keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Uusilla urilla

Meillä oli Martan kanssa ihan uskomattoman mielenkiintoinen ilta tänään.
Käytiin Pelastustoimen koirakkohaku testissä raunioilla. Todella mielenkiintoista puuhaa! Ja ylpeä koirani selviytymisestä, eritoten siitä miten hienosti se sietää toiset koirat lähellään kun ryhmänä testiä tehtiin, eikä yksi koira kerrallaan. Testistä en voi sen enempää kertoa, sen aika tulee myöhemmin. On vielä toinen testipäivä myöhemmin, joten testinkulku ei oo vielä julkista tietoa.

Sitten meidän muita touhuja..

Jäljestystä oli ohjelmassa eilen ja Hertta teki niin upean jäljen että tohdin maksaa osallistumismaksun FH kokeeseen seuraavalle viikonlopulle. Martta teki 150 askelisen jäljen josta ei jääny yhtäkään askelta kattomatta! Tottistakin on tietysti tehty, ihan kotona vaan. Ja Martalle sisällä istu-maahan-seiso vaihdoksia sikinsokin, paranee.. Hertan merkin kierto paranee jatkuvasti, se on ainut liike joka on vielä vaiheessa seuraavaa tokokoetta ajatellen. Liikkeestä istuminen nimittäin sujuu jo!! Jes! Josko oikeasti jo tänä vuonna kokeeseen... 

Jäljestämässä meillä oli kaverina muutaman kuukauden ikäinen sakemannin pentu. Likat kävi sitä vähä vuorotellen kattomassa ja suhtautuminen oli aikalailla sitä mitä ajattelinkin. Toinen oli äidillinen ja toinen peruuttii kun pentu tuli lähemmäs.. Koirani tuntevat tietävät kyllä kumpi oli kumpi 😄

Hertta on tällä hetkellä taas niin nautinnollinen harrastuskaveri. Virtaa on välillä liikaakin, leikki taas lemppareillaan nännikumeilla ja ruokaillessa kuppi on lähes yhtäaikaa tyhjä Martan kanssa. Ohjaajaa vähän harmittaa, että koirien rakastama uimakausi alkaa olla lopuillaan, mutta toisaalta nautin kyllä syksyilmojen lenkkeilykeleistä. Aurinko paistaa mutta ilma on ihanan raikas.

Loppuviikolle ei ole suunnitteilla mitään kummallisia treenejä enää. Lähdetään viikonlopuksi Kauhajoelle mun opiskeluviikonloppuun ja todennäköisesti testaan miten mun koirani selviytyy hierojaopiskelijoiden koekaniinina olosta..
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti