torstai 11. kesäkuuta 2015

Ei jääny kerrottavaa jälkipolville tästä päivästä...

Silloin kun harrastus"väline" on elävä olento, ei voi koskaan tietää milloin se toimii hyvin ja milloin huonosti. Tämän päiväisestä kokeesta ei jäänyt mitään kerrottavaa jälkipolville. No ehkä sarjassamme "ei näin". Tekis mieli jättää kirjottamatta koko kokeesta mitään, mutta menköön, elämäni huonoin tokokoe ja huonoin tulos. Joo, sentään tulos..

Koira ei heränny ennen suoritustakaan kunnolla ja sitten se vaikuttaa myls muhun että mä en herää ja oravnpyörä on valmis. Ennen koetta jännitti pitkästä aikaa ihan vietävästi, mutta itse kisatilanteessa ei enää jännittänyt. Jos saa selitellä, niin väitän että juuri loppuneet juoksut on syynä tähän heikkoon tekemiseen. Toinen on se että taisin olla liian ajoissa kisapaikalla ja se ei sovi Hertalle. Lähtönumero oli hyvä, toisena. Ehti nähdä kaavion ku eka teki ja sitten oma koira autosta.

Paikkamakuu: Pikkuusen pisti jännittämään kun paikkamakuussa Hertan vierellä makasi koira joka yhdessä kokeessa muinoin alkoi yllyttämään Turoa leikkimään. No koira oli onneksi edistyny ja makas hyvin. Mutta kun tulin piilosta pois niin Hertta oli jotenki hämääntyneen näköinen. Yks koira sielä seisoi, yks istui ja yks makas muuten vaan levottoman näkösenä. Se vaikutti Herttaan. Tämä tuomari oli taas sitä mieltä että Hertta meni hitaasti maahan ja sitä mieltä että kesken makuun lonkka-asentoon vaihtaminen on virhe. Niistä meni pisteitä.

Seuraaminen: seuraaminen oli aivan hyvää, siitä oon vielä tyytyväinen. Pistevähennykset meni ohjaajan tekemisestä ei koiran.

Liikkeestä maahanmeno: tämä oli vielä hyvä. Mutta tuomari rokotti Hertan maahanmeno vauhdista.

Luoksetulo: tästä liikkeestä se todellinen alamäki alkoi. Siis koira lähti hidasta lönkyttelyravia. Pysähtyi kyllä hienosti, mutta ei minkäänlaista vauhtia pysäytyksen jälkeenkään.

Liikkeestä seisominen: tätä en jaksa lakata ihmettelemästä. Treeneissä tämä on niin varma ja aiemmissa kokeissa ollut 10 pisteen liike ja nyt se menee aina tässä maahan. Taas tuomari sanoi että koira jäi kyllä seisomaan mutta alkoi hetken päästä mennä maahan. Ja treeneissä tämä on ollu entisenlainen, eli todella hyvä. Tähän ku joku keksii mulle että mikä täs mättää niin voin maksaa vakka korjaavasta tiedosta. Oon treeneissä tehny niin että juoksentelen kentällä koira perässä ja yhtäkkiä sanon maahan ja seiso käskyä vuorotellen ja aina tulee oikea asento. Miksei se kokeessa tuu??

Nouto: ihan peestä. Samaa hidasta löntystelyravia kapulalle kuin luoksetulossa, huono kapulan pito( joka Hertalla aina varmaa) ja vielä kaupan päälle tiputti kapulan mun taakse palautuksessa. Ei kösitä. Tämäkin ollut nyt niin hyvä treeneissä.

Kaukot: no kaukoja koira ei oo vissiin tehny ikänä. Eka istuminen kolmannella käskyllä, tokaa ei ollenkaan...

Hyppy: tämä sentään hyvä

Kokonaisvaikutus kuitenkin ihan ok vaikka koira oli kauttaaltaan ihan laama. Positiivisena asiana otettakoon että ennakointeja ei ole enää ja liikkurin käskyistä koira ei ota enää itelleen käskyä.

Kyllä harmituskäyrä on niin korkealla ettei mitään rajaa. Pisteet niin huonot että en haluaisi niitä teille esitellä ollenkaan, mutta laitetaan nyt kun tapana on ollu. Näin se homma menee ylä ja alamäkiä. Edellisen kokeen huippusuorituksen jälkeen tällänen täysin ala-arvoinen suoritus. Ja sunnuntaina olis uus koe... Joudun nyt vähä miettiä että oonko menossa..

Pisteet
Paikkamakuu 8
Seuruu 8,5
Maahanmeno 8
Luoksetulo 7,5
Liikkeestä seisominen 0
Nouto 0
Kaukot 0
Hyppy 9
Kokonaisvaikutus 8,5

Kokonaispisteet huikeat 106 pistettä ja AVO3

Ei oikeesti naurata. Mutta tunnen itteni, oon niin hullu että löydän ittenikolmen päivän päästä taas kokeesta...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti