torstai 19. heinäkuuta 2018

Tapaturma osa.1

En tiedä miten rumia tänne viittii kirjoittaa, mutta facta on se että tuhannet kyyneleet ja voi vittujen vittu kuvastaa olotilaa parhaiten!!

Tämä koko juttu ois saanu kyllä ihan täysin jäädä tapahtumatta!!

Tästä voi tulla pitkä tarina.
Tässä osa yksi: mitä tapahtui.

Olin viemässä koiria uimaan jälleen yhden todella kuuman päivän päätteeksi. Kertulle on kyllä opetettu että auton häkistä ei pääse pois jos ei ole rauhassa. Luukku ei yksinkertaisesti aukea jos ei istu ja odota. Uimarannalla tätä sääntöä on vaikea noudattaa, into rannalle on niin kova. Avasin luukun ja rauhoitin koiran sen jälkeen ja annoin luvan tulla. Täysillä matkaan. Se on Kepan elämänohje...

Oikean etujalan varpaat menivät kuitenkin tässä kohtaa epäonnisesti metallihäkissä luukun kohdalla olevan ns.kynnyksen pinnojen väliin ja kun yrittää silti hypätä ulos niin jalka vääntyy ja ottaa kipiää. Ottaa tosi kipiää. Koira nimittäin huusi aivan suoraa huutoa ainakin viis minuuttia ja minä koitin sitä rauhoitella.
Pisteet tässä kohtaa Martalle joka olisi aivan väkisin halunnut kans hoitaa Kerttua mutta yksi maahan käsky ja siihen jäi ku patsas eikä liikkuu mihinkään. On se niin käsittämättömän paljon ymmärtävä Koira!!

Kun koira vähän rauhoittui, Niin luukut kiinni ja sataa kaasu pohjassa kotiin vähän matkan päähän kylmäpussien ääreen. Joo niitä kylmäpusseja on myös autossa tällaisten varalle, mutta perkele molemmat rikki ku koitin!

Kotona koira ei suostu tulla häkistä ulos. Kannoin sen sisälle. Ja se huusi. Nakin avulla rauhoitettiin se lattialle makaamaan jotta sain tutkittua sitä. Meikäläisen näppiin sieltä ei erottunut mitään suurta. Eikä jalka ollut mitenkään erilaine  verrattuna toiseen. Mutta ontui se pahasti. Ei halunnut kävellä. Pissalle vietiin kantaen. Laittoi vaan pihalla maahan. Käveli kuitenkin viimein sen verran että meni pissalle. Kävellessä se  välillä ulvaisi kivusta. Kyllä otti sydämestä!

Koira häkkilepoon yöksi ja netistä ajanvaraus heti seuraavalle päivälle... Päivystävällekkin toki soitin, sillä ei röntgeniä, joten ei mitään järkeä mennä paikalle. Kipulääkettä löytyi kaapista ja sitä päivystävän ohjeella. Yöllä ei meikäläistä paljon nukuttanut. Ensin ei uni tullut millään ja heräsin jokaiseen ääneen joka koirasta kuului tai häkin kolinaan kun se vaihtoi asentoa.

Vitutuksen ja pelon määrä oli valtava. Ja on edelleen...

Lääkärireissusta kertoo osa 2..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti