Pieni pyyntö

Voisinko pyytää että te jotka käytte lukemassa blogiani, merkkaisitte itsenne blogin lukijaksi.

Sehän tapahtuu siten että selaatte alaspäon niin oikeassa reunassa, koiran kuvien ja tulevien ja menneiden tapahtumien jälkeen on kohta "lukijat". Paina sieltä kohtaa lue ja merkkaa itsesi blogin lukijaksi.

Olisi kiva tietää ketkä täälä käy :)

Kiitos.

Kesäleiri vol 2.

Meidän Kennelkerhon viime vuonna luotu leiriperinne jatkuu. Leirin pitäminen sai alkunsa siitä kun en päässy parille muiden seurojen järjestämälle leirille jonne olisin halunnut. Niimpä ajattelin että miksi meidän kerholla ei ole omaa leiriä. Tuumasta toimeen ja leiri pystyyn. Toinen ajatus leirin kanssa oli, että siellä voisi tutustua paremmin kerhomme jäseniin. No, tuo ajatus ei oo ihan tuottanu tulosta. Molempina vuosina on laitettu menemään kyselyä siitä mitä lajeja jäsenet haluaisivat leirillä treenata. No, täs on ny sitte käyny niin että molempina vuosina sielä leirillä on ollu sama porukka, tänä vuonna pari lisää, mutta nekin omia treenikamuja ja pk lajeilla on menty. Että kauheesti ei oo tullu tutustuttua uusiin ihmisiin, mutta sitäkin hauskempaa on ollu molempina vuosina. Leirin iltaohjelma kuuluu sensuurin piiriin, mutta puhutaanpa treeneistä! Pääasia, että mukana oli hyvä porukka jokka ei vetele turhaa herneitä nenään vaan osataan treenata tosissaan mutta pilke silmäkulmassa ja kestetään toisten leikkimielinen kovakin kuittailu. Ei kai tätä tartte niin tosissaan ottaa?

Mulla oli molemmat koirat leirillä mukana, vaikka koiria ei saanu viedä majoituksen sisätiloihin, vaan ne nukkui autossa. Hieman aharisti ajatus siitä että Hertta nukkuisi ahtaassa autossa yön ja oleilisi siellä melkein pari päivääkin jatkuvasti. Mutta ei sen kuinkaan käyny. Ei se menny mitenkään erityisen jumiin reissusta. Mutta väsyneitä ne oli kun lauantai aamulla kasilta lähdettiin ja sunnuntai iltapäivällä kotiuduttiin.

Lauantaina oli ohjelmassa tottista aamupäivällä ja mettäjälkeä ja ruutua iltapäivällä. Martan aiheena oli eteenmeno ja Hertalla oikealla seuraaminen. Ja kuten arvata saattaa. Olemassa olevia ongelmia ei esitetty kouluttajan nenän alla :D Marttaa myös vähä haukutettiin ja leikitettiin kouluttaja setän tekemänä. Hertan kans on todettu että se ei oo sen juttu. Iltapäivällä mettässä Martalle vieras jälki vierailla kepeillä. Kolme keppiä yks kulma ja kaarrosta. Jana n. 5 metriä. Kuulemma koetasoista jäljestystä. Joskin eka keppi jäi löytymättä.. Ruudun tein ihan helpon kovan päivän päätteeksi. Oma tyyny piti Martan ruudusta hakea ja hakikin. Kunhan oli ensin käyny ruudun ulkopuolella juoksentelemassa kun sielä meni likellä niitä koirien jälkiä. Hertta vaan hengaili mettässä, ei treenannu.

Sunnuntaina oli aamulla ensin luento aiheesta "koiran viretilan säätely". Oikeastaan ei mitään uutta tietoa, mutta hyvää herättelyä muistamaan nämä asiat ja kuinka tärkeitä ne on. Tykkäsin kovasti! Luennon pitäjä piti meille sitten vielä tottistreenit päälle ja otettiin käytännössä sitä koiran viretilaa. Mä kysääsin luennoitsijalta. Joka on myös ongelmakoira kouluttaja. Mitä tekisin kun en tohori päästää koiriani enää yhdessä juoksemaan kun viime keväänä meinas tulla isompikin riita. No koiran mielentilastahan tässäkin on kyse. Hertta ja Martta kun muuten ovat oikeen hyviä kavereita mutta jos päästän ne yhdessä irti niin Martalla vetää överiksi ja käy Herttaan kiinni. Sain ohjeen ja toimin sen mukaan, ja sovelsin vähä omiani väliin. Heti maanantai aamuna metsään ja kokeilemaan. Ensin juoksutin molempia erikseen muutaman minuutin että terävin kärki on koiran virrasta pois. Martalle koppa päähän, Hertta naruun ja kolinapurkki mukaan. Molemmat koirat auton lähelle istumaan ja rauhoittumaan ennen liikkumisluvan antamista. No.. hetihän Martta koitti Herttaan kiinni, mutta oli se koppa. No se koppa, Turon vanha, oli ihan liian iso ja putos jo kohta Martan päästä ja päästin siinä sitten Hertankin irti ku olivat rauhassa. Vähä piti Martan käydä Herttaa heti härkkimässä, mutta kolinapurkin ku heitti niin homma loppui ja niin juostiin yhdessä pitkät pätkät ilman mitään ongelmaa. Tänään uusi yritys. Nyt jätin kopat narut ja kolinapurkit pois ja yksinolot. Koirat autosta ulos, istumaan auton viereen lähekkäin ja laiska "saa mennä" -käsky kun Martan vinkuna hiljenee ja koirat istuu rauhassa. No sielä ne juoksi ensin puoli tuntia mettässä ja sen päälle puoli tuntia rannalla. Ilman mitään ongelmaa. Jos sitä ei lasketa, että Martta kantoi parhaimmillaan kolmea keppiä suussa ja Hertalla ei ollu yhtäkään, ne Martta pitää mieluummin kaikki itte ku antaa Hertalle yhtään. Mielentila. Se oli se avainsana tässä asiassa. Vaikka en olisi mitään muuta leiriltä saanu kuin tämän rohkeuden koittaa ja konstit jotta yhdessä juokseminen taas onnistuu niin olisin ollu tyytyväinen. Oon niin kaivannu tätä että saan pitää nämä yhtä aikaa irti. Kyllä ne nauttii ja tulee hyvää liikuntaa ja pystyy pitää molempia kauemman irti. Keväästä saakka kun on mettälenkki aika puolitettu kahdelle...

Elämää on kesäleirin jälkeenkin. Kovasti on nyt treenattu Marttaa kohti palvelukoirien jälkikoetta. Maastossa ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Jäljestys on jo kauan ollu hyvää ja kepit nousee. Vielä ku näyttää siltä että janakin alkaa sujua! Eilen kaks 15 m janaa täysin suoraa! Esineruudussa voi pari pistettä mennä mutta hyvin se sen klaaraa. Tottiksessa on nyt kokeeltu viimein se metrinen este ja siinä ei ongelmia. A-este on kokeiltu täyskorkiana ja ammuttu seuruussa ja paikkamakuussa ilman ongelmia. Eteenmeno... Se on vielä meidän esteenä jotta voitais pk kokeeseen ilmoittautua. Mutta reilu kk olis aikaa ilmoittautumispäivään jos meinaa lähellä olevaan kokeeseen vielä tänä vuonna lokakuussa mennä... Koitetaan nyt tosissaan siihen asti treenata ja jos valmistuu siihen lokakuun puoliväliin niin valmistuu, jos ei niin maailma ei kaadu siihen, sitten pk kokeiden korkkaus jää ens vuodelle.

Marraskuussa olis tarkoitus osallistua Kantoluodon Jarin kaksipäiväiseen koulutukseen Martan kanssa ja luennolle sitä ennen. Lisäksi ollaan hommattu kamujen kesken spl koulutusohjaaja pitämään meille koulutusta marraskuussa, sinnekkin menen Martan kanssa. Hertta osallistuu 10.9 rallytokon pm joukkueeseen ja ehkäpä lokakuussa vielä toiseen rally kokeeseen voittaja luokassa. Lisäksi mietinnässä parit kauneuskilpailut, erkkarit ja kv seinäjoki. Niitä en oo vielä täysin päättäny että meenkö. Näiden jälkeen tämä vuosi on pulkassa. Oon päättänyt että joulukuussa me pidetään vapaata. Nose Workkia ja hakua voidaan joulukuussa ottaa. Kaikki muu jää, varsinkin tottis. Mä aion pystyä siihen taukoon! Se tekee koirille hyvää.


Leirikuvasista vastaa jälleen treenikamuni Pia Asell.

Hertan oikean puolen perusasento alkaa pikkuhiljaa sujua..

... samoin oikean puolen seuraaminen

Ja välillä pitää aina halailla :)

Martta halaa jokseenkin tungettelevammalla tavalla..

Martta seuruussa

"Eteen.."

Ja sieltä edestä Martta löysi tällaisen

Martta leikkii koutsin kanssa

Martta kauheen hurrrrjana

Kumpi voittaa..

Onnellinen ja ylpeä

En tiedä miten sen sanoisin. En löydä sanoja sille miten ylpeä olen Hertasta. Miten en väsy ihmettelemästä sen sinnikkyyttä ja taitoa itsenäiseen työskentelyyn.

Viime vuonna sain päähäni kokeilla Hertan kanssa Mejää. Ehdin tehdä viime vuonna kaksi jälkeä, eka oli 8 tuntia vanha ja toinen 12 tuntia vanha. Tänä vuonna on alkukesästä tehty yks vuorokauden ikäinen. Jäljestys vaan on alusta asti tässäkin jälki muodossa ollut niin varmaa että ei oo tullu enempää treenattua, vaan mietitty ja haaveiltu koko kesä kokeeseen menoa. Ei vain ole tullut sopivaa tilaisuutta. Kunnes viime sunnuntaina paikallisen metsästysseuran tuttu ihminen otti yhteyttä ja sanoi tiistain kokeessa olevan peruutuspaikka. Pari sekuntia mietin ja vastasin että joo me tullaan. Kunnes tajusin että en ehdi enää treenata ja edellisestä tämän lajin jäljestä on kaks kuukautta aikaa...Omatunto soimas ja sydän hyppi, mutta päätin että kyllä me nyt mennään kokeelemaan, että onko koira niin hyvä ku luulen.

Tenttasin lajia kisanneilta kavereilta kokeeseen ohjeistusta ja käyttäytymis sääntöjä. Mä ku en oo koskaan ollu edes kattomas mejä koetta. Toki säännöt on luettu mutta ei niissä lue niitä kirjoittamattomia sääntöjä. Hyvät ohjeet sain ja vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Jännittämisestä ei kokeessa tietoakaan. Ensin laukauskestävyyden tarkistus. Kaikki osallistuvat koirat puuhun kiinni vieri viereen, ohjaajat pois koirien luota ja haulikolla ammunta. Hertalla ei karvakaan liikahtanu pamauksesta. Seisoi just siinä asennos mihin jäi ku sen luota lähdin. Käskynalle ei saanu laittaa.

Jäljestysvuorojen arvonta. Sain tosi hyvän vuoron, toisena. Ekana en olisi halunnu olla ja myöhemmät joutui odottaa niin kauan että ei ollu hääviä paikkoja nekään. Koira oli koepaikalla levollinen, mutta kuitenkin kivasti hereillä. Se oli rento ku mä olin rento. Pitääskö koittaa muissakin lajeissa... Eikä se varmasti tienny olevansa kokeessa.

Viimein meidän vuoro koitti. Meidän lähtiessä jäljelle väki ihmetteli miksi mulla on liina valjaiden alhaalta ja jalkojen välistä. Sanoin että pk puolen juttuja. Tuomari sanoi että säännöt ei tuota kiellä joten saa olla noin. Hetken mietin muiden painostuksesta että vaihdan sen liinan selän päälle, mutta en tehny sitä. Jos koira on kohta neljä vuotta jäljestäny liina mahan alla niin miten se ois menny sekaisin ku se yhtäkkiä oliskin ollu selän päällä. Joten menin sillä mihin oon tottunu. Tai mihin Hertta on tottunu. Rauhoitus ennen jäljen alkua, käsky ja liikkeelle. Muutama kehu koiralle ja sen jälkeen suu supussa seuraavat 890 metriä ja 34 minuuttia..

Koira työskenteli koko jäljen sinnikkäästi ja itsenäisesti. En voi ku ihailla, enkä oikeen vieläkään ymmärrä mitä mun koira teki. Se teki loistavaa työtä ja jaksoi samannäköisenä koko jäljen alusta loppuun. 24 tuntia vanha jälki, 900 metriä pitkä, vaikeakulkuinen ja märkä maasto ojineen ja muine esteineen. Kyllä usko meinas ohjaajalla jäljen kuluessa loppua. Tuli sellaanen olo että jälki ei lopu koskaan! Toivoin ja haaveilin hyvästä tuloksesta ja maaliin pääsemisestä. Samalla pelkäsin että homma menee ihan päin persettä. Hertt kuitenkin päästeli menemään alusta loppuun. Ja hienosti päästelikin!! Ohjaajaa aharisti kun tuomari ja opas ei koko aikana puhunu mulle mitään. Yhtään en osannu sanoa ollaanko jäljellä, toimiiko koira oikein, toiminko minä oikein... Se oli pitkä puoli tuntinen. Kyllä Hertan arvostus kasvoi mun silmissä tässä kokeessa! Mun pieni kullanpala. Ohjaajalla oli ajoittain hankaluuksia ku jalka uppos jonnekkin ja kumppari hörppäs vettä. Tai tuli vastaa niin leveä,vettä täynnä oleva oja että ei mitään mahdollisuutta päästä siitä yli ilman että jalat kastuu, vaikka kumpparit olikin. En ikäpäivänä tekisi PK jälkeä tuollaiseen maastoon :D

Oli tosiaan todella vaikea tietää jäljen aikana että miten menee, kun kukaan ei puhu mitään. Ainut kohta jossa tuomari puhui mulle, oli syvällä ja yli metrin leveällä ojalla, joka oli ihan täynnä vettä. Siinä Hertta ei oikeen tienny miten olis ojan yli menny, mutta selvästi tiesi että yli pitää mennä ja halusi mennä. Tuomari tuumasi mulle "voit kehottaa koiraa menemään ylitse, kun se selvästi sinne haluaa". Varmistin vielä että ymmärsin oikein, että saan käskyttää koiraa, etten turhaan ota meiltä pisteitä pois. Hyppy käsky ja pieni tuuppaus pyllystä ja koira oli toisella puolen ojaa valmiina jatkamaan jäljestystä.

Maaliin päästiin, sorkka löytyi. Kaikki makaukset ja sorkan merkkas tiiviisti ja tarkasti haistelemalla.  Tuomari sanoi kiitos ja sain alkaa kiittää koiraa. Ja voitte uskoa että kiitin! Kiitin paljon. Mutta Hertasta huomas tässä kohtaa väsymyksen kun tiesi päässeensä loppuun. Se ei innostunut mun halauksista, rapsutuksista , taputuksista ja lässytyksestä niinku yleensä vaan otti kehut kovin vaisusti. Autolle päästyämme tehtiin pieni kävelylenkki, mutta se oli tosiaankin lyhyt. Huomasin koiran vaan kulkevat puoli unessa mun takana, joten vein sen autoon huilaamaan.

Ja vielä tässäkään vaiheessa kukaan ei puhunut mulle mitään siitä miten jälki oli mennyt. Tuomarin lähtiessä muihin hommiin. Laitin naamakirjan laulamaan ja kuvailin meidän jälkeä ja sen tapahtumia lajin harrastajalle joka puheiden perusteella teki päätelmän meidän tuloksesta. En toki uskonut tyyppiä vaan mietin kokoajan että mikä se virhe on jota en huomaa ja tulos on mennyttä. Kaks tuntia + syömiset + paperien kirjoittamiset. Vasta sen jälkeen saatiin kuulla tulokset. Mainittin kyllä asiasta että en oo tottunu että tuloksissa menee näin kauan. Kuuluu kuulemma lajin luonteeseen, että jännitys pidetään yllä viimeisen koiran maaliin tuloon saakka. Jännittävää. Ei ehkä sovi mun hermorakenteelle.

Viimein koitti se aika että luettiin tulokset. Mun ilme olis pitäny saada videolle! Niin kummissani olin kun meidän tuomion kuulin. Hertta oli hoitanu homman kotiin, tehny illan parhaan tuloksen ja sai ykköstuloksen. Yks piste lähti mutta tulos on AVO1 49/50 pistettä. Melko kova alootus!! Matkalla pelkäsin, kun jälki tuntui vaan jatkuvan, että yliaika on se mihin meidän  suoritus kaatuu. Kun tuntui että meiläl meni jäljellä koko päivä. eikä menny ku 34 minuuttia.

Tässä vielä arvostelu ja lopputulos:

Rauhallinen varmasti otettu lähtö., alkumakaus huolellisesti merkaten. Koira lähtee etenrmään varovaisesti jäljen päällä joka vaihtuu noprasti uteliaisuudeksi. Kaikki osuudet tarkkaa työtä. 2. ja 3. osuudella narun mittainrn pisto sivuun. Molemmat kulmat suoraa seuraavalle osuudelle., makaukset huolellisesti nuuhkien. Kaadon löytää ja jää nuuhkimaan sitä paikalleen. Lähes virheetön suoritus, jossa etenevyyteen toivotaan hieman lisää.

Jäljestämishalukkuus 6/6,

jäljrstämisvarmuus 12/12,

työskrntelyn etenevyys 9/10,

lähdön kulmien makauksidn selvittämiskyky sekä tiedotaminen 14/14,

käyttäytyminen kaadolla 3/3,

yleisvaikutelma 5/5,

AVO1 49 pistettä.

Talviloma lajista ja keväällä jatkuu! Toinen ykkönen voi vielä mennä treenaamatta, mutta voittaja luokkaan pitääki sitte jo oikeesti treenata jos sinne aikoo. Sielä ku on katkot ja kaikki.

Mutta täytyy sanoa että arvostan nyt paljon enemmän lajin harrastajia ja kisaajia. Mahtava laji. Ja raskas koiralle.

Kasvattajan facekommentit taas toivat ohjaajalle roskia silmään....

p.s. Martalla jo 20 m jana mettäjäljellä. A ylitetty täyskorkeana. Metrinen hyppy hypätty. Laukaukset ammuttu ja loistavasti siedetty. Paikkamakuu kapuloiden lentäessä kokeiltu. No problem. Katotaan totutuuko mun haave ja vielä tänä vuonna on ulos Pajästä...

Koularin metsästystä...

Alunperinhän oli tarkootus vaan kokeella rallytokoa ja vain alokas luokkaa tokoilun välissä. Kun tuntui että se menee helposti tokokoiralta. No kuinkas kävikään, jäin koukkuun tähänKIN. Ja vajaa viikko sitten lisättiin Hertan nimen eteen neljös koukutustunnus.
BH TK1 RTK1 RTK2 Eigen Karolina. Rallytokon avoimen luokan koulutustunnus napsahti kolmella kokeella ja sitten kohti voittajaluokkaa. Luokan korkkaus otetaan ei enempää eikä vähempää kuin Piirinmestaruus kisoissa kennelkerhomme joukkueessa kuukauden päästä.

Keskiviikkona 10.8 Alajärvellä Fiia-Maria Kiviojan tuomaroimassa kokeessa oltiin ja pikkuusen oli kyllä ristiriitaiset fiilikset ennen suoritusta. Aina kokeessa, jossa koulutustunnus on saatavilla, on jotenkin erilainen olo kuin muissa kokeissa. Se epäonnistuminen harmittais kahta enempi ku muissa kokeissa ja paineet onnistua on jotenkin kovemmat. Ilokseni voin kuitenkin todeta, että molempia rallytokon luokkia on tarttenu hinkata vain se minimi määrä, eli kolme koetta per luokka. Treeniliivi painaa kohta jo liikaa kun mitalirivi kasvaa.

Hertta oli ensinnäkin selkeästi otettu kun pääsi reissulle ihan yksin mun kanssa, ilman Marttaa. Koepaikalla pissalenkki ja ympäristön kattelua. Tähön koiraan kun pystyy luottaa täysin niin vaikka itse olin missä, koira oli takaluukussa makaamassa luukku auki, eikä mulla ole siinä mitään häkkiä tai veräjää siinä takaluukussa. Reitti olis vapaa, mutta sielä se makoili kattelemassa koepaikan tapahtumia. No joo oli sillä varmuusketju kiinni auton vetokoukussa, mutta Marttaa en jättäisi niinkään ;)

Rataantutustumisen jälkeen ei tullut paniikkia. Rata vaikutti aika iisiltä, joskin huomasin että paria liikettä ei oltu sitten viime kokeen treenattu... Autolta näki hyvin suorituspaikalle, joten otin sellaisen löhestymistyylin, että koira lähtee hetsattua vasta autosta suoraa suoritukseen, kentän laidalle ei mennä seisoskelemaan. Pieni koiran villitys autoon päin ja matkalla ja lähtökyltille. Hertta kyllä tietää jostain milloin ollaan kokeessa ja milloin treeneissä. Sen olemus on erilainen. Vaikka mua ei jönnittänyt niin silti se vaistoaa että nyt on koe. Se kuitenkin poikkeaa meidän normaalista treenistä se tilanne jonkin verran. Ja se tekee koiraan sen että se tekee kyllä liikkeet mutta liian hitaalla tempolla. Tässä lajissa aika kuitenkaan onneksi ratkaise tulosta, voit tehdä Hertankin tahtiin ja se ei tulosta vie, muutaman pisteen se voi viedä. Joskin tässä kokeessa palkintosijat jaettiin ajan perusteella, kolmella ensimmäisellä kun oli sama pistemäärä. Mutta käyn kokeissa testatakseni itseäni ja kooraani ja meitä yhdessä, en kisatakseni muita vastaan. Mahdolliset palkintosijat ovat vain mukavaa plussaa.

Käydäänpäs rata läpi...
1. Maali
Vähän säädettiin tässä että saatiin hyvä perusasento löhtöön, mutta löytyi se sieltä ja säätää saa kun arvostelu ei ole vielä alkanut. Kunhan hyvö paikka löytyi niin koira oli kovin skarppina lähtöön.
2. Istu, koira eteen, oikealta sivulle, istu
Hertalla on ollut ahdistus tätä eteentuloa kohtaan. Sitä on kuitenkin treenattu ja koira on saanut siihen monesti paljon positiivista vahvistetta onnistuessaan niin se alkaa tuottaa tulosta. Hyvin tuli eteen ja siitä taas sivulle.
3. Täyskäännös oikeaan
Hertta oli vähän unessa ja jätätti, sen vuoksi tästä -1.
4. Istu, maahan, kierrä koira
Ei sanottavaa, hyvin koira suorittaa.
5. Pujottelu
 Tämä meni yllättävänkin hienosti.
6. Houkutus
Tätä en oo muistanu treenata aikoihin ja pelöstyin kun näin tämän radassa. Mutta ei noin kuuliaalla koiralla oo tuossa ongelmaa.
7. Istu, käännös oikeaan, istu
Hidas ja jätätti ja ohjaaja taisi sanoa käänny vaikka olis pitäny sanoa seuraa. Tästä siis -1 ja -1, jotka laitan omaan piikkiin.
8. Pyörähdys
Tämö on treeneissä aina niin varma mutta kokeessa koira ei oo tässä niin varma. Mutta nyt se tiesi mitö tehdä, ohjaajalle -3 kun hidasti liikaa vauhtia tässä.
9. Spiraali vasemmalle
Hyvin oli koira hereillä vaikka pakkaa nöissä usein kyllästyä, pitkä liike.
10. 270 käännös oikeaan
Vauhdista tuli tässä koiralle -1. Tällö kertaa ei mulle.
11. Istu, täyskäännös oikealle, istu
Ja jälleen vauhdista -1
12. Istu
No kyllähän mun koira istua osaa
13. Maali

Maalissa mulla ei ollut hajuakaan , että tuliko tulos vai ei. En uskaltanut mennä katsomaan tulostauluakaan ollenkaan. Oottelin koiran kanssa autolla palkintojenjakoa. Sinne sitten. Ja jossain kohtaa huomasin, että tuloksia luetellaan peräpäästä päin, meidän nimeä ei kuulu ja ne joille paperit oli jo jaettu olivat saaneet pisteitä tulokseen oikeutetun verran. Eli meillä olis tulos ja koulutustunnus. Sen lisöksi ensimmäinen sijoittuminen rally kokeessa. Kolmanneksi tultiin. Kolmella ensimmäisellä tosiaan sama pistemäärä niin aika ratkaisi. Ja meidän Hertallahan ei oo kiire mihinkään, ei ikinä.

Tulos siis AVO Hyv 92.p RTK2 ja 3.sija.

Voittaja luokan liikkeiden opettelu on aloitettu jo aikaa. Nyt se pitäis ottaa jo tosissaan ..
Kuukauden päästä ne pitää olla hallussa...

Palveluskoirien suomenmestaruus kilpailut

Siitä taitaa olla kaksi vuotta aikaa kun naapurin kunnan koiraharrastajat, joihin kyllä itsekin kuulun, heittivät ilmoille ajatuksen että pohojammaalla, Lapualla, järjestettäisiin palveluskoirien suomenmestaruuskilpailut vuonna 2016. Tuolloin ajatus tuntui kovin kaukaiselta. Nyt kilpailut ovat kuitenkin takanapäin. Ne käytiin viime viikonloppuna 5-7.8. Vaikka ajoittain iski aharistus kisoja valmistella niin nyt voin todeta, että Onneksi olin mukana, hieno kokemus!

Mahtaa olla vuosi siitä kun kokeiden vastaava koetoimitsija ja yhdistyksen pj ottivat yhteyttä ja ehdottivat , että ryhtyisin viestikokeen ratamestariksi. Hullu minä, lupauduin. Viesti on minulle ihan outo laji, tai oli, ei ole enää. Sen verran tiesin, että koirat juoksevat metsässä kahden ohjaajan välillä. Siinä kaikki tietämys lajista. Sääntöjä lajista on tullut luettua ja omien koirieni kasvattajalta kyseltyä, hän kun on lajissa kilpaillut. Laji tuntui aluksi todella sekavalta ja aharistus ratamestarina työakentelystä tuntui ajoittain kammottavalta, kun ei yhtään tiennyt mitä oli tekemässä. 

Pyysin ja sain kavereikseni homman mukaan Tainan ja Eijan, yksin en tohtinut tähän lähteä. Siinä meitä sitten oli kolme lajista tietämätöntä ratamestaria tekemässä yhtä pikku sm kisaa :) Tässä kohtaa nostan hattua kokeen koetoimitsijalle ja koetoimikunnan puheenjohtajalle. En kadehdi heidän työmääräänsä, kun jo tämän yhden lajin tekeminen vei aikaa ja vaatii pohdintaa ja järjestelyjä. 

No on yleisesti tiedossa, että mä oon just niin hullu että lupaudun tälläseen mukaan. Onneksi Taina ja Eija ei varmaan tajunnu mihin lupautui, kun heitä mukaan pyysin. Kyllä ne nyt jo tietää ja pyysivät ensi kerralla että käsken soittaa heille jos aion lupautua johonkin tällaiseen, niin vastaavat mun puolesta ei ;) Mutta ajoittaisesta aharistuksesta huolimatta voin tässä kohtaa tosiaan sanoa, että onneksi lähärin! Ja uskon että meidän työryhmä, työläiset Maria ja Pia mukaanlukien ei vaihtaisi pois tätä kokemusta. 

Konkreettinen työ viestikokeen eteen alkoi keväällä. Tuolloin viime syksynä pidetyn kokeen ratamestari tuli näyttämään meille tuossa käytettyä rataa. Emme keksineet yhtäkkiä uutta tähän lajiin soveltuvaa radan paikkaa, joten päätimme käyttää jo hyväksi todettua rataa. Tutustumiskierroksella vetisessä maastossa, metsässä, keskellä ei mitään, reikäisillä kumppareille, kävi hetken kullä mielessä 

että saako vielä perua... 

Ratamestari toverina yllättivät mut iloisesti eräänä päivänä ja kertoivat salaa käyneensä reitillä koirien kanssa lenkillä ja merkanneet radan alustavasti. Heinäkuun puolivälissä oli eräänä päivänä kylmä hiki otsalla kun kisan ylistuonarit tulivat lakeuksille tarkistamaan lajien maastot. Luojan kiitos rata kelpasi eikä tarttenut lähteä etsimään uutta. Siinä olis voinu päästä itku ja jotakin muutaki..  Seuraavan kerran radalle lähdettiinkin sitten tositoimissa, kisaviikolla tiistaina. Merkattiin rata kunnolla ja mietittiin oikeen tosissaan. Välillä soiteltiin tuomarille ja kyseltiin neuvoja ja noin vain 

oli viestin suomenmestaruudesta kisaaville rata valmis. Tai niin me luultiin.. Vielä päästiin lauantaina

 lajituomarien kanssa radalle, kun he tarkistivat rataa. 

Itse kisaviikonloppu oli unohtumaton, hieno kokemus!

Perjantaina harjoituksia katseltuamme alkoi avajaiset. Ratamestarien tehtävänä oli kylttiä kantaen johdattaa oman lajinsa osallistujat avajaispaikalle. Kulkue oli hienoa katseltavaa. Lähemmäs 200 kooraihmistä, kisaajaa ja toimihenkilöä, käveli läpi Lapuan kulkueessa, jossa koiriakin oli mukana ja soittokunta kulki edellä. Viestin väki oli kulkueen alkupäässä ja voin kertoa että kylmät väreet meni ku katselin kulkueessa taaksepäin ja näin suuren joukon koirineen marssimassa avajaisiin. Jouduttiin avajaisissa oikeen eteen seisomaan, kun ratamestarin esiteltiin yleisölle. Kyllä se vähän jännitti.. 

Ennen kulkuetta kättelimme kaikki viestin osallistujat ja siinä kohtaa jo huomasin että tästä tuloo hauska viikonloppu. Kisaajat olivat hauskoja tyyppejä ja niiden kanssa ei tulisi tylsää, eikä tullut. 

Molemmat meidän lajin tuomaritkin olivat oikein miellyttäviä ihmisiä. Heiltä uskalsi kysyä mitä vaan ja aina sait asiallisen vastauksen. Esineruudussa Jormalta jopa ilmaisia vinkkejä omaan treeniin ;)

Lauantaina. Päästiin sitten tositoimiin kun viestikoirien tottelevaisuusosuus kilpailtiin aamulla ja esineruutu päivällä. Tottelevaisuudessa saimme toimia vain katsojina, kun siellä oli omat vastuuhenkilöt. Esineruutu olikin sitten jo meidän vastuulla. Pikkuusen jännitti että ollaanko osattu tehdä ruutu oikein ja miten koirat siellä pärjää. Meidän ruutu kun ei ollut helpoimmasta päästä. Tosin nyt oltiinkin sm tasolla, ei kyläkisoissa... Harmittavaa kyllä ruutu osoittautuui koirille jostain syystä tosi vaikeaski. Yksi koira toi kaksi esinettä, kolme yhden ja kolme ei yhtäkään. Osanottajien naamat ei olleet oikeen onnellisia ruudun jälkeen mutta kyllä ruudusta jo sunnuntain väänneettiin rankkaa 

huumoria...

Sunnuntai aamuna kello herätti kuuden jälkeen. Mun oli määrä olla ottamassa kilpailijoita vastaa lapuan shellillä klo 8.15. Viestin juokseminen alkaisi yhdeksältä. Meidän mukavat, puheliaat ja nauravaiset kilpailijat eivät jostain syystä olleet sitä nyt sunnuntai aamuna. Ilmapiiristä aisti että kyseessä on sm kilpailu, panokset oli kaikilla kovat ja jännitys ja keskittyminen sen mukaista. Kylmät väreet meni omaakin selkääpitkin kun osallistujat lähti koirineen tuomarin, oppaan ja sihteerin kanssa kävelemään A pisteestä kohti B pistettä. Kun odottelimme toisten kävelemistä B pisteeseen, kysyin A pisteeseen jäöneiltä ohjaajilta miksi juuri viesti. Miksei jälki tai haku? Se on kuulemma se jännitys, että tuleeko se koira vai ei. En vielä tuossa kohtaa tajunnut mistä puhutaan. Mutta kisan aikana ja jo 

ensimmäisen etapin juoksun jälkeen koiria odotellessa voin kertoa että tajusin mikä on lajin suola. Se jännitys kun kuulet koirasi lähteneen matkaan minuutti sitten ja odotat sitä toisella pisteellä tulevaksi. Ja mitäs kun sieltä tuleekin seuraavana lähtenyt koira eikä omasi! Voin vain kuvitella osallistujien jännityksne määrän kun minua toimihenkilönäkin jönnittii ihan sikana.

Nyt ymmärrän mikä saa ihmisen harrastamaan viestiä. Hieno laji! Koiran on olatava itsenäinen, ei saa piitata mistään mitä metsässä tulee vastaan ja omattava mahoton kunto! Kolmosluokan viestikoiralle tulee kokeen aikana kilometrejä 7,2! Ja laukalla, niin lujaa ku jaksat ja pystyt. Kyllä koirista huomasi että lähtö ei ollut ihan niin reipas enää viimeisille kuin ekoille matkoille mutta kovassa kunnossa koirat oli. Arvostan kyllä viesti kisaajia tästäeteenpäin ihan erilailla, nyt kun tiedän mitä se on. 

Tuollaista koiraakaan ei kasva ihan joka oksalla. Koirasta joko on tai ei viestikoiraksi. Väkisin sitä ei siitä tehdä. Ominaisuudet on oltava kohdallaan. Ja myönnän... Vähän puraisi viestikärpänen koetta katsoessa... On vaan sellanen ongelma että ei taida taloudesta löytyä lajiin sopivaa koiraa. Herttaa ei voi tuollaiseen laittaa ja Martta kyllä juoksis varmasti, mun luo, mutta kuka on se toinen jonka luo se löhtisi juoksemaan... Sellaista ei ole. Mutta aion mä yhden treenikamun yllyttää mun kans tätä kokeilemaan.

Kokeen jälkeen erään kisaajan mies veti ässän hihasta ja joimme skumpat viestiradan alussa. Tässä kohtaa jo kokeen ajan omissa oloissaan, kukin kahdestaan koiransa kanssa lepotauoilla, olleet kisaajat olivat taas omia itsejään, rentoja ja puheliaita. Nauru raikui viestiradan alussa. Saimme kisaajilta ja 

tuomareilta vain ja ainoastaan hyvää palautetta. Henkilökunta on heillä ollut kuulemma aivan ihanaa. Jes! Se oli se tärkein tavoite. Saada kisaajat viihtymään ja homma pelkittämään sm kokeen tasoisesti. Ja me onnistuttiin siinä. Meillä oli paras työryhmä ikänä! Kisaajat alkoivat yllyttää meitä järjestämään uutta viestikoetta lokakuulle... Minä oon niin hullu että aloin jo miettiä mistä lähtisin ettimään mettää, mutta järjen ääneni Taina ja Eija koittaa vähä toppuutella. Jos ny järjestäis tuon viikon päästä olevan BH kokeen ensi kunnialla ja kattelis sitte uutta projektia... Eräänlainen hulluus ja riippuvuus se on tämäkin, aina saada järjestää jotain tapahtumaa harrastuksen nimisssä.

En kyllä vaihtaisi hetkeäkään pois tästä kokemuksesta. Se että välillä rata miettiessä kävi mielessä että miksi lupauduin tähän, niin se on jo unohtunut. Päällimmäisenä ja ainoana tunteena on se miten 

kivaa meillä oli ja miten upeita muistoja ja kokemuksia tästä jäi. 

P.s. Omille koirille ei kuulu kummallista. Martta treenaa tosissaa kohti jk1 koetta ja tokon avointa. ja Hertta kohti Rt piirinmestaruuksia joissa olemme mukana kennelkerhomme joukkueessa. Tänään kuitenniin ensin Hertan kanssa toivon mukaan viimeinen AVOn koe Rallyssa... Koulutuksia on jo nyt tulossa talvelle kivasti. Kuulette näistä myöhemmin.

Avajaisissa

Esineruudun evästys

Kovin rauhassa sai viikonloppu aamuisin ajella.

Vain koiraharrastajat liikkeellä.

Viestillr lähdössä, kisaajat vakavana

Ja kisan jälkeen avatiin skumppa :D