Lisäämme koiran nimen eteen uuden kirjainyhdistelmän, sen josta olen mielettömän onnellinen ja jonka aiheuttamaa tunnemylläkkää en osaa pukea sanoiksi. Mikään tottelevaisuustulos ei tunnu tällaiselta. FH1, se on nyt totta!
Mitähän tästä nyt kertoisi. Oon jotenki ihan sanaton.
Matka alkoi aamulla kohti Kuortanetta. Siellä osataan kyllä tehdä hienoja peltojälkikokeita, tunnelma on mukava ja Juhani Petäjistö on asiallinen tuomari. Koira oli aamusta saakka mukavassa vireessä. Keli oli tyyni, mutta synkkä. Ei kuitenkaan onneksi satanut. Koepaikalla perinteiset ilmoittautumiset ja sirunluvut. Suoritusnumeroiden arvonta onnistui tällä kertaa mainiosti. Otin numeron 1. Tykkään että vuoro on hetimiten, ettei koiran (eikä ohjaajankaan) tarvi kauaa odotella pääsemistä itse asiaan. Pellolle ajettuamme, katsoin että pellolla oli juuri sopivan korkuinen heinä. Koiran pissatuksessa jo havaitsin että nyt on hyvä vire koiralla. Ei olisi malttanut käydä tarpeillaan, kun piti haistella pellon suuntaan. Hetken jouduttiin vielä odotella kunnes otin valjaat ja liinan koiralle, itselle treeniliivin ja numeron rintaan ja lähdettiin kohti ilmoittautumista. Ilmoittautumisessa mulla oli mukana malttamaton koira. Martta vinkui ja nuuski paalun suuntaan. Paalun luona vielä välineiden viime säätö ja käsky "jälki".
Loppu olikin sitten Martan hallussa. Jotenkin sitä on niin ulkopuolinen ja toivoton olo siellä liinan toisessa päässä. On vaan luotettava koiraan. Ja tänään koira oli sen luottamuksen arvoinen! Jäljessä oli neljä pitkää suoraa ja kolme lyhyttä. Harhat kulki viimeistä kulmaa ennen ja jälkeen. Esineet oli ekalla, tokalla ja neljännellä pitkällä suoralla ja lopussa. Voin kertoa että kolmannella suoralla kun ei esinettä löytynyt niin luulin sen menneen ohi. Ja kun se kolmas sitten löytyi, luulin sen olevan viimeinen, mutta tuomarin eleistä huomasin, että matka jatkuu vielä ja pystyyn siltä osin huokaasta. Mutta kyllä pitkä oli se viimeinen suora henkisesti! Mietin mielessäni että mulla on kolme esinettä taskussa ja mielestäni oon menny kuus kulmaa, joten tää suora ja yks ilmaisu niin se olis siinä. Viimeisellä suoralla olisin halunnu että mulla olis ollu sykemittari. Ja se tunne kun koira menee vielä kerran maahan!!En osaa kuvailla sitä. Se oli mieletön!
Pisteitä kertyi 88. Se on hieno tulos tästä vaikeasta lajista. Kaikki kulmat ei ollu niin hyviä kuin koira osaa. Muutamassa kohdassa se teki pieniä tarkistuksia jäljen vierestä ja ilmaisut ei olleet sitä mitä se osaa. Ensimmäinen ilmaisu oli hieno. Mutta kun palkkaa ei tullut ja esineet oli vieraita niin muissa ilmaisu oli hieman epävarma. Jokaiselle se pysähtyi heti seisomaan, mutta vilkaisi aina muhun ennen maahan menoa. Ja näin ollen meni niissä myös vinoon. En moiti tästä koiraa ollenkaan. Paljon kun kaksistaan treenataan niin ei niitä vieraita esineitä ole käytettävissä. Harhat se selvitti jälleen hienosti. Ne ei ole meille ongelma. Martta kyllä tietää että niistä ei kannata piitata, ei oo menny siihen lankaan koskaan.
Sitten se yksi kulma. Siitä koira ansaitsee erityiset kiitokset. Yhtä lyhyttä suoraa edetessä alkoi alusta muuttua märemmäksi ja märemmäksi, kunnes huomasin koiran jäljestävän täysin vedessä. Ja kun se kääntyi takaisinpäin tehden pienen ringin, ajattelin että se oli tässä, enkä olisi moittinut siitä koiraa. Jos se vesilätäkössä ei osaa jäljestää niin se annetaan todellakin anteeksi. Mutta sen pienen pyörähdyksen jälkeen matka jatkui. Koira löysi jäljen uudelleen helposti ja jatkoi matkaa! Se oli vain mennyt hieman kulmasta yli. Tästä kohdasta tuomarikin oli koirasta erityisen ylpeä. Ja niin oon minäkin! Kannatti tehdä se yks jälki tässä pari viikkoa takaperin vaikka koko päivän oli satanu kaatamalla ja kun sade loppui, me lähdettiin jäljelle. Pelto oli ihan lätäköillä, mutta Martta selvitti sen treenijäljenkin silloin. Ja niin se teki nytkin. Lienee tuolla kyseisellä treenillä osuutta asiaan, mene ja tiedä..
Ja jatketaan sillä luokkavoittojen sarjalla... Ei muita tuloksia ykkösen jäljeltä tänään, joten luokkavoitto pokaali lähti myös meidän matkaan.
On meillä ollutkin viime aikoina niin hyviä treenejä, että tämä tulos oli realistinen haave. Nyt se ei enää ole haave. Se on totta ja paljon ruokaa sisältävän huomisen palauttelutreenin ja pienen jälkitauon jälkeen alkaa piikkien ja kaarien opettelu seuraavaa kautta ja kakkosluokkaa varten! Laitetaan uudet asiat alulle ennen talvitaukoa.
Näissä kohdissa tekee aina mieli kiittää. Kiittää heitä jotka ovat olleet mukana matkallamme kohti tätä tulosta. Neljä tahoa tulee tässä mieleen erityisesti...
Kasvattaja Satu Knutars... aina tällaisessa kohdassa mietin, että mitä jos Satu ei olisikaan tarjonnut tätä koiraa minulle, mitä jos en olisikaan ottanut sitä!
Pirjo Lastikka ... Siitä yhdestä kesäisestä lauseesta alkoi meidän ylämäki tässä hommassa. Pirjo totesi, että - koira osaa kyllä jäljestää, nyt sitä pitää alkaa kouluttaa! Toinen asia, jonka Pirjo huomasi, oli minun jatkuva liinatuki koiralle treenissä. Kun poistin liinatuen ja aloin vaatia koiralta enemmän, siitä löytyi aivan uusi vaihde.
Tina-Marina Bäckman... Kulmat oli alkukaudesta huonoja. Apuun kutsuttiin Tina-Marina ja niillä konsteilla on kulmat laitettu kuntoon.
Ekolan tila Alahärmän Köykkärillä.... Kiitos peltojen lainasta! On mulla muitakin peltoja käytössä, mutta kyllä teidän on paras! Ilman treenipeltoja ei voisi mennä kokeisiin ja tehdä tuloksia. KIITOS!
Olen tänä vuonna pitkälti treenannut yksinäni. Olen huomannut keskittyväni paremmin treeniin, kun olen pellolla yksin. Eipä sillä, ei meilläpäin peltojäljestäjiä olekkaan, että ei niitä kavereita puussa kasvakaan, mutta en ole myöskään ´niitä kauheasti pyydellyt tai lähtenyt muiden jäljestäjien luo kauemmas ajelemaan. Ihan sen vuoksi, kun olen huomannut miten hyviä treenejä me tehdään Martan kanssa kahdestaan.
Siitä huolimatta, että ollaan tällääsiä erakoita, niin kiitetään kaikki ne jotka on matkan varrella tehneet Martalle jälkiä tai harhoja ja istuneet seuranani pellon laidalla.
Laitetaan niitä jäljestyskuvia sitten myöhemmin, kun kuvaaja saa ne koneelle..
FH1 BH TK1 RTK1 RTK2 Eigen Martha
