maanantai 28. syyskuuta 2015

Onko täydellistä treenikamua olemassa?


Vastaus otsikon kysymykseen kuuluu: kyllä on. Toivon että jokainen koiraharrastaja löytää  jossain vaiheessa itselleen sen, josta voi sanoa "se on/oli elämäni koira". Luulen, että minulla on sellainen nyt käsissäni. Luulin aiemmin, että se oli Hertta. Hertan persoonaa ei voita mikään eikä kukaan, samanlaista tuskin enää tulee, mutta kokonaisuutena voin sanoa, että Martta on elämäni koira!
Olen usein sanonut, että kumpa saisin koiran, joka olisi yhdistelmä Turoa ja Herttaa. Hertan pää mutta Turon virta. Lisänä kauneus ja terveys. Koira joka tykkäisi tehdä mun kanssa. Sellainen joka soveltuu lajeihin joita haluan harrastaa. Koira jolla riittää energiaa ja miellyttämisenhalua tekemiseen. Sopivasti kova ja pehmeä yhtä aikaa. Koira jonka kanssa tekemisestä nauttii täysillä! Omaan käteen sopiva. Sellainen koira Martta on minulle.
 
Kiitos Kasvattaja, Satu Knutars, kun luotit minuun ja tarjosit juuri minulle tätä kodinvaihtajaa. Kennel Eigen tekee hienoa työtä Saksanpaimenkoiran kasvatuksessa.

 


Tässä näette saksanpaimenkoiran rakenteen joka vastaa minun mielikuvaani kauniista ja oikeanlaisesta saksanpaimenkoirasta.


sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kuulumisia osa 2.

Vielä jonain päivänä Hertta jäljestää kokeessa kuten se jäljesti torstaina. Veiraan jälki, neljä esinettä ja kaksi kulmaa, ruuan pala satunnaisesti. Pituutta en tiedä, mutta vanhenemis ja jäljestyksen aikana satoi vettä. Täydellistä, ei mitään sanottavaa!! Martta teki metsäjälkeä, lyhyen vaan, haetaan edelleen niille kepeille merkitystä. Pohjat jäljestykseen teemme kunnolla pellolla.

Tottisteltukin on, löhinnä kotona. En tiedä mikä on, mutta musta on tullu aiempaa laiskempi treeneihin lähtijä. Mutta etenee ne koirat täälä koto pihassakin. Ja toki muuallakin käydään, mutta enemmälti ollaan treenattu nyt kotona. Martta hakee heitetyn kapulan tosi hyvällä vietillä ja vauhdilla. Kerran vahingossa kapulaan viettiä tehtyäni jopa istui se suussa. Mutta haastavinta tässä noudon opetuksessa tulee olemaan se kapulan pito ja luovutus.. Treeniä treeniä..

Oon taas vaihteeksi miettinyt koirieni tavoitteita ja ajatellut että jätän toko hommien opettamisen martan kanssa vähemmälle kun siitä nyt kerran pääasiassa pk koiraa haluttais tehdä. Hertta alkaa treenatessa tuntua valmiilta toko kokeeseen, mutta en tiedä miten kokeessa sujuu ruutu ja merkin kiertäminen.. Liikkeestä istuminen on nyt mennyt täysin päähän ja kun teen jääviä eri asennoissa peräkanaa niin menee oikeisiin asentoihin!

Jälkikelit kohta ikävä kyllä loppuu, niin nyt olisi ehdittävä takoa kun vielä on kelejä siihen.
Hakua edhtii aivan liian harvoin ja se on toinen jota olen jälleen postinut, että jätänkö kokonaan pois ohjelmistosta vaikka se kyllä kiehtoisi. Mutta kun aikaa ei tunnu siihen olevan ja porukkaa vaikea saada kasaan.

Äsken otin ja hieroin molemmat koiran elokuvan katselemisen yhteydessä pitkän kaavan kautta. Nyt ne makaa ku raadot. Hertta on nykyisin lihaksistollisesti todella hyvässä kunnossa.

Käytiin tänään tunnin mettälenkki ja edelleen huomaa että Martalla ei oo läheskään yhtä hyvä kunto kuin Hertalla. Se ottaa makoilutaukoja aina välillä jo vartin juoksemisen jälkeen. Mutta meillä on. Kyllä mukavaa mettässä aina. Pellolle olin menossa mitta ei oltukaan sitä peltoa vielä puitu johon olin menossa.

Huomenna on todennäköisesti vapaa-päivä. Maanantaina on mun tokotreenit. Ti-to on kans hyvää aikaa treenata, että eiköhän me löydetä ittemme jäljeltä ja esineruudusta ainakin ens viikon aikana.

Eipä meille siis mitään suurempaa kuulu. Tällasta tavallista koiraharrastajan arkea. Seuraava isompi juttu on 11.10 Hertan kolmas rallytoko koe.


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Ei oikeen mitään kerrottavaa..

Onko elämää FH- kokeen jälkeen? Ei vissiin ku on ollu jokseenkin hiljaista niin treenirintamalla kuin täälä blogissakin.

Ei olla tehty mitään mainitsemisen arvoista. toki ollaan vähä treenailtu, mutta ei mitään suurta kerrottavaa niistä.

Maanantaina kävin pitämässä tokotreenit "oppilailleni" ja treenasin toki samalla omatkin piskit. Kennelkerhon kentällä oli joku niin hyvä haju että jopa mun koirat jotka yleensä ei mitään haistele treeneissä, keskittyivät enempi haistelemiseen kuin tekemiseen, molemmat. Treenikamu sanoikin, että jos Teijan koirat haistelee, niin sitte on oikeesti joku outo haju ilmassa :D Perusjutut ei siis sujunu niin hyvin kummallakaan kun tapaa. Mutta otettiin uus aluevaltaus.. PK A-este loivaksi ja menoksi. Ensin Martta meni siitä nakin perässä ja lopuksi jätin sen jo esteen toiselle puolelle istumaan, ite toiselle puolelle ja kutsu. No problem! Herttakin meni A-estettä kun se oli loivana. Kerrasta valmis, estenoutoa myöten.

Perjantaina kävääsin meidän kerhon arkitoko treenien aikana kentän toisessa päässä ottamassa Martalle häiriötreeniä. Lähinnä leikkiä ja paikkamakuuta häiriössä. Ei ongelmaa paikkamakuussa. Itellä vaan niin törkiä nuha, että muuta ei oikeen jaksanu. Tänään olikin sitte jäljestyksen vuoro. Laitin Hertan jäljelle tasasin välein ruuan palan ja lieneekö ruoka auttanut vai mikä oli mutta vaikka jälki ja kulmatkin oli kävelty ihan normaalisti niin koira oli ihan Super, kulmat meni ku oppikirjoissa ja esineet samoin. En vaan millään taharo saara jäljelle sitä seuraa että saisin Hertalle niitä vieraita jälkiä ja esineitä.. Martta ajoi ku juna. Sillä oli joka viides askel tyhjä ja yks noin 45 asteen kulma jonka suoritti hyvin. Kotona tehtiin vielä sisällä esineilmaisua Martan kanssa.

Huomenna olis taas ohjelmassa tottista. Katotaan miten käy. Hertan seuraavien juoksujen pitäis alkaa vasta marras-joulukuulla mutta nyt jo on ollu havaittavissa laamaantumista tämän tosi hyvän kuukauden jäljiltä. Sponsoroisko joku mulle Hertan leikkaamisen??

Muuten ollaankin sitte vaan juoksenneltu viimeinkin puiduilla pelloilla, mettässä ja lenkkeilty.

Rallytokon viimeistä alokas luokan hyväksyttyä suoritusta lähdetään metsästämään 11.10. Jos hyvä tuuri käy niinsen jälkeen lisäämme Hertan nimen eteen kirjaimet RTK1.. Katsotaan..

Muutaman puhelinräpsyn voin teille tähän laittaa, kameraa ei oo tullu otettua taas hetkeen mukaan minnekään.

 
Hieronnan laaduntarkkailu toimii..

 
Perskärpäset mukana keittiötöissä..

 
Martta syyspellolla

 
Hertta


Martta
 
 
Hertta
 
P.S. Vähä piti koittaa jotakin syksyntuntua saada blogin väreihin :D Koittakaa kestää se etten oo mikään lahjakkuus tällaisissa asioissa :D

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Yks haave on taas toteutettu..

Nyt se on tehty! Osallistuttu Hertan kanssa FH- kokeeseen. Tiedossa oli, että hyvänä päivänä Herttaa on kunnossa, jossa tulos on mahdollinen, mutta mitä vaan saattoi tapahtua. Ihan uusi aluevaltaus niin koiralle kuin ohjaajallekkin. Olin varautunut jopa siihen että saadaan lähteä jo paalulta kotimatkalle.

Se täytyy sanoa, että ei jälkikokeessa sellaista paniikkia saa päälle kuin jossain mihin liittyy tottelevaisuutta. Tässä kun kaikki on periaatteessa koiran tekemisen varassa. Ohjaaja vain kulkee mukana ja muistaa miten kuuluu toimia. Ainut kohta jossa mua jännitti, oli ensimmäinen suora. Siinä huomasin että sydän alkoi takoa kovaa, mutta rauhoitin itseni (olen oppinut sen tekemään, sen verran on jo koekokemusta takana) ja päätin vaan nauttia koiran perässä kulkemisesta.

Koe pidettiin rehupelloilla. Onneksi, niillä kun me treenataankin. Pelto oli kyllä jo hieman pitkä ja siellä oli välillä ruoho laossa ja välillä pystyssä ja sellainen tukkoja pystyssä. Haastava pelto, sanoi tuomarikin. Mutta kuulemma sopivan haastava. Tämä seura järjesti FH koetta ensimmäistä kertaa ja pointsit heille, järjestelyt olivat hyvät.

Saatiin arvonnassa suoritusvuoroksi numero kaksi. Lähtisimme siis jäljelle toisena. Se oli juuri se numero jonka olin toivonutkin. Joskus mäkin voitan arvonnassa. Halusin nähdä ensimmäisen että tiedän miten homma toimii, mutta en kuitenkaan halunnut odottaa kauaa, kun Hertta ei ole parhaimmillaan missään lajissa, jos joutuu oikein kauan odotella autossa. Kun meidän vuoro tuli, puin koiralle valjaat ja lähdin kohti meidän jäljen lähtöä. Ilmoittautuminen ja muut löpinät ja ei muuta kuin jäljelle. Hertta oli hyvässä mielentilassa. Lähti hyvin jäljestämään vierasta jälkeä. Ensimmäisessä kulmassa meni ilmeisesti jälleen kerran hieman yli ja joutui etsiä jäljen uudelleen, mutta löysi nopeasti ja jatkoi matkaa. Toinen kulma menikin sitten hienosti. Kolmas kulma menikin sitten taas hieman hukkaan ja neljäs kulma kuudesta jäikin sitten meidän viimeiseksi. Sen Hertta hukkasi täysin ja ilmeisesti tämän kulman läheisyydessä oli myös harha. Ai esineet vai? Ei näkyny.. Oli vissiin unohdettu laittaa :D Toki en tiedä montako esinettä olisi tuohon mennessä kuulunut olla.  Jossan kohtaa jälkeä Hertta pysähtyi seisomaan ja haisteli maata, katseli välillä minua ja taas haisteli maata. Teki näin muutaman kerran ja arvelin siinä kohtaa olevan esineen, mutta en tohtinut mennä koiran luokse kun seisominen ei ole meidän ilmaisutapa vaan maahanmeno, mutta uskon tuossa kohtaa olleen esineen.

Ei siis menny ihan niinku pitäis. Mutta!! Olen tuloksettomuudesta huolimatta positiivisella mielellä kokeen jälkeen. Nyt se on koitettu! Olemme käynee erikoisjälkikokeessa ja vielä jonain päivänä sieltä tulee myös se tulos. Kynnys osallistumiseen on nyt matalammalla ja heti mennään uudelleen kunhan ensi vuonna taas kokeita ilmaantuu.

Mutta nyt täytyis sitten hieman treenata lisää.. Vikalista on haettu. Ja se kuulostaa tältä..
- Lähdössä tapahtuvat asiat varmemmaksi: ennen paalua odottaminen, pelkästä suullisesta käskystä jäljestämään lähteminen. Kepille ja sen oikealle puolelle on tehtävä suurempi merkitys.
- Kulmat.. Ne ei oo vieläkään varmoja. Mä luulen että koira ei oo kokonaisuudessa tarpeeksi intensiivinen jäljellä että huomais kulmassa jäljen kääntyvän vaan jatkaa eteenäin kunnes kohta huomaa että hajua ei enää ole.
- Vieraat esineet. Hertan ilmaisu omilla esineillä on todella varmaa. Mutta vieraita ei näköjään ymmärrä ilmaista. Tämä onkin haastava treenattava asia kun käyn usein yksin jäljellä.. Nyt olisi saatava aina joku jäljentekijä mukaan, jotta Hertta ymmärtäisi että myös muut kuin mammalta haisevat esineet kuuluu ilmaista.

