torstai 19. heinäkuuta 2018

Tapaturma osa 3.

Se kaikki tapahtui toissapäivänä. Kun ajattelen sitä niin en voi olla ärsyyntymättä. Niiìiin turha äksidentti!!

Nukuimme yön hyvin, minä ja koira. Koira häkissä. Aamulla särkylääkkeet naamaan. Jäykkää oli meno aamulla kun koko yön oli ollut liikkumatta. Ja ne perkuleen varpaat. Niin paisuksissa, että kun koira oli pissatettu (kannoin edelleen portaat, ei halunnut niitä tulla) niin paketti sai kyytiä!! Illalla mietin sitä pakettia paljon että kyllä se täytyy olla vain haitaksi. Samaa mieltä oli myös kollega, hierojakouluni opettaja. 

Kun paketti oli purettu kaivettiin esiin kylmäpussi ja laser. Niillä hoidettiin jalka ja turvotus alkoi mukavasti laskeman ja koiran liike parantua. Iltapäivällä sain sitten Talviota viestin. Olin edellisenä päivänä pyytänyt häneltä jatko-ohjeita kun kerran murtumaa ei ole, mutta ei enää eilen vastannut siihen. Käski välittömästi poistaa paketin jalasta ja halusi ensi viikolla kuulla mitä koiralle kuuluu. Hieman jään kummastelemaan nyt tätä paketin laittoa alunperin.. Toivottavasti siitä ei nyt aiheutunut haittaa..

Tässähän se päivä on kulunut. Koira oleilee eteisessä. Onneksi se on sielä rauhallinen. Paitsi jos mä meen sinne. Siksipä olen pysytellyt paljolti poissa. Yks hoito on tosiaan annettu ja illalla menee sitten toinen. On hieman haastavaa saada tuo pysymään paikoillaan hoitojen ajan... Olen myös päivällä koplannut sen läpi ja edelleenkään en löydä mitään vikaa. Lapa on hieman jumissa ja ristikkäinen reisi mutta ei mitään suurta ja kummallista. Antaa käsitellä jalkaa ( niin kauan kun viittii maata aloillaan) hyvin eikä tule mitään kipureaktioita. Kävely on nyt paljon parempaa. Ei hyvää mutta parempaa. Levon jälkeen huonompaa mutta vertyy liikkeessä. Ja pihallakin käveleskelee eikä heitä jatkuvasti maate. Pää ylhäällä kulkiessa vielä oikeenkin huonoa mutta haistellessa nenä maassa parempaa. Puree niinku ennenkin ja hyppii..
Miten sä selität tuolle että ole rauhassa.

Niin ja se Ventelä.. soitin kuitenkin sillekin vielä tänään. Se lupasi katsoa kuvat ja huomenna aamulla saa soittaa uudelleen ja kysyä mitä näkyi.

Uusi häkki on ostettu ja se EI OLE METALLIHÄKKI ja maanantaina itteäni viisaammat kattovat mikä voisi olla vikana. 

Tässä pari linkkiä josta näette että me edistetään kyllä.
https://m.youtube.com/watch?v=ywoUBmWFzR4

https://m.youtube.com/watch?v=Vld9_fY_ZH4


Tässä ei vielä pahimmillaan..

Kylmäys alkaa


 Äippä hoitaa. Eikä edes antanu syödä pussia lopuksi :D

Helpoksi menny tämä koiran koulutus. Mä istun ja koira haistelee maailmaa.

Kerttu ei kyllä yhtään käsitä mistä noihin kylmäyspusseihin ilmestyy reikiä..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti