lauantai 30. maaliskuuta 2019

Kisaura korkattu

No joo siitä se ajatus sitte lähti. Että jos lähialueella on huhtikuussa kolme rally koetta niin kokeillaan oltaisko jo siinä vaiheessa koulutusta että niistä rakentuis meidän eka koulari. Palkattomuus ei oo meillä vielä ollenkaa varmaa tekemistä mutta sen verta toimii että kolme alokas tulosta vois raapia kasaan. 

No yks niistä kolmesta on ny tehty.  Sanotaan suoraa että ei se ollu ollenkaan koko aikaa kaunista katsottavaa eikä koira tehny ollenkaan sitä mitä osaa mutta teki tuloksen arvoisesti. Siihen että koira ei ole aivan valmis pitkään palkattomaan tekemiseen kun lisätään se että multa puuttui kunnon yrittäminen ja olin koko radan vähä pihalla vaikken yhtään jännittäny niin ei se ihan nappiin menny. Mutta ajattelin tän asian my niin että tehdään tuo alokasluokka nyt pois alta että pääsee narusta eroon ja loppupeleissähän sillä ei sitten valioarvoa metsästäessä oo mitään väliä millaisia tuloksia muissa luokissa on tullut, vaikka olishan se kiva ku koko tulosrivi olis hienoja tuloksia. 

Ei me silti ihan rimaa hipoen menty ja sen yhen kympin joka tehtiin olis helposti muuttanu kolmoseksi ku olisin tajunnu uusia. Jotenki ei vaan aivot siinä toiminu. Tulos olis ollu hetkikin näyttävämpi 93 ku olisin tajunnu uusia. Nyt tulos on 86. Ei huono sekään 

Koe oli Seinäjoella samassa hallissa jossa ollaan käyty yhdet epikset ja näyttely pari viikkoa sitten ja koirasta kyllä huomas että se on käyny hallissa ennenki ja muistaa paikan. Ens viikon koe jännittää vähä enempi. Koe on hallissa jossa ei olla ikänä käyty ja siinä kutinattomassa ja melko pimeässä hallissa mun koirat ei kukaan ollu koskaan oikeen hyviä. Mutta kokeillaan.

Tänään tuomarina oli Tytti Lintenhofer. Ensi viikolla Iiris Harju ja se kolmas ja Toivon mukaan viimeinen alon koe on pääsiäismaanantaina omassa hallissa ja tuomarina Hannele Pirttimaa. 

Koira oli herättelyssä vähä pihalla ajoittain. Mutta niin olin vähä mäkin niin en voi moittia. Käyttäytyminen kisapaikalla ja mittauksessa kilpailukirjan varmistamisessa oli hyvää! Siitä olen aina tyytyväinen.

Lähtö : lähdössä koira ihan ok hereillä.
1. Koira eteen, Istu, oikealta sivulle : Lähti jotenki tosi kauas eteen ihan ihmeellisesti. Mutta teki sen jälkeen ok. -1tal, -1as
2. Istu, maahan, kierrä koira : Tässäkin koira ihan pihalla. Ei käsittäny että hänenkin pitää pysähtyä ku mä pysähdyn. Näimpä istuminen jo huono joten myös maahanmeno vino.  -1 vino
3. Ohjaajan ympäri : tämä aika hyvä.
4. Pujottelu: tässä huonoa seuruuta mutta mukana tulee.
5. 360 oikeaan : tämä sujuu.
6. Hitaasti : tässä meinaa vähä hypätä taskuun palkan toivossa
7. Normaali : tämä ok  mutta ei mitää priimaa seuruuta
8. Kiertäen täyskäännös : tämä oli hieno
9. Koira eteen, Istu, vasemmalta sivulle, istu : tämän tekee hienosti ja hyvin sivulle vaikeamman kautta
10. 270 oikeaan : tämä oli ok
11. Oikeaan : Jotenkin ajautuu kauas ku ei oikeen hereillä -1kontr
12. Maahan : No maahanmenohan on ihan Kepan parasta antia mutta ei näköjään silloin kun ei oo kunnolla hereillä.  Ei menny maahan meni istumaan ja minä tyhmä vaan toistin käskyn. Sitten kyllä meni mutta kymppihön siitä tuli ku ensin istui. Tässä kyllä huomaa miten pihalla olin itekkin kun en tajunnu uusia. -10 tvä
13. Täyskäännös oikeaan : tämä ok
14. 270 vasempaan : tässä koira hyvin hereillä.
Maali 

Tulos siis ALO86. Ei se huono ole numeroissa mutta en mä toki tyytyväinen voi olla meidän tekemiseen.  ja  taas toisaalta voi  koska ei me ilman palkkaa olla sadan pisteen tasolla.

Katsotaan miten seuraavissa kokeissa käy ja toteutuuko rtk1 tavoite huhtikuun aikana..




perjantai 29. maaliskuuta 2019

Läpivalaisussa







No miltä näytti? Niin munki mielestä. Tosi hyviltä kaikki. Entäs kennelliiton mielestä?
Kato tästä...




torstai 28. maaliskuuta 2019

Voitto kotiin!

Kertun eka voitto ja täysien pisteiden rata!..... mutta toivon mukaan ei viimeinen.
Kepa-Kepsukka-pätevä tyttöseni-Rallytoko Cupin ensimmäinen osakilpailu tälle vuodelle meni yli odotusten. Kyllä mä tiedän että tällaiseen se pystyy halutessaan, mutta en uskonut että se tapahtuu. Häiriötekeminen kun ei ole meillä vielä mitenkään hyvää ja varmaa. Mutta näköjään siinä ollaan edistytty. Radan ulkopuolella lämmitellessä Kepa otti muista paljon häiriötä, eikä tehnyt töitä ollenkaan niin kuin se osaa. Se jäi vähän mietityttämään kun meidän vuoro sitten tuli. Radalle mennessäkin Kepa vielä ennen lähtökylttiä ja lähtökylttiä oli sen näköinen, että jotain outoa tässä nyt on. JA kyseessä kuitenkin koiralle tuttu halli.

Mutta kun alettiin oikein töihin niin se heräsi. Pisteiden perusteella rata oli täydellinen ja tekihän se jokaisen tehtävän tosi hienosti. Seuruukin hienossa kontaktissa läpi radan! Ei me turhaan olla treenattu eikä näköjään ihan syteenkään oo treenit menneet! Me tehtiin sadan pisteen rata..

Video löytyy ja sitä katsoessa en löydä mitään sanottavaa koiran tekemisestä. Paitsi se koiran ilme lähtöön mennessä ja lähdössä. Häiriö ja erilainen tilanne vähän vaikuttaa koiraan. Se kyllä helpottaa metkan varrella kun ikää ja kokemusta karttuu. Ja ilme parani samantien kun lähdettiin tekemään rataa. Mukava fiilis. Nyt on sitten mentävä eteenpäin. Ja mikäs olisikaan seuraava askel kuin viralliset kilpailut. Palkattomat treenit otetaan siis nyt aiheeksi, tai ei nyt palkattomat mutta palkka piilossa tehtävät treenit ja ei muuta kuin virallisiin kun se toimii. 

On se kyllä hieno koira! Käyttäytyminenkin kisapaikalla ihan priimaa taas. Jos ei lasketa luonteenlaatuun kuuluvaa hötkyilyä :D Voidaan kai me rata mennä totuttuun tapaa läpi vaikka ei siinä paljon sanottavaa ole. Tuomarikin oli kommentoinut arvostelulomakkeeseen "Hienoa tekemistä. Päästitte tuomarin helpolla."

Lähtö: Ilme ei ole koiralla sellainen kuin haluaisin, mutta kuitenkin kuulolla. Erilainen tilanne kuin perustreeneissä niin se vaikuttaa alussa koiraan.
1. 360 oikeaan : Tässä koira vielä hieman pihalla liikkeen alkaessa mutta sitten korvat nousee ja alkaa hieno tekeminen!
2. Istu - kierrä koira : Sujuva ja rauhallinen.
3. 360 vasempaan : pylly kääntyy hyvin ja kontakti säilyy hienosti
4. Pujottelu: Mahtavaa seuraamista koko matkalla
5. Juosten: Hyvä seuruu jatkuu vauhdin muuttuessa
6. Normaali vauhti : Samoin tässä
7. 270 vasempaan : Hyvin kääntyy pylly
8. 1-2-3 vierellä : Hyvin kuulolla
9. Oikealle : Hienosti mukana
10. Koira eteen istu - oikealta sivulle - istu : Tässä mä en osaa oikein olla narun kanssa ja siksi helpotan koiran tekemistä. Koira kyllä toimii.
11. Maahan : Sinne se lysähtää samantien ku käsky käy. Tai kuten tyttäreni sanoi videota katsoessaan "Olipa nopia, ethän sä ehtiny ku aloittaa käskyn antamisen ku se oli jo maassa"
12. Täyskäännös oikeaan  : Vielä jaksaa samaan malliin.
Maali : Hetken vielä seuruuta maalikyltin jälkeen jotta saan palkata tosi hyvästä ilmeestä ja paikasta käännöksen jäljiltä. Palkka suuhun ja kyllä me leikittiin kauan radan jälkeen.

Ainahan sitä hiottavaa on vaikka tekee täysien pisteiden radan. Palkka pois, pyllyn käyttöä vielä paremmaksi vaikka tosi hyvää se on jo nyt, perusasennot nopeammaksi. Näitä hiotaan ja lähtöä ja häiriötä. Ja katsellaan sitä kisakalenteria....






lauantai 16. maaliskuuta 2019

Se teki sen taas...

...Nimittäin yllätti mut totaalisesti ja sai sanattomaksi!
Kerttu on koira joka ei jätä mua kylmäksi yhtenäkään päivänä. Se saa mun silmät usein kostumaan, surusta tai ilosta. Vaakakuppi on onneksi nykyisin kääntynyt niinpäin, että useimmiten onnesta. (Vanhemmiten on Teitsistä tullu tällänen itkupilli).Se on yhtäkkiä tasaantunut ja aikuistunut siitä kammottavasta pentuajasta. Mutta kylmäksi tuo koira ei jätä mua koskaan, ei yhtenäkään päivänä. Sellanen se on. 

Näyttelypäivä. Ryhmänäyttely Seinäjoella. Tuomarina Marianne Holm. Luokka Juniori. Sinne suuntasimme. Treenattu on melko ahkerastikin. Onneksi treenejä on ollut tarjolla. Yksin kun tätä ei pysty treenata ja treenaamatta ei kehtaa mennä (ainakaan minä....).

Täytynee todeta, että on aika alkaa luottamaan siihen, että Kepa kyllä osaa, kun annan sille mahdollisuuden. "Luota koiraasi"- on kuultu ennemminkin, mutta nyt se täytyy taas nostaa mieleen. En keksi sitä adjektiivia, jolla parhaiten saisin kuvailtua sitä fiilistä, joka mulla oli koiran kanssa kehässä. Ja kehän ulkopuolellakin. Se pystyi laittaa maate kehän laidalla kun mitään ei tapahtunut. Se ei huutanu kellekkään eikä sitä ahdistanut hallin väenpaljous. Tosin, eihän se oo tehny sellaisia ikänä. Täytyis vissin jo tajuta, että ihan hyvän mä siitä sain, vaikka se ekan vuoden on ollu yks riiviö :D 

Kehässä Kerttu pisti parastaan. Se seisoi hienosti. Antoi tarkasti tutkivan tuomarin tutkia itsensä mitään tuumaamatta ja se liikkuminen! Löysällä narulla monta rinkiä. Jossain kohtaa tuomari tuumasi, että "Mee lisää vaan niin oppii muutkin esittämään koiraa" Useamman ringin jälkeen kysyin tuomarilta että joko piisaa. Vastaus kuului " Eiköhän se nyt tullut jo yleisöllekkin selväksi". Mä oon Kertusta niin ylpeä! Ja siitä että muutkin huomaa sen kauniin liikkeen ja olemuksen. Ja siitä että tuomari osasi antaa arvoa sille miten Kerttu osasi esiintyä, miten sitä oli treenattu tähän. 

Me saatiin ERINOMAINEN! Se oli mun salainen haave, mutta en ihan heti uskonut sen toteutuvan. Kepa kun ei näytä ihan siltä miltä näissä geimeissä tapaa koirat näyttää. Sijoituttiin junioriluokan neljänneksi. Niin hienoa!! Joku saattaa lukea tätä tekstiä ihmetellen että "pienestäpä se on onnellinen". Meille tämä ei ole pientä. Tai no Kertulle ehkä on, mutta mulle iso juttu <3

Arvostelu kuuluu näin:
- Hyvin tasapainoisesti kehittynyt narttu
- Erinomaista tyyppiä
- Tänään kovin niukassa karvassa
- Hyvin kauniit ääriviivat!
- Kaunis pää ja ilme
- Hieno kaula
- Vielä hieman kapea, mutta muodoltaan oikea eturinta
- Erinomainen ylälinja
- Erittäin hyvin kulmautuneet raajat
- Liikkuu hyvin kauniisti!

Tuomarista muutama sananen... Tällaisia lisää! Arvosti oikeanlaista koiraa. Puuttui esiintymisen puutteisiin, sekä siihen jos koki että koiralla ei ole hyvä olla. Vaati ehdottomasti, että koira juoksutetaan löysällä narulla. Tykkäsi siitä että koira on treenattu tähän hommaan, osaa käyttäytyä ja esiintyy hyvin. Lisäksi käsitteli koiraa kivasti ja oli ystävällinen handlerille. Juoksutti paljon ja tutki tarkasti koiran. Sanoi suoraa jos piti jostain mutta myös jos ei pitänyt. Juuri sellainen tuomari jollaisia niiden kuuluisi minun mielestäni olla. Tälle menen ehdottomasti uudelleen jos tilaisuus tulee!

Kamera kuvia myöhemmin mutta tässä puhelinkuvia ja videota linkistä..
https://m.youtube.com/watch?v=bWUo3nipBl4