Siinäpä ne... Keskiviikolle on sovittuna koutsin kanssa jälkitreffit. Ehditään vielä hyvin rakentaa koiraa oikeaan suuntaan ennen kuin jälkikelit loppuu ja ens vuonna me mennään ja tehdään se tulos!

Valmistelun oikeellisuudesta en nyt osaa sanoa kun vasta yksi koe takana ja tällaisella tuloksella. Tein ennen koetta edellisen jäljen Hertalle 1½ viikkoa aiemmin. Mahtoiko olla oikea lähestymistapa. Toisaalta kun tekisi edellisen jäljen lähempänä koetta ja siellä vaatisi kaikki osa-alueet kohdilleen niin koira voisi olla parempi. sitten taas toisaalta.. Hertta on tässä(kin) lajissa vähän sellainen että jos liikaa tehdään niin motivaatio hukkuu. Kukahan tähän kertoisi oikean vastauksen..

Tuomari antoi Hertan suorien jäljestämisestä arvosanan hyvä. Ja kehui koiraa sinnikkääksi.

Tästä ei muutakun kohti uusia jälkiä ja ensi vuonna palaamme asiaan kokeen merkeissä. Mutta jälleen on yksi haave toteutettu, osallistuttu erikoisjälkikokeeseen :)



Raunioilla

Otin ja ilmoitin Martan testiin, jossa Pelastustoimi etsii sopivia koirakoita kouluttautumaan tavoitteenaan  pystyä toimimaan tosi paikan tullen apuna.
Testi järjestettiin Lapuan raunioradalla. Yhtään en osannut ennalta arvata mitä testi pitäisi sisällään ja miten Martta siihen suhtautuisi. Rohkeasti mukaan vaan. Aihe kiinnostaa kovasti, mutta koska olen tyyppi joka sitoutuu siihen minkä aloittaa, niin kovan pohdinnan alla on, lähdenkö tähän touhuun jos paikka irtoaa. Ja olisko mulla oikeesti tähän aikaakaan, kun PK puoli kuitenkin päätavoitteena Martalle. Mutta mielenkiinnosta ilmoitin kuitenkin koirani mukaan. Kirjoitus aiheesta tulee vasta nyt koska en voinut kirjoitella testin kulusta ennen kuin jälkimmäinenkin testipäivä oli ohitse.

Meidän testipäivä oli 4.9. Paikalla oli meidän lisäksemme australianterrieri, espanjan vesikoira sekä bordercollie. Monenkirjava sakki. Testi itessään oli äärimmäisen monipuolinen ja todella mielenkiintoinen. Me selvittiin Martan kanssa siitä hengissä, mutta kyllä koira oli väsynyt kaikesta stressistä mitä oudot tilanteet aiheutti. Kaikki tapahtumat oli koiralle ihan uusia ja sen huomasi siitä, vaikka ihan hyvin hommista selvisikin. Jännitti sitä, sen huomasi. Ohjaajakinoli kyllä väsynyt testin jälkeen... Lopuksi kun testattiin myös ohjaajat UKK- kävelytestillä.

Mainittakoon tässä aluksi ennen tarkempaa testin kulun kertomista, että testi suoritettiin ryhmässä. Oli mielikuvituksellisia onnettomuustilanteita ja meidän piti toimia ryhmänä toisia auttaen. Tämä tarkoitti sitä, että koirat olivat kokoajan tosi läheisissä kontakteissa toisiinsa. Ja mitä tekee Martta! Antaa ohjaajalle niin suuren ylpeyden aiheen, toimimalla kuin ajatus koiraryhmässä!

Sitten itse testin kulkuun. Puhelimella räpsittyjä kuvia hieman helpottamaan mun selitystä...

Heti alkuun kuultiin, että testissä kuljetaan koirien kanssa ryhmänä, ei yksittäin. Kaikki koirat yhtä aikaa pois autoista ja kuuntelemaan testinvetäjien puhetta. Alkuun saatiin heti kuulla, että olisi oltava paljon tiiviimmässä ryhmässä koirien kanssa. Ei niin kaukana toisistaan. Istuskeltiin siis koirinemme rivissä ihan vieri vieressä. Ja istuskelu kesti kauan. Luullakseni tarkoituksella. Puheen kuuntelemisen jälkeen koirille tehtiin luoksepäästävyys ja sen jälkeen ammuttiin pari kertaa. Tämän jälkeen lähdettiin raunioille.

 
 
 
Ensimmäisenä tutustuttiin näkötorniin ja sen portaisiin. Portaita ylös ensimmäiselle tasanteelle. Tasanteen "takaseinässä" (kuvasta katsottuna) oli reikä josta mentiin koiran kanssa, jotta päästiin kävelemään seuraavan kuvan osoittamalle alueelle. Alustat vaihtelivat paljon matkan varrella tuolla ylhäällä. Lopulta pysähdyttiin korkeuksissa olevalle noin metrin levyiselle ihan avonaiselle tasanteelle (neljäs kuva) ja oleskeltiin siellä hetken koiran kanssa. Ja kaikki vierekkäin tietenkin.
 

 
 
Sitten samaa reittiä alas. Alhaalle päästyämme maahan ei saanut astua vaan piti mennä portaiden kaiteen välistä koiran kanssa näkötornin alatasanteelle. Sieltä teimme tasanteelta löydetystä sälästä reitin maata pitkin jota pitkin piti kävellä raunioille koiraa kantaen... (Kuvassa tuossa yllä näkyy tekemämme reitti. Maahan ei saanut astua.) Reitin teon jälkeen lähdimme laskumäkeä muistuttavalle rakennelmalle.. Itse portaita ylös ja koira putkea ylös ja alas. Putken jälkeen koira kuvassa näkyviin maitokärryihin ja niillä koiren vienti olisko ollut n 100 metrin matka. Ohjaaja sai käskyttää koiraa pysymään kärryissä kun joku toinen lykkäsi kärryjä.
 
 
 
 
 
Veteen tuli hieman kosketusta seuraavassa vaiheessa kuljettiin kuvan osoittama reitin veden keskellä.
 
 
Seuraavaksi ohjelmassa oli pimeän kontin sisällä käynti, ihan vaan perälle ja takaasin. Mutta lattialla oli jos jonkinlaista alustaa joita pitkin piti kävellä, muovipulloista lähtien, vaappuvia trukkilavoja jne.
 
 
Seuraavaksi käväästiin "maan alla". Ohjaaja rappusia alas kuoppaan. Sitten taas kannettiin koiraa. Nostettiin se tuon kuopan reunalta mukaan kuoppaan. Kun koira oli mukana kuopassa niin kontattiin koiran kanssa kuopasta lähtevää tunnelia pitkin tunnelin päässä olevaan toiseen kuoppaan. Sielä sitten jälleen nostettiin koira ylös kuopasta. Tämän jälkeen käveltiin raunioiden päällä (näkyy lopun yhteiskuvassa) ja niiden alla erilaisia reittejä.
 


 
 

 
Siinäpä se taisi kaikki tulla mitä koiran kanssa raunioilla tehtiin. Ja sain jopa ihan perus tuloksen kävelytestistä, joskin se tuntui hukkaanheitetyltä kävelyltä kun se piti tehdä ilman koiraa :D

 
Hieman kadehdin tietyissä kohdissa sitä jolla oli australianterrieri... On hieman eri asia kantaa aussia kuin sakua..
 
Ja kaikkia tietenkin kiinnostaa miten koirani tästä kaikesta selviytyi. Sen toistan vielä että muiden koirien läheisyydessä käyttäytymisestä annan koiralle 10+ ja sekin tuntuu liian pieneltä arvosanalta.
Ampumisen aikana istui mun edessä ja tuijotti mua. käänsi se vähä päätä ku laukaus kuului mutta sekin kääntö oli sellanen "harkittu" eikä mikään nopea. portaat ylös ja alustat ok vaikka jännitti sitä kyllä. Putken kiipeämin ylös alas meni molempiin suuntiin toisella pyynnöllä, ensin lähti koittamaan olisko jotain muuta reittiä mamman luo ylös.  Maitokärryistä hyppäs muutaman kerran alkumatkasta pois ennen kuin pysyi sielä. Vesijutussa ei ongelmaa muutakuin että olis menny mieluummin uimaan kuin kävelly niitä systeemejä pitkin. Raunioilla ei suurempaa ongelmaa, joskin siinäkin huomasin sen hieman jännittävän.  Ja mikä parasta, mä jaksoin kantaa mun koiraa ja se oli siinä rauhallinen. Yksi juttu meillä meni syteen testin aikana. Niitä näkötornin portaita ei alas, ei sitten millään. Ei maanittelulla, ei pakolla, ei tomeralla otteella, ei muiden koirien perässä.. Jouduttiin laittaa sille valjaat ja kantaa se sieltä alas kahteen pekkaan.. Mutta nyt on rappusia treenattu tuon jälkeen ja nuo ku ei ollu mikkä tahansa rappuset. Niis iski itellekkin sellanen olo että pysyyköhän näissä, saatikka koiralle.
 
Olemme jo tätä kirjoittaessani saaneet tiedon, emme Martan kanssa päässeet ryhmään. Näin vähä arvelinkin. Martta ei ollut testissä tarpeeksi varma. Vaikkakin testaajatkin sanoivat että ymmärsivät kyllä että Martta oli tuollaisessa tilanteessa ensimmäistä kertaa elämässään, muut koirat olivat jo enemmän tai vähemmän käyneet kyseisillä raunioilla treenaamassa. Mutta en ole pahoillani vaikkei ryhmään päästykään. en oikeasti tiedä miten olisin ehtinyt vielä tätäkin harrastaa. Ja tuo kun on aihe, johon on oikeasti pystyttävä sitoutumaan kunnolla jos mukaan lähtee.
 
Mutta mielenkiintoista oli!

tiistai 8. syyskuuta 2015

Poissa kotoa osa. 4

Käväästiin taas likkojen kans asustamassa Kauhajoella viikonloppu. Kahden koiran kanssa tulee auto entistä täydemmäki kun huoneissa pitää pitää koiria häkeissä. Sängyn nukkumiseen tottuneille muruille kammottavaa :D Käytöksestä päätellen. Jouduin opiskelukamuillekkin sanomaan, että jättäisivät minulle isoimman huoneen meidän kommuunista että saan häkit mahtumaan ja mahdun vielä ittekki liikkumaan huoneessa. Kaks sakemannin kokoista häkkiä kun kokoaa sisätilaan niin siinä menee jonkun verran tilaa..

Mutta häkitys ei näille mamman sisäkoira muruille sovi. Ihan älytön miten ne kerää niissä virtaa ja käytstavat unohtuu samalla. Onneksi Kauhajoellakin on peltoja niin käytiin niillä vähä juoksentelemassa ja lauantaina tein Martalle jäljen ja Hertalle tottista niin saivat vähä purkaa itteään.

Ekana päivän Martta oli sitä mieltä että huoneessa ei missään nimessä voi olla ilman mamma ja huuti aina mukavasti mun perään kun lähdin ja jätin ne huoneeseen. Yks kamu tuumaskin että meillä on täälä vähä enempi ääntä kuin ennen. öö, joo.. täälä on ny yks sakumainen saku :D Martta oli yöllä sitä mieltä että jos joku kävi vessassa tai muuten liikkui meidän kommuunissa niin se piti kertoa kaikille kovaäänisesti.. Toisena yönä ei enää haukkunut ja lauantaina tottui jo siihenkin että vaikka mä lähden pois huoneesta niin ei tartte itkeä perään. Mutta täytyy kyllä todeta että opiskelu oli helpompaa yhden koiran kanssa...

Martta toimi sunnuntaina opiskelijoille koekaniinina. Ilmotin sen vapaaehtoiseksi kun halusin nähdä miten suhtautuu tilanteeseen että kakskymmentä ihmistä vahtaa ja testaa sillä hieronta juttuja. Ei ongelmaa! Marttaa jännittäviä portaitakin tuli viikonlopun aikana niin paljon eteen että kyllä ne alkaa sujua. Meidän kämppäkin oli yläkerrassa kääntyvien rappusten takana ja niitä mentiin moneen kertaan. Hierontatilat oli jyrkkien pitkien rappusten päässä ja kiipeiltiin niitäkin vähä ylimääräisiäkin kertoja. Kyllä se tällälailla niihin tottuu kun joutuu niitä paljon mennä.

Kotona otettiin sitten maanantaina tottista ja voi mitä koiria!! En tiedä miten paljon oli vaikutusta viikonlopun vähemmällä liikunnalla mutta molemmat koirat ihan mahtavia! Hertan merkinkierrot oli vauhdikkaita ja seuraamisessa juoksussa käännökset onnistuu. Samoin on valmis meidän liikkeestä istuminen. Martan seuraaminen etenee huimaa vauhtia ja seuraa jo pitkiäkin pätkiä nakki pois naaman edestä!

Huomenna olis vapaa aamupäivä, jotain pitäis treenata mutta en oo vielä päättänyt menenkö tekeen Martalle jäljen vai otanko tottista. Jotakin kuitenkin. Mettä juokseminen olis kyllä varmaan eniten koirien mieleen. Ja josko päästäis ne vielä viimeisiä kertoja uimaankin.

Koko viikolle ei oo sovittuna mitään treenejä! Kummallista!

Kuvat puhelinlaatua.. Mutta kuvattomat postaukset on niin tylsiä..

 
Kotiutuneena viikonlopun asumukseen

 
Ja mihinäs minä nukun..

 
Sunnuntaiaamuna oli ihana syksyinen ja sumuinen lenkkikeli

 
Onneksi Kauhajoellakin on peltoja..





keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Uusilla urilla

Meillä oli Martan kanssa ihan uskomattoman mielenkiintoinen ilta tänään.
Käytiin Pelastustoimen koirakkohaku testissä raunioilla. Todella mielenkiintoista puuhaa! Ja ylpeä koirani selviytymisestä, eritoten siitä miten hienosti se sietää toiset koirat lähellään kun ryhmänä testiä tehtiin, eikä yksi koira kerrallaan. Testistä en voi sen enempää kertoa, sen aika tulee myöhemmin. On vielä toinen testipäivä myöhemmin, joten testinkulku ei oo vielä julkista tietoa.

Sitten meidän muita touhuja..

Jäljestystä oli ohjelmassa eilen ja Hertta teki niin upean jäljen että tohdin maksaa osallistumismaksun FH kokeeseen seuraavalle viikonlopulle. Martta teki 150 askelisen jäljen josta ei jääny yhtäkään askelta kattomatta! Tottistakin on tietysti tehty, ihan kotona vaan. Ja Martalle sisällä istu-maahan-seiso vaihdoksia sikinsokin, paranee.. Hertan merkin kierto paranee jatkuvasti, se on ainut liike joka on vielä vaiheessa seuraavaa tokokoetta ajatellen. Liikkeestä istuminen nimittäin sujuu jo!! Jes! Josko oikeasti jo tänä vuonna kokeeseen... 

Jäljestämässä meillä oli kaverina muutaman kuukauden ikäinen sakemannin pentu. Likat kävi sitä vähä vuorotellen kattomassa ja suhtautuminen oli aikalailla sitä mitä ajattelinkin. Toinen oli äidillinen ja toinen peruuttii kun pentu tuli lähemmäs.. Koirani tuntevat tietävät kyllä kumpi oli kumpi 😄

Hertta on tällä hetkellä taas niin nautinnollinen harrastuskaveri. Virtaa on välillä liikaakin, leikki taas lemppareillaan nännikumeilla ja ruokaillessa kuppi on lähes yhtäaikaa tyhjä Martan kanssa. Ohjaajaa vähän harmittaa, että koirien rakastama uimakausi alkaa olla lopuillaan, mutta toisaalta nautin kyllä syksyilmojen lenkkeilykeleistä. Aurinko paistaa mutta ilma on ihanan raikas.

Loppuviikolle ei ole suunnitteilla mitään kummallisia treenejä enää. Lähdetään viikonlopuksi Kauhajoelle mun opiskeluviikonloppuun ja todennäköisesti testaan miten mun koirani selviytyy hierojaopiskelijoiden koekaniinina olosta..