Viime vuonna sain päähäni kokeilla Hertan kanssa Mejää. Ehdin tehdä viime vuonna kaksi jälkeä, eka oli 8 tuntia vanha ja toinen 12 tuntia vanha. Tänä vuonna on alkukesästä tehty yks vuorokauden ikäinen. Jäljestys vaan on alusta asti tässäkin jälki muodossa ollut niin varmaa että ei oo tullu enempää treenattua, vaan mietitty ja haaveiltu koko kesä kokeeseen menoa. Ei vain ole tullut sopivaa tilaisuutta. Kunnes viime sunnuntaina paikallisen metsästysseuran tuttu ihminen otti yhteyttä ja sanoi tiistain kokeessa olevan peruutuspaikka. Pari sekuntia mietin ja vastasin että joo me tullaan. Kunnes tajusin että en ehdi enää treenata ja edellisestä tämän lajin jäljestä on kaks kuukautta aikaa...Omatunto soimas ja sydän hyppi, mutta päätin että kyllä me nyt mennään kokeelemaan, että onko koira niin hyvä ku luulen.
Tenttasin lajia kisanneilta kavereilta kokeeseen ohjeistusta ja käyttäytymis sääntöjä. Mä ku en oo koskaan ollu edes kattomas mejä koetta. Toki säännöt on luettu mutta ei niissä lue niitä kirjoittamattomia sääntöjä. Hyvät ohjeet sain ja vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Jännittämisestä ei kokeessa tietoakaan. Ensin laukauskestävyyden tarkistus. Kaikki osallistuvat koirat puuhun kiinni vieri viereen, ohjaajat pois koirien luota ja haulikolla ammunta. Hertalla ei karvakaan liikahtanu pamauksesta. Seisoi just siinä asennos mihin jäi ku sen luota lähdin. Käskynalle ei saanu laittaa.
Jäljestysvuorojen arvonta. Sain tosi hyvän vuoron, toisena. Ekana en olisi halunnu olla ja myöhemmät joutui odottaa niin kauan että ei ollu hääviä paikkoja nekään. Koira oli koepaikalla levollinen, mutta kuitenkin kivasti hereillä. Se oli rento ku mä olin rento. Pitääskö koittaa muissakin lajeissa... Eikä se varmasti tienny olevansa kokeessa.
Viimein meidän vuoro koitti. Meidän lähtiessä jäljelle väki ihmetteli miksi mulla on liina valjaiden alhaalta ja jalkojen välistä. Sanoin että pk puolen juttuja. Tuomari sanoi että säännöt ei tuota kiellä joten saa olla noin. Hetken mietin muiden painostuksesta että vaihdan sen liinan selän päälle, mutta en tehny sitä. Jos koira on kohta neljä vuotta jäljestäny liina mahan alla niin miten se ois menny sekaisin ku se yhtäkkiä oliskin ollu selän päällä. Joten menin sillä mihin oon tottunu. Tai mihin Hertta on tottunu. Rauhoitus ennen jäljen alkua, käsky ja liikkeelle. Muutama kehu koiralle ja sen jälkeen suu supussa seuraavat 890 metriä ja 34 minuuttia..
Koira työskenteli koko jäljen sinnikkäästi ja itsenäisesti. En voi ku ihailla, enkä oikeen vieläkään ymmärrä mitä mun koira teki. Se teki loistavaa työtä ja jaksoi samannäköisenä koko jäljen alusta loppuun. 24 tuntia vanha jälki, 900 metriä pitkä, vaikeakulkuinen ja märkä maasto ojineen ja muine esteineen. Kyllä usko meinas ohjaajalla jäljen kuluessa loppua. Tuli sellaanen olo että jälki ei lopu koskaan! Toivoin ja haaveilin hyvästä tuloksesta ja maaliin pääsemisestä. Samalla pelkäsin että homma menee ihan päin persettä. Hertt kuitenkin päästeli menemään alusta loppuun. Ja hienosti päästelikin!! Ohjaajaa aharisti kun tuomari ja opas ei koko aikana puhunu mulle mitään. Yhtään en osannu sanoa ollaanko jäljellä, toimiiko koira oikein, toiminko minä oikein... Se oli pitkä puoli tuntinen. Kyllä Hertan arvostus kasvoi mun silmissä tässä kokeessa! Mun pieni kullanpala. Ohjaajalla oli ajoittain hankaluuksia ku jalka uppos jonnekkin ja kumppari hörppäs vettä. Tai tuli vastaa niin leveä,vettä täynnä oleva oja että ei mitään mahdollisuutta päästä siitä yli ilman että jalat kastuu, vaikka kumpparit olikin. En ikäpäivänä tekisi PK jälkeä tuollaiseen maastoon :D
Oli tosiaan todella vaikea tietää jäljen aikana että miten menee, kun kukaan ei puhu mitään. Ainut kohta jossa tuomari puhui mulle, oli syvällä ja yli metrin leveällä ojalla, joka oli ihan täynnä vettä. Siinä Hertta ei oikeen tienny miten olis ojan yli menny, mutta selvästi tiesi että yli pitää mennä ja halusi mennä. Tuomari tuumasi mulle "voit kehottaa koiraa menemään ylitse, kun se selvästi sinne haluaa". Varmistin vielä että ymmärsin oikein, että saan käskyttää koiraa, etten turhaan ota meiltä pisteitä pois. Hyppy käsky ja pieni tuuppaus pyllystä ja koira oli toisella puolen ojaa valmiina jatkamaan jäljestystä.
Maaliin päästiin, sorkka löytyi. Kaikki makaukset ja sorkan merkkas tiiviisti ja tarkasti haistelemalla. Tuomari sanoi kiitos ja sain alkaa kiittää koiraa. Ja voitte uskoa että kiitin! Kiitin paljon. Mutta Hertasta huomas tässä kohtaa väsymyksen kun tiesi päässeensä loppuun. Se ei innostunut mun halauksista, rapsutuksista , taputuksista ja lässytyksestä niinku yleensä vaan otti kehut kovin vaisusti. Autolle päästyämme tehtiin pieni kävelylenkki, mutta se oli tosiaankin lyhyt. Huomasin koiran vaan kulkevat puoli unessa mun takana, joten vein sen autoon huilaamaan.
Ja vielä tässäkään vaiheessa kukaan ei puhunut mulle mitään siitä miten jälki oli mennyt. Tuomarin lähtiessä muihin hommiin. Laitin naamakirjan laulamaan ja kuvailin meidän jälkeä ja sen tapahtumia lajin harrastajalle joka puheiden perusteella teki päätelmän meidän tuloksesta. En toki uskonut tyyppiä vaan mietin kokoajan että mikä se virhe on jota en huomaa ja tulos on mennyttä. Kaks tuntia + syömiset + paperien kirjoittamiset. Vasta sen jälkeen saatiin kuulla tulokset. Mainittin kyllä asiasta että en oo tottunu että tuloksissa menee näin kauan. Kuuluu kuulemma lajin luonteeseen, että jännitys pidetään yllä viimeisen koiran maaliin tuloon saakka. Jännittävää. Ei ehkä sovi mun hermorakenteelle.
Viimein koitti se aika että luettiin tulokset. Mun ilme olis pitäny saada videolle! Niin kummissani olin kun meidän tuomion kuulin. Hertta oli hoitanu homman kotiin, tehny illan parhaan tuloksen ja sai ykköstuloksen. Yks piste lähti mutta tulos on AVO1 49/50 pistettä. Melko kova alootus!! Matkalla pelkäsin, kun jälki tuntui vaan jatkuvan, että yliaika on se mihin meidän suoritus kaatuu. Kun tuntui että meiläl meni jäljellä koko päivä. eikä menny ku 34 minuuttia.
Tässä vielä arvostelu ja lopputulos:
Rauhallinen varmasti otettu lähtö., alkumakaus huolellisesti merkaten. Koira lähtee etenrmään varovaisesti jäljen päällä joka vaihtuu noprasti uteliaisuudeksi. Kaikki osuudet tarkkaa työtä. 2. ja 3. osuudella narun mittainrn pisto sivuun. Molemmat kulmat suoraa seuraavalle osuudelle., makaukset huolellisesti nuuhkien. Kaadon löytää ja jää nuuhkimaan sitä paikalleen. Lähes virheetön suoritus, jossa etenevyyteen toivotaan hieman lisää.
Jäljestämishalukkuus 6/6,
jäljrstämisvarmuus 12/12,
työskrntelyn etenevyys 9/10,
lähdön kulmien makauksidn selvittämiskyky sekä tiedotaminen 14/14,
käyttäytyminen kaadolla 3/3,
yleisvaikutelma 5/5,
AVO1 49 pistettä.
Talviloma lajista ja keväällä jatkuu! Toinen ykkönen voi vielä mennä treenaamatta, mutta voittaja luokkaan pitääki sitte jo oikeesti treenata jos sinne aikoo. Sielä ku on katkot ja kaikki.
Mutta täytyy sanoa että arvostan nyt paljon enemmän lajin harrastajia ja kisaajia. Mahtava laji. Ja raskas koiralle.
Kasvattajan facekommentit taas toivat ohjaajalle roskia silmään....
p.s. Martalla jo 20 m jana mettäjäljellä. A ylitetty täyskorkeana. Metrinen hyppy hypätty. Laukaukset ammuttu ja loistavasti siedetty. Paikkamakuu kapuloiden lentäessä kokeiltu. No problem. Katotaan totutuuko mun haave ja vielä tänä vuonna on ulos Pajästä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti