keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Närästää..

Fyysisesti. Herttaa.

Hetken seuraillut Hertan muutamia kummallisia pikku juttuja. Ja totean lopulta, että sitä närästää.

Viimeinen tikki oli tässä yks ehtoo, kun nuoli sohvaa ihan himona eikä pystynyt lopettaa vaikka käskin ja nostin pään pois sohvasta. Jatkoi vaan, kun päästin pään pois käsistä.

Sohvan ja lattian nuolemisen lisäksi Hertan henki alkoi haista, ei ole haissut koskaan. Juonut on paljon enempi kuin ennen. Lenkillä ja metsässä syö lunta useasti lenkin aikana, eikä ole tätäkään tehnyt koskaan. Ruokaillessa kakonut jo hetken kummallisesti. Lisäksi on ollut näitä ihmeellisiä läähätyskohtauksia. Varsinkin ruuan jälkeen illalla kun olen mennyt nukkumaan, Hertta on tullut viereeni niin enhän mä oo saanu nukuttua ku koko sänky heiluu yhden läähättäessä.

Asiasta selvää ja selvityksen perusteella tuumasta toimeen.

Hertta tuumasi jo pienenä pentuna että aamusyöminen on ihan turhaa ja on puolivuotiaasta asti syönyt kerran päivässä, iltaisin. Tämä muutettiin. Syö nyt kahdesti päivässä.

Olen tähän saakka antanut ruuan kuivana. Sama homma tässä. Hertta tuumasi jo pienenä että hänhän ei mitään vellitettyä nappulaa syö, siksi syönyt sitä aina kuivana. No nyt syö paisutettuna. Ja ehkäpä se on tuon kirittäjän vaikutus joka laittaa koiran syömään myös aamuisin ja myös paisutettuna.

Meillä on joka päivä ruuan seassa öljy, b-vitamiini ja lihaa tai muuta höystettä. Jako on nyt siten että öljy ja b-vitamiini on poissa. Aamuruokaan tulee hapanmaitotuotetta ja iltaruokaan lihaa.

Kunhan tätä on nyt hetken tehty ja katsottu miten toimii (nyt kolmen päivän kokemuksella toimii hyvin, kaikki oireet on hävinny), niin sitten lisätään mukaan B-vitamiini, katsotaan hetken palaako oireet ja viikon päästä lisätään takaisin öljy.

Mutta kyllä me melko pienillä muutoksilla tästä onneksi selvittiin. Jotkut kun joutuu lääkitä ja kaikkea muuta tylsää kun koiraa närästää. Me selvittiin tästä melko vähällä.

Vielä kun selvitään Hertan takatassussa kynnen tyvessä olevasta haavasta... On sitten ensimmäinen kerta kun mun koirilla on tassu auki. Vissiin se on tuo lumi kun se on niin kummallisen kovaa ja sielä paahtaa menemään. Tai sitten on osunut johonkin risuun tms metsässä juostessa. Tiedä häntä, kunhan nyt paranee.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti