Lääkäri tutki Kerttua ja täytyy sanoa että Kerttu on paljon rohkaistunut ihmisten kohtaamisesta sitten pikkupentuajan vaikka mörköikää meinaa vähä päällä ollakkin. Sitte meinas lääkäri saada hammasta kun meni koskemaan ranneniveleen ja väänsi. Minäkin muka jotain koirahierojana tiedän mutta oman kanssa on niin sokea ja paniikissa että ei tuu mitään mieleen. Tietenkin, eihänvika välttämättä ole varpaissa vaikka ne siellä välissä oli. Kuviin siis. Sydämen kuunetelu oli Kertun mielestä vielä ok mutta se piikki pyllyyn kun ei äipällä ollu nakkia rauhoituksen takia niinkuin oli rokotuksilla niin se oli kauheaa.
Piiitkiä on ne minuutit tässä kohtaa kun istut odotushuoneessa ja odotat tuomiota. Mielessä käy kaikkea, koiran lopettamiseen asti. Viimeinkin lääköri tuli hakemaan ja mentiin katsomaan kuvia. Pidättelin itkua ja koitin saada sydämen pysymään sisälläni kun lääkäri puhui. Varpaat kunnossa. Ranne.... lääkäri ei ollut satavarma siitä että onko kyseessä normaalit kasvurajat vai onko siellä murtuma! No kukas sen tietää?!?! En minä ainakaan. Kuulemma pitäisi ottaa parin päivän päästä uusi kuva kun murtuma näkyy selvemmin vasta parin päivän päästä. Koiralle komia paketti jalkaan, tötsä päähän, särkylääkkeet mukaan ja kotia kohti. Kassan kautta...
Itkin, itkin koko matkan kotiin asti. Välillä hakkasin rattia ja hoin vittua. Sitten ilmestyi jostain se sisukas Teija. Päätin, että kyllä tässä maassa nyt perkele on lääkäreitä jotka osaa heti katsoa mikä on kasvulinja ja mikä Murtuma. Onneksi on niitä jotka tietää. Puhelin kouraan, yhteystietoja kaivamaan ja soittelemaan. Rintasalo..lomalla kuun loppuun. Kallio...tekee vain päivän viikossa ja silloin ei ehdi katsoa kuvia sähköpostista. Ventelä... ei vastaa puhelimeen kuin aamulla, soita huomenna uudelleen. Niin teen. Talvio... menee vastaajaan. No voi perkele. Niin se taas pukkas itkun. Kunnes soittivat Talvion klinikalta takaisin ja olivat kovin ymmärtäväisiä ja ystävällisiä. Kuvat säpolla Timolle ja hön katsoo ne huomenna. Tänään ei ehkä enää ehdi.
Se tunne kun Talvio kuitenkin ehti ja sähköpostissa luki selvällä suomenkielellä että Murtumaa ei näy. Itku tuli taas. Nyt onnesta. No mitäs nyt sitten? Vaikka murtumaa ei ollut niin en uskaltanut olla vielä kauhean iloinen. Koira oli tutkittu terveeksi ja silti se on kovin kipeä. Jokuhan sillä on. Ja varpaat paisuu paketin alla... Mihin sitä tarvitaan kun ei ole murtumaa ja se näyttää vaan vaikeuttavan asiaa. No päivä meni koiran kaverina hänen eteismajoituksessaan istumassa. Siellä meillä kyläili tyttäreni monen pelin kanssa. Kesälomareissuja ei nyt sitten tehtäisi ainakaan, joskaan ne ei näillä keleillä huvittanutkaan. Loppupäivä meni vähän sumussa. Pissatuksilla käytiin. Rappuset kannoin. Ei paljon kävele ulkona. Heittää maate. Yön koira häkissä. Nyt nukuin jo paremmin. Illalla vielä yhteys koirahieroja kouluni opettajaan. Hänellä hyviä ajatuksia jatkohoidoista ja siitä mikä se olisi.
Koira on kipeä. Kävelee huonosti. Tötsä päässä vituttaa, enkä tiedä ontuuko enemmän paketin vai kivun takia. Mutta koitetaan pärjätä päivä ja hetki kerrallaan. Vitutus ja pelko on kokoajan läsnä enkä tiedä kumpi on suurempi.
Tästä linkki videoon kun kävely aiheuttaa kipua niin että vingahtelee ja laittaa maate.
https://m.youtube.com/watch?v=GcGoVnclytU
Kertun ekat pöhönät.
P.s. otettiin samaan känniin kuva lannerangasta ja lonkista. Oli muuten hienoa katsottavaa!
Kotimatka alkaa..
Nyt ei oikeen huvita mikään..
Tötsä otettiin hetimiten pois. Ei Kerttu yrittäny pakettia syödä
Vitutuksen määrän aistii..
Parkkeerattiin Kertun seuraksi eteiseen
Ja tassu turpoaa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti