Treenattu on pari kuukautta vaihtelevasti ja treenitkin on menny vaihtelevasti. Suurin juttu oli varmasti hampaiden näyttäminen. Mutta kun treenasin sitä itekseni kotona niin sen jälkeen se oli Kertulle ihan fine myös muitten ihmisten tekemänä. Kehässä juokseminen oli alusta saakka aika helppoa, paitsi jos joku pikkukoira juoksi meidän edellä. Silloin saattoi mennä vetämiseksi. Ja sitte oli ne yhdet treenit joissa koira yhtäkkiä ei osannutkaan juosta ympyrää vaan pakkasi mennä nenä maassa. Mutta treenaamatta ei kehään mennä vaikkei tämä meidän päälaji olisikaan. En ymmärrä niitä jotka vie koiransa selvästi treenaamatta kehään. Koira ei osaa juosta, ei näytä hampaita, väistää tuomaria ja seisoessa pitää kauhiasti pyöriä ja pitää kiinni naru tiukalla.. Se ie oo mitenkään kaunista katsottavaa. Lauantina näin myös koiria jotka selvästikään eivät nauttineet hommasta pätkääkään! Kehän "portilla" vedettiin liinat kiinni eikä ollut minkäänlaista motivaatiota tai halua mennä kehään. Kuristuspannat kiristi ja siinä jos alat kakoa niin se aiheuttaa vaan handlerissa vitutusta ja eteenpäin vaan tuntui miltä tuntui..
Pyrin aina itse siihen että koirani ovat myös tähän hommaan treenattuja vaikka harvoin käydäänkin. Mun mielestä koiran täytyy seistä kiinni pitämättä paikoillaan ja juosta löysällä narulla vierellä. Antaa vieraan ihmisen katsoa hampaat ja kopeloida väistämättä. Mutta lopetetaan tästä aiheesta paasaaminen ja mennään itse asiaan.
Meidän kehän oli määrä alkaa klo 10.30. Tuntia ennen tähtäsin paikalle ja niin oltiin paikalla 9.30. Etukäteen jo olin ärsyyntynyt siitä että joutuisin viedä koiran häkin ja koiran yhtä aikaa halliin. Mitähän siitä tulisi... Kieltämättä olis kätevä sellainen kenneltyttö tai -poika.. Turhaa mietin tätäkään etukäteen. Kepa käveli halliin sen verran fiksusti että kyllä siinä samalla yks häkki meni. Kyllä Kerttu katteli että mikä ihme paikka tämä on! Saman paikkaan ängetty sisälle näin paljon erinäköisiä koiria. Mutta ei Kerttu ollut hälinästä moksiskaan. Kun pää on kunnossa niin mitäs sitä tällaisestakaan stressaamaan. Vaikeuksia tuotti vain pissalla käyminen. Eihän maalaaskoira voi pissata nurmelle johon monet monet muutkin koirat oli pissanu. Suostui se lopulta kun toista kertaa sitä pihalla käytin.
Kierreltiin vähän hallissa ja istuskeltiin meidän kehän laidalla. Kerttu kyllä yllätti mut. ei sillä että kesti tuon tyylisen ympäristön vaan rauhallisuudellaan. Se istuskeli ja makoili mun jaloissa ja katteli rauhallisesti mitä ympärillä tapahtui. Koiria meni ohi hyvin läheltäkin tuon tuosta, mutta mitäs noista. Hyvin olis pärjätty ilman häkkiäkin. Se nyt vaan mahdollisti handlerin vessassa käymisen.
Ennen sakujen arvostelua kehässä oli tauko. Olinkin jostain tuomaripalstalta lukenut että meidän tuomari on hyvin nopea hommassaan. Niimpä kehässä oli joka rodun jälkeen tauko. Käytettiin tilaisuus hyväksi ja käytiin pariin kertaan vähä harjoittelemassa juoksentelua ja seisomista. No mitä ihmettä! Myös toisten perässä koira juoksi rauhassa ja rennosti. Aivan ku se olis tajunnu että tää on nyt se paikka mihin tätä juoksemista on treenattu.
Viimein koitti sakujen vuoro! Tuomarina toimi Torsten Lemmer niminen (komea) mies Bulgariasta. Miellyttävä tuomari. Kätteli kaikki kehään menneet handlerit ja toivotti tervetulleeksi. Eikä todellakaan ollut mikään nysvääjä kuten monet tuomarit ovat vaan hoiti asiansa ja hoiti sen hyvin ja se siitä. Seisotus. Juoksua yhdessä. Me muitten perässä. Rakennearvostelut yksitellen ja juoksemista. Ja taas juoksemista yhdessä. Kun treenattiin kehässä niin ajattelin että ei se nyt enää oikeaan aikaan ovi nätisti mennä, ei se voi jaksaa moneen kertaan tehdä tätä kunnolla vaan kyllästyy. Vielä mitä! Juoksi ku vanha tekijä kehää ympäri ja seisoi arvostelussa. Se esiintyi niin hienosti. Kyllä mä olin sen käytöksestä ylpeä! Se jaksaa aina yllättää mua ja laittaa roskia silmiin. (Oon tämän koiran kohdalla viimein oppinut täysillä nauttimaan niistä kaikista pienistäkin onnistumisen hetkistä tosissaan). Kyllä jäi hieno fiilis tästä kokemuksesta. JA vielä KP ruusuke käteen niin se kruunasi kaiken. Äijä osas arvostaa kaunista työkoiran alkua!
Arvostelupaperia joutui jonkin aikaa odottaa. Ja käytiin sillä aikaa Kertun kanssa vähän ostoksilla. Ettei totuus unohdu niin ostettiin purutyyny ja kolme metrinen liina. Katselin myös muut sakuluokat ja olin iloinen tuomarin linjasta. Se laittoi koirat juuri siihen järjestykseen johon olisin itsekin ne laittanut. Mahtoi olla ensimmäinen kerta kun näin tapahtui.
Kun viimein sain arvostelupaperin käteeni niin meinasin pudota polvilleni. Miten ihanasti tuomari oli Kertun nähnyt ja miten hienon arvostelun kirjoittanut. On se hieno paketti, niin henkisesti kuin fyysisesti. Muutahan me ei tarvitakaan. Melkeen pitää mennä vielä muihinkin näyttelyihin kokeilemaan mitä tapahtuu.
Arvostelu kuului näin:
8 kuukautta. Hyvää tyyppiä. Ruskeat silmät. Oikea purenta. Tyylikäs niska, tyylikkäässä juniorin rakenteessa. Syvä rinta. Erittäin hyvät kulmaukset. Erittäin lupaava.
Se oli sellanen reissu. Meidän ensimmäinen virallinen tapahtuma. Sielä se komeelee koiranetissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti