keskiviikko 10. elokuuta 2016

Palveluskoirien suomenmestaruus kilpailut

Siitä taitaa olla kaksi vuotta aikaa kun naapurin kunnan koiraharrastajat, joihin kyllä itsekin kuulun, heittivät ilmoille ajatuksen että pohojammaalla, Lapualla, järjestettäisiin palveluskoirien suomenmestaruuskilpailut vuonna 2016. Tuolloin ajatus tuntui kovin kaukaiselta. Nyt kilpailut ovat kuitenkin takanapäin. Ne käytiin viime viikonloppuna 5-7.8. Vaikka ajoittain iski aharistus kisoja valmistella niin nyt voin todeta, että Onneksi olin mukana, hieno kokemus!

Mahtaa olla vuosi siitä kun kokeiden vastaava koetoimitsija ja yhdistyksen pj ottivat yhteyttä ja ehdottivat , että ryhtyisin viestikokeen ratamestariksi. Hullu minä, lupauduin. Viesti on minulle ihan outo laji, tai oli, ei ole enää. Sen verran tiesin, että koirat juoksevat metsässä kahden ohjaajan välillä. Siinä kaikki tietämys lajista. Sääntöjä lajista on tullut luettua ja omien koirieni kasvattajalta kyseltyä, hän kun on lajissa kilpaillut. Laji tuntui aluksi todella sekavalta ja aharistus ratamestarina työakentelystä tuntui ajoittain kammottavalta, kun ei yhtään tiennyt mitä oli tekemässä. 

Pyysin ja sain kavereikseni homman mukaan Tainan ja Eijan, yksin en tohtinut tähän lähteä. Siinä meitä sitten oli kolme lajista tietämätöntä ratamestaria tekemässä yhtä pikku sm kisaa :) Tässä kohtaa nostan hattua kokeen koetoimitsijalle ja koetoimikunnan puheenjohtajalle. En kadehdi heidän työmääräänsä, kun jo tämän yhden lajin tekeminen vei aikaa ja vaatii pohdintaa ja järjestelyjä. 

No on yleisesti tiedossa, että mä oon just niin hullu että lupaudun tälläseen mukaan. Onneksi Taina ja Eija ei varmaan tajunnu mihin lupautui, kun heitä mukaan pyysin. Kyllä ne nyt jo tietää ja pyysivät ensi kerralla että käsken soittaa heille jos aion lupautua johonkin tällaiseen, niin vastaavat mun puolesta ei ;) Mutta ajoittaisesta aharistuksesta huolimatta voin tässä kohtaa tosiaan sanoa, että onneksi lähärin! Ja uskon että meidän työryhmä, työläiset Maria ja Pia mukaanlukien ei vaihtaisi pois tätä kokemusta. 

Konkreettinen työ viestikokeen eteen alkoi keväällä. Tuolloin viime syksynä pidetyn kokeen ratamestari tuli näyttämään meille tuossa käytettyä rataa. Emme keksineet yhtäkkiä uutta tähän lajiin soveltuvaa radan paikkaa, joten päätimme käyttää jo hyväksi todettua rataa. Tutustumiskierroksella vetisessä maastossa, metsässä, keskellä ei mitään, reikäisillä kumppareille, kävi hetken kullä mielessä 
että saako vielä perua... 

Ratamestari toverina yllättivät mut iloisesti eräänä päivänä ja kertoivat salaa käyneensä reitillä koirien kanssa lenkillä ja merkanneet radan alustavasti. Heinäkuun puolivälissä oli eräänä päivänä kylmä hiki otsalla kun kisan ylistuonarit tulivat lakeuksille tarkistamaan lajien maastot. Luojan kiitos rata kelpasi eikä tarttenut lähteä etsimään uutta. Siinä olis voinu päästä itku ja jotakin muutaki..  Seuraavan kerran radalle lähdettiinkin sitten tositoimissa, kisaviikolla tiistaina. Merkattiin rata kunnolla ja mietittiin oikeen tosissaan. Välillä soiteltiin tuomarille ja kyseltiin neuvoja ja noin vain 
oli viestin suomenmestaruudesta kisaaville rata valmis. Tai niin me luultiin.. Vielä päästiin lauantaina
 lajituomarien kanssa radalle, kun he tarkistivat rataa. 

Itse kisaviikonloppu oli unohtumaton, hieno kokemus!
Perjantaina harjoituksia katseltuamme alkoi avajaiset. Ratamestarien tehtävänä oli kylttiä kantaen johdattaa oman lajinsa osallistujat avajaispaikalle. Kulkue oli hienoa katseltavaa. Lähemmäs 200 kooraihmistä, kisaajaa ja toimihenkilöä, käveli läpi Lapuan kulkueessa, jossa koiriakin oli mukana ja soittokunta kulki edellä. Viestin väki oli kulkueen alkupäässä ja voin kertoa että kylmät väreet meni ku katselin kulkueessa taaksepäin ja näin suuren joukon koirineen marssimassa avajaisiin. Jouduttiin avajaisissa oikeen eteen seisomaan, kun ratamestarin esiteltiin yleisölle. Kyllä se vähän jännitti.. 

Ennen kulkuetta kättelimme kaikki viestin osallistujat ja siinä kohtaa jo huomasin että tästä tuloo hauska viikonloppu. Kisaajat olivat hauskoja tyyppejä ja niiden kanssa ei tulisi tylsää, eikä tullut. 
Molemmat meidän lajin tuomaritkin olivat oikein miellyttäviä ihmisiä. Heiltä uskalsi kysyä mitä vaan ja aina sait asiallisen vastauksen. Esineruudussa Jormalta jopa ilmaisia vinkkejä omaan treeniin ;)

Lauantaina. Päästiin sitten tositoimiin kun viestikoirien tottelevaisuusosuus kilpailtiin aamulla ja esineruutu päivällä. Tottelevaisuudessa saimme toimia vain katsojina, kun siellä oli omat vastuuhenkilöt. Esineruutu olikin sitten jo meidän vastuulla. Pikkuusen jännitti että ollaanko osattu tehdä ruutu oikein ja miten koirat siellä pärjää. Meidän ruutu kun ei ollut helpoimmasta päästä. Tosin nyt oltiinkin sm tasolla, ei kyläkisoissa... Harmittavaa kyllä ruutu osoittautuui koirille jostain syystä tosi vaikeaski. Yksi koira toi kaksi esinettä, kolme yhden ja kolme ei yhtäkään. Osanottajien naamat ei olleet oikeen onnellisia ruudun jälkeen mutta kyllä ruudusta jo sunnuntain väänneettiin rankkaa 
huumoria...

Sunnuntai aamuna kello herätti kuuden jälkeen. Mun oli määrä olla ottamassa kilpailijoita vastaa lapuan shellillä klo 8.15. Viestin juokseminen alkaisi yhdeksältä. Meidän mukavat, puheliaat ja nauravaiset kilpailijat eivät jostain syystä olleet sitä nyt sunnuntai aamuna. Ilmapiiristä aisti että kyseessä on sm kilpailu, panokset oli kaikilla kovat ja jännitys ja keskittyminen sen mukaista. Kylmät väreet meni omaakin selkääpitkin kun osallistujat lähti koirineen tuomarin, oppaan ja sihteerin kanssa kävelemään A pisteestä kohti B pistettä. Kun odottelimme toisten kävelemistä B pisteeseen, kysyin A pisteeseen jäöneiltä ohjaajilta miksi juuri viesti. Miksei jälki tai haku? Se on kuulemma se jännitys, että tuleeko se koira vai ei. En vielä tuossa kohtaa tajunnut mistä puhutaan. Mutta kisan aikana ja jo 
ensimmäisen etapin juoksun jälkeen koiria odotellessa voin kertoa että tajusin mikä on lajin suola. Se jännitys kun kuulet koirasi lähteneen matkaan minuutti sitten ja odotat sitä toisella pisteellä tulevaksi. Ja mitäs kun sieltä tuleekin seuraavana lähtenyt koira eikä omasi! Voin vain kuvitella osallistujien jännityksne määrän kun minua toimihenkilönäkin jönnittii ihan sikana.

Nyt ymmärrän mikä saa ihmisen harrastamaan viestiä. Hieno laji! Koiran on olatava itsenäinen, ei saa piitata mistään mitä metsässä tulee vastaan ja omattava mahoton kunto! Kolmosluokan viestikoiralle tulee kokeen aikana kilometrejä 7,2! Ja laukalla, niin lujaa ku jaksat ja pystyt. Kyllä koirista huomasi että lähtö ei ollut ihan niin reipas enää viimeisille kuin ekoille matkoille mutta kovassa kunnossa koirat oli. Arvostan kyllä viesti kisaajia tästäeteenpäin ihan erilailla, nyt kun tiedän mitä se on. 
Tuollaista koiraakaan ei kasva ihan joka oksalla. Koirasta joko on tai ei viestikoiraksi. Väkisin sitä ei siitä tehdä. Ominaisuudet on oltava kohdallaan. Ja myönnän... Vähän puraisi viestikärpänen koetta katsoessa... On vaan sellanen ongelma että ei taida taloudesta löytyä lajiin sopivaa koiraa. Herttaa ei voi tuollaiseen laittaa ja Martta kyllä juoksis varmasti, mun luo, mutta kuka on se toinen jonka luo se löhtisi juoksemaan... Sellaista ei ole. Mutta aion mä yhden treenikamun yllyttää mun kans tätä kokeilemaan.

Kokeen jälkeen erään kisaajan mies veti ässän hihasta ja joimme skumpat viestiradan alussa. Tässä kohtaa jo kokeen ajan omissa oloissaan, kukin kahdestaan koiransa kanssa lepotauoilla, olleet kisaajat olivat taas omia itsejään, rentoja ja puheliaita. Nauru raikui viestiradan alussa. Saimme kisaajilta ja 
tuomareilta vain ja ainoastaan hyvää palautetta. Henkilökunta on heillä ollut kuulemma aivan ihanaa. Jes! Se oli se tärkein tavoite. Saada kisaajat viihtymään ja homma pelkittämään sm kokeen tasoisesti. Ja me onnistuttiin siinä. Meillä oli paras työryhmä ikänä! Kisaajat alkoivat yllyttää meitä järjestämään uutta viestikoetta lokakuulle... Minä oon niin hullu että aloin jo miettiä mistä lähtisin ettimään mettää, mutta järjen ääneni Taina ja Eija koittaa vähä toppuutella. Jos ny järjestäis tuon viikon päästä olevan BH kokeen ensi kunnialla ja kattelis sitte uutta projektia... Eräänlainen hulluus ja riippuvuus se on tämäkin, aina saada järjestää jotain tapahtumaa harrastuksen nimisssä.

En kyllä vaihtaisi hetkeäkään pois tästä kokemuksesta. Se että välillä rata miettiessä kävi mielessä että miksi lupauduin tähän, niin se on jo unohtunut. Päällimmäisenä ja ainoana tunteena on se miten 
kivaa meillä oli ja miten upeita muistoja ja kokemuksia tästä jäi. 

P.s. Omille koirille ei kuulu kummallista. Martta treenaa tosissaa kohti jk1 koetta ja tokon avointa. ja Hertta kohti Rt piirinmestaruuksia joissa olemme mukana kennelkerhomme joukkueessa. Tänään kuitenniin ensin Hertan kanssa toivon mukaan viimeinen AVOn koe Rallyssa... Koulutuksia on jo nyt tulossa talvelle kivasti. Kuulette näistä myöhemmin.


Avajaisissa

Esineruudun evästys

Kovin rauhassa sai viikonloppu aamuisin ajella.
Vain koiraharrastajat liikkeellä.

Viestillr lähdössä, kisaajat vakavana

Ja kisan jälkeen avatiin skumppa :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti