten. Ja siihen kun koiran laitoin niin siinähän se oli. Rauhassa makoili. Välillä vilkaisi mua rauhallisesti ja vahvistin sille että makaa vaan. Käytösruudun valvojaa oli kuulemma meinannut naurattaa Martan viilipytty suoritus.

Tulos siis MES93 ja 3.sija. Meidän Rallytoko-uran varrella on tasan yksi koe, että ei olla sijoituttu. Melkosta touhua. On se hieno koira!

Epävarmuus oikealla puolella tehtävien tekemisessä, jota vielä voittaja luokassa oli havaittavissa, on mielestäni jäänyt pois. Kyllä se aikansa ottaa jotta koira saa varmuuden että on tekemässä oikein vaikka on "väärällä" puolella.Toistoja toistoja...

Olen äärettömän tyytyväinen koiran tämän päivän suoritukseen. Samalla mieleen tulee aivan väkisin ajatus siitä että meillä on kuin onkin oikeasti mahdollisuus jonain päivänä siihen valion arvoon. Totean treenanneeni järkevästi ja jatkan samaan malliin. Nyt me kuitenkin pidetään ainakin viikon treenitauko. Voi kun pääsis sillä aikaa jäljestämään, mutta ei. Lunta on vielä ihan pirusti! Jospa me hiotaan nyt sitä jäljestämisen esineilmaisua suoremmaksi..

On se pätevä <3


sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Lunta, ihan liikaa Lunta!

Lunta ei koskaan voi vissiin voi olla sopivaa määrää. Viime talvi oli jäätikköä ja nyt lunta on niin paljon, ettei meinaa sekaan sopia. Ärsyttää.
Ollaan me toki tuota lunta Martan kanssa hyödynnetty liikuntamielessä ja tarvottu pelloilla ja mettissä polvia myöten. Mutta sulais  jo, olis kauhea hinku jäljelle! Hyvä jos juhannuksena pystyy alottaa kauden.

Martan naamalle on alkanut palaamaan hymy. Se on jo oma itsensä. Kyllä siihen kuukausi meni. Ja kohta sen elämä mullistuu  taas.. Siitä kuulette lisää seuraavassa jaksossa ☺Tarmo kissamme on hakeutunut hirveästi Martan lähelle. Onko sekin ymmärtänyt että Martta kaipaa kaveria.
Hiljaista ja helppoa meillä on ollut. Yhden koiran kanssa elo on jotenkin tylsää mutta myös helpompaa. Meillä ei ole edes toimivaa ovikelloa. Martta ei viitti moiseen voimiaan haaskata. Rauhallinen elo on samalla mukavaa ja ahdistavaa. 
Mutta kyllä mulle yhä ajoittain iskee epätoivoinen ikävä. Sydäntäriipivä ja raastava olo. Huomaan etten pysty puhua Hertasta joka kohdassa enkä katsella sen kuvia. Sitä pitäisi kuitenkin tehdä. Surutyö on vielä ihan kesken. Ja se pitäisi tehdä loppuun. Huomaan sulkevani usein asian pois mielestä kun se pyrkii tulemaan pintaan. Kuten nyt, ahdistus ja paha mieli valtaa. Hertta tulee olemaan mukana matkassa varmasti aina. Sellaista tyyppiä ei niin vaan unohda, eikä kai tarvikaan. 

Martan kanssa ollaan paljon lenkkeilty, niin metsässä kuin remmilenkeillä. Treenattukin on ja ensimmäinen mestari luokan startti kolkuttelee jo ovella.. 8 päivää ja nähdään onnistutaanko kokeessa niin hyvin kuin treenit antaa ymmärtää. Onneksi kisakalenteriin on alkanut ilmestyä kokeita meillekin päin. Teoriassa on mahdollista saavuttaa RTK4 ennen syksyn rotumestaruuksia. 

Viikko takaperin osallistuttiin kennelliiton lukukoira koulutukseen. Lauantai oli teoriapäivä ilman koiria ja sunnuntaina suunnattiin Martan kanssa Seinäjoen uuteen kirjastoon. Testi oli mielenkiintoinen. En viitsi paljastaa sen sisältöä, jotta uudet lukukoiraksi halajavat eivät tiedä mitä siellä tapahtuu. Ja Martta on nyt kennelliiton virallinen lukukoira! Hommia emme voi aloittaa ennenkuin kennelliitto lähettää meille lukukoira huivin. Mutta sitten Martta suuntaa nenänsä mukanani töihin ja lähialueen kirjastoihin joissa lapset voivat lukea Martalle. 

Huhtikuun puolivälissä paljastan teille salaisuuden. Meidän elo tulee hieman muuttumaan mutta pidetään teitä vielä jännityksessä 😉 







sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Tyhjää..

Viikko on  nyt mennyt ilman Herttaa. Tyhjää on. Ikävä on suunnaton, sekä minulla että Martalla. 
Martta on ikävöinyt kovasti. En tiennyt, että tuo koira voi olla vielä enempi mun perään, mutta näköjään se voi. Ei halua hetkeksikään kadottaa mua silmistään. Makoilee paljon enemmän mun vierellä kuin ennen. Aina mä sen näköetäisyydellä oon ollu ennenkin, mutta nyt pitää tukkia kylkeen.
Yöt se nukkuu sängyssä, meinaan koko yön. Ennen se tapasi tulla viereen kun mentiin nukkumaan ja laskeutui sitten jossain kohtaa lattialle, nyt se on koko yön mun kyljessä kiinni. 

Kovin on ollut rauhallinen ja lamaantunut koko koira. Tänään se esitti ensimmäistä kertaa normaalia Marttamaista touhuamista kun tehtiin lähtöä ulos. Se etsii edelleen Herttaa aina kun käydään ulkona ja tullaan sisälle tai kun mennään pihalle niin se tarkistaa auton. Syöminen oli ensimmäisinä päivinä hidasta. Vilkuili Hertan tyhjää ruokakippoa ja söi hitaasti. Kunnes lopetti syömisen kokonaan kaksi päivää Hertan lähdön jälkeen. Kyllä se nyt jo taas onneksi syö normaalisti. 

Lenkeillä ensimmäisinä yksinäisinä päivinä Martta pyöri kokoajan mun jaloissa. Remmilenkillä ja mettässä. Kauashan se ei mene ikänä mutta nyt se kirjaimellisesti pyöri jaloissa. Kovin se vaatii metsässä mun mukanaoloa jotta innostuu juoksentelemaan ja riehumaan. Treeneissä koira oli kuitenkin hyvä. Sielä me molemmat unohdettiin hetkeksi muu maailma. 

Luita se ei pysty syömään ilman että mä oon sen seurana. Joko se tulee sohvalle mun viereen tai mun pitää mennä sen viereen syönnin ajaksi. Muuten luu jää syömättä. 

Ensimmäisten päivien itkeminen makuupaikkaa etsiessä ja vaihtaessa on vähentynyt mutta ei kokonaan poistunut.  Mutta nyt se jo pystyy nukkua rauhallisestikin.

Kissa on tullut sille tärkeämmäksi kuin aiemmin. Se hakeutuu kissan seuraan ja kissakin kyllä Martan seuraan erilailla. 

Hukassa. Se on se sana jolla meitä voi kuvata. Selkeästi kuitenkin hieman on koiraa helpottanut se että minä en enää itke ja makaa 24/7 vaan pystyn muuhunkin elämään. Huomasi selkeästi että minun huono oloni pahensi koirankin oloa. 

Vielä ei mene päivääkään etten mieti Herttaa. Välillä vihaan itseäni että tein näin ja välillä olen sataprosenttisen varma siitä että tein oikein. Ikävänkin kestää paremmin kuin tuon asian miettimisen. Se meinaa tehdä hulluksi. Toisaalta en myöskään joudu enää joka päivä katsomaan niitä vaikeita ekoja askelia, kirputusta jen ja miettimään että onko se miten kipeä .. Ja Martan tekee hulluksi kaverittomuus. Se ei koskaan poistu muiden koirien luo vaikka kuljettaisin sitä ilman naruakin esim treeneissä. Nyt se ei pystynyt pysymään vierellä kun vein sitä hallista autoon ja kaveri oli oman sakemanninsa kanssa hallin nurkalla. Se syöksyi heti katsomaan että kukas tuolla on. Ei ollut Hertta. 

Onneksi olemme olleet lomalla tämän viikon niin Martan ei ole tarvinnut olla yksin kotona. Huomenna on kuitenkin jätettävä se yksin kun työt kutsuu. Meillä onneksi koirat ovat työpäivinäkin yksin kotona vain n.5 tuntia. Kohta näemme miten Martta yksinolon ottaa.

Blogin ulkoasun muuttaminen ja kennelliittoon asian ilmoittaminen otti koville, mutta tämä on minun tapani tehdä surutyötä. Kaikki hommat muutetaan heti. Paitsi että Hertan ruokakuppi on edelleen paikoillaan. En pysty laittamaan sitä pois. Ja joka ilta meinaan laittaa sinnekkin ruokaa..

Onneksi on Tarmo :D

Ulkoilu yhdessä on piristänyt meidän mieltä



lauantai 24. helmikuuta 2018

Kyyneleet poskilla..

Uskotko, että tarpeeksi kovalla pakkasella kyyneleet jäätyy poskiin. Niin ne tekee. Kun tänään ensimmäistä kertaa lenkkeilimme Martan kanssa kahdestaan, se oli surullinen lenkki. Martta ei oikein tiennyt miten olisi ollut ja pyöri kokoajan minun jaloissani. Kontaktia hakien. Ja minä itkin. 

Rakas Herttani on poistunut luotamme. Onhan noita ollut, eläimiä ja niiden poismenoja. Mutta joku on silti se rakkain ja siten tässä kohta vaikein. Lohduton ja loputtomalta tuntuva kaipuu ja ikävä. Äärettömän tyhjä olo. Koskaan ennen en ole tuntenut samanlaista oloa. Hertta nyt vaan oli sellainen persoona että se ei vienyt pikkusormea, se vei koko käden. Sydämen kaupan päälle. Kaikki Hertan tunteneet tietävät sen. Hertta ei ollut mikään super saksanpaimenkoira. Se oli matalaviettinen ja haastava kouluttaa, pehmeäkin. Mutta sen persoona oli täyttä kultaa. Samanlaista en ole nähnyt, enkä tule näkemään. 


Olo on voimaton. Kaikki kotona muistuttaa Hertasta. Illalla otin kaksi ruokakippoa täyttääkseni ne, kunnes huomasin, että vain toiseen tarvitsee laittaa ruokaa. Martta söi hitaammin kuin yleensä, vilkuillen Hertan tyhjälle ruokapaikalle. 


Aina kun tulemme sisälle Martta pysähtyy ja odottaa että Hertta olisi vastalla. Ulos mennessä se tarkistaa, että onko Hertta jo viety autoon. Eikä löydä sitä kummastakaan. Ei ulkoa eikä sisältä. 


Kaverukset ovat tavanneet syödä luunsa vierekkäin olohuoneen matolla. Eilen annoin Martalle luun. Se pyöri kitisten pitkän aikaa ympäri tupaa, eikä tiennyt missä söisi. Lopulta se tyytyi meidän ihmisten seuraan ja tuli syömään luunsa sohvalle meidän viereen.


Martalla on parempi olla kun se saa olla minun kanssani. Kun teen jotain muuta, jossa se ei voi olla osallisena. Kuten nyt istun koneella. Se etsii paikkaa kitisten ja lopulta menee koirien sohvalle. Yksin, ilman kaveria. Toinen puoli sohvasta on tyhjä.


Aamupalaa tehdessä minulla on tapana antaa koirille yhdet juustonsiivut. Tänä aamuna otin vaistomaisesti kaksi siivua valmiiksi. Martta sai molemmat. 


Arki on täynnä asioita joihin kuuluu kaksi koiraa. Meidän on opittava elämään arkea ilman sitä toista koiraa. Meidän on opittava elämään ilman Herttaa. Se tulee olemaan rankkaa.


Herttaa ei enää ole. Niin raskasta kuin se onkin, niin muistakaamme että ei ole enää myöskään Hertalle kuulumattomia asioita.. jatkuvaa kipulääkitystä, ääniherkkyyttä, terävyyttä, remmirähjäystä, pitkiä venyttelyjä jotta takapää lähtee käyntiin, hoippuvia ensimmäisiä askelia, heikkoa takapäätä, kamalan näköistä liikettä, yhtäkkisiä kipukohtauksia, jatkuvaa kirputusta ja läähätyskohtauksia eikä parhaan kaverin kanssa riitelyä.. 


Päätös oli vaikea. Mutta lopullisesti se iski kallooni kun Hertta remmilenkillä aloitti tappelun Martan kanssa "ilman syytä". Olin jo tässä kohtaa ylittänyt kaikki omat periaatteeni. Hertta oli jo jatkuvalla kipulääkityksellä ja sillä oli jo ollut ensimmäiset halvausoireet... Mutta en ollutkaan pystynyt pitämään päätöksistäni kiinni, siitä missä menee raja. Vaikka ajoittain vihaan itseäni, niin tiedän tehneeni oikein. En olisi halunnut kokea sitä päivää, että Hertan takapää olisi mennyt täysin pois pelistä. Mieluummin vähän liian ennen kuin liian myöhään. Sen asian kanssa en ainakaan olisi pystynyt elämään.


Hertta poistui luotamme eilen 23.2.2018. Samana päivänä jolloin se oli meille tullut viisi vuotta aiemmin. Omassa kodissamme, koko perheen ympäröimänä, minun syliini. Siihen Hertta nukahti. Kauniisti ja rauhallisesti. Tyttäreni kauniiden rakkauden täyteisten sanojen saattamana. Martta sai jättää Hertalle myös hyvästit. Väittävät että koira tajuaa, että kaveri on kuollut. Minäkin uskon näin. Varsinkin kun näin Martan reaktiot sen tullessa katsomaan poisnukkunutta Herttaa. Martta lähestyi Herttaa varovasti. Nuuhki ilmaan. Kun se pääsi Hertan luokse se työnsi nenänsä Hertan sydämen kohdalle ja nuuhki syvään. Seuraavaksi takapää ja paikalta poistuminen. Uskon Martan tajunneen. Se ei silti poista sitä, että Martallakin on ikävä. Martalla on kova ikävä. 


Haluan uskoa, että Hertta on siellä jossain löytänyt parhaan ystävänsä Turon. Ja he juoksevat ja painivat jälleen yhdessä. Aivan kuten ennen. Ja nyt ne saa tehdä sitä loputtomiin. Kivuttomina molemmat.


Turo ja Hertta ovat jälleen yhdessä.

Eigen Karolina 22.12.2012 - 23.2.2018
                                                                    Tänään on se päivä,
                                                    kun minun matkani on kuljettu loppuun.
                                                      Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet.
                                                 Älä siis pyydä minua jatkamaan pidemmälle,
                                                               vaan pidä minua sylissäsi
                                             ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
                                                              Silitä turkkiani niin kauan
                                                           kunnes olen kulkenut rajan yli
                                                              ja sydämeni on sammunut.
                                                                       Muistele minua,
                                                             mutta älä takerru minuun,
                                                                 vaan jatka eteenpäin.
                                                      Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
                                                           emmekä eroa enää koskaan.



sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Muistamisia viime vuodesta

Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL Seinäjoki palkitsi kevätkokouksessaan viime vuoden menestyneimmät jäsen koirakot.
Martalle lankesi tittelit Vuoden tokokoira ja Vuoden Rallytokokoira.
Lisäksi palkittiin tehdyt koulutustunnukset. Meillä niitä viime vuodelta neljä kipaletta :
FH1 RTK1 RTK2 RTK3. Titteleistä pokkasimme hienot pokaalit ja koulareista uusi jälkiliina jolla ensi kaudella treenitään kakkosen kuviot kuntoon. Palkintohihna on loistavan lyhyt koekäyttöön ja lelua täytyy testata seuraavis treeneis. 
Kiitos palkinnoista SPL Seinäjoki.


lauantai 3. helmikuuta 2018

Hilijaasta on..

.. eikä ainoastaan blogissa vaan koko koiraurheilun saralla. En oo koskaan ollu näin laiska treenaaja kuin tänä talvena. Hallille ei jaksa ajella ja ryhmätreenit tuntuu aina liian pitkiltä. Niimpä on pitkälti tehty treenit jossain tasaisella alustalla lapsien harrastus-kuskausten välillä harrastuspaikkojen lähellä lapsien hakuaikaa odotellessa. Tai kotipihassa. :D Kyllä nekin tulosta on tuonut. Eteenpäin on rallyn mestariluokan liikkeissä menty mutta tekemistä on vielä. Paljon!! Nyt olisi aika ottaa itteään niskasta kiinni ja alata treenaamaan tosissaan jos aikoo olla rotumestaruuksissa lokakuussa jonkinlaisella tulostasolla. 

Lunta on nyt ollut mukavasti ja on käyty paljo sielä rämpimässä ja mettälenkeillä juoksemassa. Pitkiä remmilenkkejäkin on tehty ihanissa pakkassäissä. Kyllä talven pitää olla talvi eikä sellanen luistinrata kuin viime vuonna. 

Mettälenkillä nauttiin niin koirat kuin ihminenkin.


Ollaan me käväästy tammikuun aikana Jari Kantoluodon tottelevaisuus koulutuksessa kuuntelijana (tiedän nyt täsmälleen teoriassa miten mun seuraava koira koulutetaan), Krista Karhun rallykoulutukseen pääsimme vihdoin ja sehän oli juuri niin hyvä kouluttaja, kuin olin ajatellutkin. Ja tänään käväästiin toteamassa EP Rallytoko CUPin ensimmäisessä osakilpailussa että mestariluokan jutut ei ole vielä niin hyvin hallussa kuin pitäisi. 

Kantoluodon puhuessa koiran kouluttaminen kuulostaa niin yksinkertaaselta. Sosiaalisuus, ympäristö,kontakti, luopuminen ja tekniikka. Älä anna koiran olettaa vaan laita se keskittymään mitä pyydät. Ensin pitää osata taito, sitten mukaan tulee käsky. Palkka tulee vain toiminta-alueella työskennellessä, ei ylä- eikä alapuolelta. Ja niin edelleen... Yksinkertaisia neuvoja. Ja sitte vaan töihin :D

Krista Karhu oli tosi miellyttävä kouluttaja. Se näki heti missä mättää ja puhui selkokielellä ja tiesi aina mistä puhuu. Just niin taitava kun olin ajatellutkin. Martan kanssa tehtiin siellä edessä peruutusta, oikealla puolella oikeaan kääntymistä sekä jäävää istumista. Edessä peruutus tulee kuulemma kyllä treenillä valmiiksi. Ja oonkin saanut sitä nyt todella hyväksi. Oikealla pyllyn käyttö on vielä vaiheessa. Sitä meidän täytyy treenata vielä paljon jotta on sillä tasolla millä vasemmalla. Jäävässä istumisessa koira ei aina tiedä mitä liikettä odotetaan ja se on nyt ratkaistu sillä että siinä tulee aina samanlaiset merkit. Reppana ei voi tietää mitä akka pyytää ku ei pyydä aina samalla tavalla. Mutta aina ne merkit ei onnistu.

 Merkille lähetys treeneissä maneesilla tammikuussa. Tämä oli liikkeitä jotka Martta opi äkkiä. Hertalle jo vanha tuttu..


Tämän päiväiset rally epikset. EP Rallytoko CUPin ensimmäinen osakilpailu. Meni aika pitkälle juuri kuten ajattelinkin. Rata oli todella vaikea! Kukaan mestariluokan osallistujista ei saanut tulosta radalta. Meillä se kyllä oli lähellä. Kun mä vaan olisin siinä yhdessä liikkeessä varmistanut että koira istuu oikealla sivulla ennen kuin lähdin liikkeelle. Vaan empä varmistanut. Oikealla puolella pysähtyessä perusasentoon automaattisesti meno ei ole ollenkaan niin varmaa kuin se on vasemmalla. Radalla oli paljon liikkeitä jotka ovat meillä vielä täysin treenausasteella. Lisäksi siellä oli liike jota en ole muistanut harjoitella aikoihin.. Koira ei ollut kokoaikana kisapaikalla sellaisessa vireessä kuin se parhaimmillaan on ja osaa olla. Se oli jotenkin vaisu. Huomenna on hieronta ja muutaman viikon päästä hermoratakäsittely, jos mielentila on fyysisistä syistä johtuvaa niin se puoli pitäisi kohta olla kunnossa. Jos se on nyt koulutuksellinen niin siihen ei taida auttaa kuin treeni. Nyt tulee niin paljon uutta opittavaa kokoajan koiralle ja epäonnistumisiakin siellä välissä, se syö itsetuntoa ja jo se voi johtaa siihen että koiran tila ei ole niin hyvä kuin voisi olla. 

Rata oli tänään tosiaan vaikea. Ja kyltit numero 5-18 tehtiin oikealla. Vaivaaset 13 kylttiä putkeen oikialla.. Ja ratapiirroksen nähtyäni tiesin että ei tulla saamaan tulosta. Siellä oli sellaisia asioita joita ei olla harjoiteltu ollenkaan tarpeeksi. Ja sitte kuitenkin se tulos oliskin tullu jos olisin kattonu sen yhden pirun istumisen sellaisesta liikkeestä joka me osataan kyllä! Ne vaikiat ei olisikaan vieny meiltä tulosta. Harmittaa.. Ja se käytösruutu.. Seisominen oikealla puolella. Muutaman kerran ollaan vasta treenattu seisomista käytösruudussa, eikä kertaakaan oikealla. Meinas vetää sanattomaksi ku koira teki sen! Se seisoi kolme minuuttia. Jossain kohtaa sanoin koiralle hyvä, siitä se luuli että no kiitos joko riitti. Peruutti puoli askelta ja olis menny ehkä istumaan mutta toistin seiso-käskyn niin jatkoi seisomistaan. Tästä oon kyllä onnellinen!

1. Istu-askel oikealle- istu : Tämä nyt on niin varmaa. Vielä ku saataas oikialla tämä samanlaiseksi. Pitkä on vielä tie siihen
2. Hyppy : No problems
3. Pujottelu : Eipä hätää
4. Liikkeestä maahan, kierrä koira : Mitä ihmettä! Mä kattelen usein treenattavat liikkeet kylttejä selaten ja tämä on mennyt ihan täysin ohi! En oo aikoohin tehny jäävää maahanmenoa, seisomista ja istumista kylläkin. Ihan mun moka. Piti uusia. Jäi seisomaan ekalla kerralla. -3 uusi.
5. Molemmat oikeaan täyskäännös: Tämäkin oli meille joskus vaikeaa. Ei ole enää :)
6. Käännös oikeaan (oikealla) : 90 asteen käännökset oikealla on jo hyviä
7. Istu-Askel vasemmalle-istu (oikealla): No tämä meillä on ihan kesken. Ei toimi. -10 tvä
8. Seuraten kolme askelta peruuttaen (oikealla) : tämä on kans niitä mikkä meillä on ihan vaiheessa. On se jännä miten koira näkee saman liikkeen toisella puolella tehtynä niin erilailla. Vaikka tämäkin on vasemmalla hyvä niin oikealla ihan vaiheessa. MUTTA uusittuani se toinen yritys oli jo vähä sinnepäin, vino vain. -3 uusi, -3 tvä
9. Oikea täyskäännös, kiertäen siis (oikealla) : Me ollaan opittu tää! Tää oli vielä kk sitten ihan alussa. Että kyllä me opitaan nuo muutkin!
10. Istu, käännös vasemmalle (ohjaaja poistuu, koira jää) sivu (oikealla): Tässä se meidän tulos meni. Tää me kyllä osataan. Mutta koiran vire ei tosiaan ollu tänään ihan parhaimmillaan niin se oli vähä epävarma. Ei se mennyt istumaan kun pysähdyttiin. Enkä tätä huomannut. Videolla se näkyy. Se istuu vaan puolittain... -10 tvä
11. 270 käännös vasempaan (oikealla) : Perus juttuja
12. Istu, täyskäännös oikealle (oikealla) : Kyllä me jo vähä ollaan opittu tätä oikealla puolella kääntymistä. Tämä oli ihan hyvä
13. Pyörähdys (oikealla) : Tämäki me ollaan opittu. Kuukausi takaperin ei meinannu ihan mennä. Pyörähdyskin on ihan uus liike ku se tehdään eri puolella.
14. Liikkestä istu, jätä koira (oikealla) : Ei se vielä varma ole tämä liike mutta istui se.. 
15. Liikkeestä kutsu koira (oikealla) : Tässä me ollaan otettu -3 tvä eikä mulla ole hajuakaan että miksi
16. Tunneli (oikealla) : aksaihmisethän tätä manas mutta meille ei mikään juttu. Hyvin on koira hallinnassa niin ennen kuin jälkeenkin putken.
17. Istu, koira eteen, vasemmalta oikealle, istu (oikealla): sen verran se kiihdyttää putki kuitenkin Marttaakin että eteentulo jäi vinoksi.. -1 vino
18. Valkovuokko (oikealla) : Tämä on ollu helppo opetella niiden molemmat oikeaan/vasempaan kylttien jälkeen, ei Martta näe tätä sen kummempana kylttinä, eikä sitä toistakaa kukkaa.
19. Istu, käännös vasempaan, istu : Viimeinkin vasemmalla puolella mutta ei siitä kauaa saanu nauttia ku sitte jo oltiin seuraavaksi maalissa
Maali

Tulos siis MES0, 63 pistettä. ei yhtäkään tulosta meidän luokassa.

Tuomarin kommentti kuitenkin paperissa on :"Tasaisen varmaa menoa" Ja kyllähän se sitä toki olikin vaikka siellä virheitä olikin. Kaikki virheet tosin treeninvähyydestä johtuvia paitsi se yksi, joka onnistuessaan olis tuonu tuloksen ja ainoana tuloksena voiton ja CUP johdon... No saatiin me eres eniten pisteitä :D MUTTa tärkeintä on kuitenkin se että nähtiin meidän taso tässä luokassa vaikealla kisaradalla. Me ei olla vielä valmiita, mutta se oli kyllä tiedossakin. Nyt tarttis kovaa treeniä. 17.3 olis tarkotus korkata virallisesti.. Siihen mennessä on oltava valmis.