torstai 20. elokuuta 2020

Syksy saapuu...

 Lämpimiä on kelit vielä, kaunis syksy. Ja ihan parhaita treenikelejä. Vaikka miten nautinkin tästä maastolaji-kaudesta niin kyllä se on hyvä että tulee aina välillä talvikin ja pakollinen tauko maastoista, sekä samalla koiralle rennompi jakso treenillisesti. Vähän huomaan jo odottavani hallikautta vaikka maasto kivointa tässä hommassa onkin.

Syksylle on luvassa kivoja koulutuksia ja muutama koekin on katsottu kalenteriin. 

Rallytokon valmennusringillä meillä on Csilla Bakosin, Krista Karhun ja Anna Savolaisen koulutukset tulossa vielä tämän syksyn aikana. Lisäksi kuukausittain Pirjo Lastikan tottiskoulutus. Lokakuun alussa mennään taas jäljestämään Leskelän Mikan silmien alle. 

Kokeita on merkitty kalenteriin useampi, katsotaan nyt moneenko niistä mennään. Juoksutkin tulevat jossain kohtaa, mutta toivottavasti ei PM kokeen aikana. Niistä juoksuista kun ei nyt oikeen tiedä kun ensin oli 6,5 kk väli ja seuraavalla kerralla 8 kk väli. Ne alkaa jossain välillä marraskuun alku joulukuun puoliväli... Toivottavasti vasta joulukuussa niin saadaan nuo kokeet kaikki käytyä. 

Saimme yhdistykseltämme kasaan kaksi viiden hengen joukkuetta ja meillä on niin hienot tiimi pipot, että pakko on tuohon PM kokeeseen päästä. Muista kokeista pystyn kyllä olla poiskin ilman että harmittaa. Elo, syys ja marraskuussa on jokaisessa yksi rallykoe ja lokakuussa kaksi. Eikö noista nyt syksyn tavoite RTK3 saada täyteen... Kaikki tehtävät Kerttu kyllä osaa niin yksittäin kuin ratanakin. Ongelma on saada se oikeaan mielentilaan niin että se joutaa kuunnella mitä pyydän. Siinä on mulla haastetta. Treenseissä lopulta aina saan sen oikealle levelille, mutta kokeissa se, mitä tekisin ennen radalla menoa jotta koira laittaisi siellä parastaan, on ihan hukassa vielä. 

Sitten olis se BH lokakuun puolivälissä.. Tuosta BH kokeesta oon tehnyt itselleni aikamoisen mörön. En tiedä miksi. Koira osaa kyllä siinä vaadittavat asiat, mutta silti epäröin siihen menemistä edelleen. Täytyis saada mörkö karkotettua ennen lokakuuta.. 

Eteenmenoa on otettu haltuun koko kesä

Treenillä kai noista molemmista asioista selvitään. Maastot sitävastoin ei aiheuta minkäänlaista pään vaivaa. Ne on kaikki hienolla mallilla. Haku vähän aiheuttaa pään vaivaa siten että treeneihin ei meinaa ehtiä millään! Ruudussa tehtiin pitkään välillä ihan vaan pelkkää motivaation ylläpitoa, kun se Kepalla halussa on. Jos vieraasta ruudusta vierain esinein on liian pitkä aika edellisestä kerrasta niin silloin Kepa saattaa jäädä haetun esineen kanssa parin metrin päähän musta ja joudun pyytää sen tulemaan perille asti. Tällaista ei ole ikinä omilla esineillä. Se huomaa vissiin vasta tuos kohtaa, että "hei, mun piti tutkia että mitä mä oikeen kannan ja kenen se on."

Tarkkuusruudussa

30 m jana ei ole Kertulle homma eikä mikään, metsäjäljet ajelee ku juna ja tarkkuusruudutkin selviää kunnialla. Pudotetussa on vielä tekemistä mutta oon tahallani jättänyt sen talvelle. Pudotettua voi tehdä kyllä talvenkin metsälenkeillä. Pellolla on käyty tälle vuotta ehkä 60 kertaa tässä kohtaa. Vielä ehtii, mutta todella hienosti on edistytty pellolla tänä vuonna! Kunhan sen BH sais tehtyä niin voisi ajatella menevänsä suorittamaan A-osakokeen ihan testiksi miten kestää jäljellä koe systeemejä. 

Melkoista miettimistä on tällaisella koiran touhuja ja treenaamista välillä liikaakin miettivän ohjaajan elämä kun pitäisi yhtäaikaa treenata koe mielessä niin rallya kuin bh kuvioitakin. Mutta sen vuoksi on olemassa treenikalenteri. Välillä tosin tuntuu että vaikka miten miettii niin ei niitä ehdi järkevää määrää treenata ja vastaavasti levätä. 

Esineruudussa meillä on aina hauskaa

Kutina on ihan hyvin hallussa. Nyt ostin Kepalle pitkästä aikaa kaupasta puristeluun testiksi. Sama reaktio siitä tulee kuin aina, kutittaa niin korvia kuin ihoakin heti. Ei pahasti mutta ero on selkeä. Kunhan taas päästään tasapainoon niin nyt olen taas löytänyt sellaisen kuivaruuan joka saattaisi sopia Kepalle lihan lisänä. Sisällysluettelo on lyhyt ja sisältää vain ainesosia joita Kepa on ainakin tähän saakka sietänyt. Katsotaan

Ei pyöräily oo koskaan ollu Kepan kanssa vaikeaa, mutta nautinto on vielä suurempi tuolla vekottimella