Tänään oli se päivä, kun yhdestä pitkäaikaisesta haaveestani tuli totta. Olin itse kouluttamallani koiralla palveluskoirakokeessa. Kummallista miten muuten jo jännittämisestä eroon päässeenä huomaa, että uudet tilanteet tuo jännittämisen esiin. Uuden lajin koe tai uudella koiralla kisaaminen ja jännittäminen on taattu. Silti sen verran on jo kisakokemusta takana että saan kasattua itteni sitten kun on toiminnan aika, ne odotusajat on pahoja ja edeltävä ilta ja aamu ennen lähtöä.
Syysloma ja kello soi lauantai aamuna kello 7. Vartin yli 8 piti starta auto kohti Kaustista. Puolivälissä matkaa ahisti tosissaan. Yksin tunnin matka koepaikalle, autolla jossa ei toimi radio.. tuntui aharistavalta ajoittain. Paikanpäällä oli onneksi useampikin tuttu naama niin heti löytyi juttukavereita, silloin ei ehdi niin jännittää. Koira pienelle ulkoilulle ja siruntarkistukseen, jonka jälkeen ohjelmassa suoritusnumeroiden arvonta. Voiskohan tuota suoritusnumeron arvontaa jotenkin treenata että oppis nostamaan sieltä numeron joka saa ensin suorittaa eikä maata.. On tietenkin toinenkin ratkaisu asiaan... Kouluttaa se koira niin että herää paikkamakuusta suoraakin tekemään ;)
Suoritusjärjestys kokeessa oli VOI, AVO, ALO. Eli Alokasluokan koirat sai pisimmät odotusajat. Ensimmäinen lähti jäljelle kymmenen aikaan ja meikäläisen opastus jälkimettään lähti 10.45. Matkan varrelle jätettiin meitä edeltäny koirakko ja sen mettää kattoessani olin kateellinen kun en nostanut numeroa kuusi. Jestas mitä maastoa. Meillä ei ollukkaa niin hyvää. Ei siis huono sekään mutta kyllä mä kutosen jäljen olisin mieluummin ottanu ;) Opastaja jätti meidät jäljen lähtöpaikkaan odottelemaan tuomaria saapuvaksi. Pissatin koiran odotellessani ja ettin valjaat ja liinan valmiiksi. Tuomari saapui melko pian ja kun hän oli tarkistanut janan niin sain mennä koiran kanssa tekemään lähtöä. Siinä vähän sydän jyskytti. Mutta lähtöluvan saatuani, kasasin itteni ja hengitin muutaman kerran syvään. Koiralle liina mahan alle ja sanallista hetsausta jäljelle. Koira oli hyvin hereillä. Katteli mettään päin nuuhkien. Mutta silti malttoi hienosti seisahtua janamerkille ja odottaa kohta tulevaa "jälki"- käskyä. Hetken verran ohjaajan valtasi epätoivo, että mitäs jos sitä janaa onkin tehty vasta liian vähän! Käsky koiralle ja niin se lähti etenemään rauhallisen varmasti ja SUORAAN! Pysähtyi n. 20 metrin kohdalla (Marjo: jana josta jälki pitää löytä on 30 m pitkä), nosti jäljen ja lähti ajamaan. Seurasin kunnes liina oli melkein loppu ja kuulin tuomarin sanovan: "takaisin janalle". Voi perse, se oli ottanu takajäljen. Mutta siitä ei paljon rokoteta, jana oli muuten niiiiin hieno! Pyysin koiran takaisin ja osoitin jäljen toiseen suuntaan jonne koira lähti hyvin määrätietoisesti etenemään. Kauas ei oltu päästy kun jo koira pysähtyi, keppihän siellä oli! Sain siitä lisaa itseluottamusta siihen että tää voi onnistua. Ja niin sai varmasti koirakin.
Matka jatkui ja koira jäljesti hyvin keskittyneesti. Keppiä löytyi toinen toisensa jälkeen ja lopulta kädessäni oli keppi jossa oli numero kuusi. (Marjo: kutoskeppi on viimeinen ja siitä saa enempi pisteitä ku muista . Kutonen = 30p, muut 20p ;) ) Välillä jälki kulki melkoisten ryteikköjen läpi joista koira meni kovin luontevasti mutta meikäläisellä oli hieman tekemistä. Oli maasto vaikeampaa kuin millaisessa me ollaan totuttu jäljestämään mutta kyllä Martta hoitaa. En yhtään pysyny jäljen aikana mukana laskuissa että montako keppiä on taskussa. Autolla laskin että viisi. Eli yks oli jääny matkalle. Se oli ihan varmasti siinä kohdassa missä koira pysähtyi kesken jäljestämisen hetkeksi nuuhkimaan jälkeä ja jatkoi sitten matkaa. Mä yritin siitä kohdasta itte kattella keppiä mutta ei osunu silmään. Oon melko varma että siinä jossain se puuttuva keppi oli, ei Martta tapaa pysähtyä kesken jäljestyksen.
Viis keppiä, kun mukana on vielä se kuutonen, sai mun suun kyllä leviään hymyyn. Tosi tyytyväinen koiran työntekoon mettässä! Pieni pistmenetys janalta (Marjo: janan arvo 40 p) ja se yks jäänyt keppi. Kepistä 20p ja janan arvostelun saisin ruudulla.
Keppien palautus ja odottelemaan esineruutua. (Marjo : sitä missä koira etsii tietyltä alueelta sinne vietyjä käyttöesineitä). Ja sitä saikin odotella. En kattellu kelloa mutta kauan siinä meni. Esineruutu paikalle päästyäni. Käytin koiran tarpeilla ja pudotin ohimennen hanskani mettään parin metrin päähän ja käskin koiran etsi käskyllä. Toi hanskan mulle hyvin ja sai palkaksi nakkia. Riehaantui hanskan poisotosta niin että kävi vahingos käteen kiinni ku ei alettukaan leikkiä hanskalla.. Koira autoon ja sielä se sitte odotteli tylsän näköisenä pitkät pätkät. Kävi jo mielessä että mitä mahtaa tulla ruudusta kun koira on ihan unessa mutta kyllä se oli heti valmis ku takaluukku viimein avattiin. Pk liivit päälle ja pieni haukutus ja matkaan. Koira perusasentoon ohjeiden kuuntelemisen ajaksi. Etsintälinjaa kohti ja lähetys. Tosi hyvin koiralla heti nenä auki! Tässäkin kuitenkin hallinta piti ja koira malttoi hyvin odottaa. Lähti hienosti liikkeelle ja teki hyvin töitä. Otin kuitenkin muistaakseni kolme lähetystä. Yhdessä kohdassa koira etsi pieneltä alueelta oikealla sivureunalla jotain ja luulin että sielä on nyt esine. Eipä ollut. Jäi vaan nuuhkimaan jotakin kohtaa. Sielä oli joku koira käyny aivan varmasti tarpeillaan. Ja asiasta puhuessani sain kuulla, että siihen oli pysähtynyt useampikin koira. Kolmas lähetys tuli siitä kun kutsuin koiran pois sieltä haistelemasta ja lähetin uudestaan matkaan. Ohjaajalle pointsit siitä että muisti olla koskematta koiraan ensimmäisen lähetyksen jälkeen! Kolmannella lähetykselläkin koira lähti vielä hienosti. Ja kohta se sai hajun ja alkoi pyöriä pienellä alueella. Esine, nosto, huusin kehut ja aloin jännittää miten onnistuu esineen tuonti. Ei mitään ongelmaa! Koira tuli eteen asti hyvällä vauhdilla, istui, luovutti hyvin ja tuli sivulle istumaan pyynnöstä. Loistava palautus!
Ja sitten tuomio. Tuomarin mukaan Martan työskentely janalla oli rauhallisen varmaa, mutta harmittavasti takajälki, jonka jälkeen lähti kuitenkin varmasti matkaan. Takajäljestä meni kuusi pistettä eli janalta tuli pisteitä 34. Kepeistä 4x20 + 30 = 144 pistettä jäljeltä. Ruudusta tarvittaisiin siis vain kuusi pistettä jotta maasto osuus olisi läpi ja päästäisiin jatkamaan tottikseen. Ruudussa työskentely oli tuomarin mukaan hyvää. Kun haistaa esineen tekee tarkkaa työtä sen löytääkseen. Pitää löydetyn esineen pureskelematta ja palauttaa hallitusti ja korrektisti. Jäi kuitenkin kerran haistelemaan ruutuun epäolennaista asiaa ja siitä otetaan kaksi pistettä. Esineruutu siis 28 pistettä. Ja sehän tarkoitti sitä että maasto osuus kirkkaasti läpi ja kohti tottelevaisuuskenttää!
Tuossa kohtaa se sitten tapahtui kun tajusin että maasto-osuus meni hyvin! Olin aamulla lähtenyt tutkimusmatkalle. Kokeilemaan mitä on olla mukana pk jälkikokeessa. Mutta maasto tuloksen jälkeen aloin uskoa ja toivoa tulosta. Sitä että päivän lopussa voisin kirjoittaa koirani nimen eteen JK1... Mutta tottiksesta on saatava 70 % , jotta se menee läpi. Siinä ei enää auta vaikka maastosta olisi täydet 200. Jos tottis jää alle 70% eli 70 pisteen (Marjo: 100 on täydet) niin tuloksetta jäät. Jos koira toimisi kuten se osaa niin kyllä tulos tulisi...
Tottiskentällä jälleen koiran asioilla käyttö ja juottaminen ja taas odotetaan.. tuomarinkin pitää syödä ja lisäksi me oltaisiin Martan kanssa vasta kolmannessa suorittavassa parissa. Edellisen parin viimeisen suorittaessa koira autosta. Sain sen hyvin hereillä. Se oli hyvässä tilassa lähtiessämme ilmoittautumiseen. Ilmoittautuminen sujui hienosti. Siitä paikkamakuuseen. Paikkamakuu sujui hienosti! Ei mitään hätää vaikka ei olla treenattu tätä taas aikoihin. Mutta mitä tuota treenata, varmaa liikettä. Menee vaan pilalle. Kun viimein sain luvan hakea koiran pois makuupaikalta, huomasin koiraan päin kääntyessäni että se makasi rauhallisesti, hyvässä asennossa ja tarkkaavaisena mua kohtaan. Mutta... Siitä se alamäki sitten alkoi. Olin jo etukäteen sitä mieltä että tulee olemaan vaikeaa saada koira hereille työntekoon makuun jälkeen. Kuitenkin asetuttuamme odottamaan toisen koiran eteenmenoa. Koira heräsi mua kohtaan kivasti. Toisen koiran eteenmeno sotki lopullisesti koko pakan. Martta jäi miettimään sitä eteenmenoa eikä koko suorituksen aikana saanut itseään takaisin. Martan tottis suoritus oli todella huono! Tiesin jo seuruuta aloittaessani että tämä ei mee hyvin. Koira ei ollu yhtään hereillä muhun päin vaan kaikkea muuta. Ei kuunnellut mun ohjeita edes puolella korvalla.
Seuraaminen oli kauheaa. Ei kontaktia. Käännöksissä aukes kovasti ku ei ollu yhtään kuulolla. Ryhmässä veti epävarmaksi.
Liikkeestä istuminen.. Varma liike.. Meni maahan..
Liikkeestä maahan ja luoksetulo.. Tämä onkin sitten ainoa liike johon olen edes vähän tyytyväinen. Valmisteleva seuruu toki huonoa mutta meni maahan ja luoksetulo oli hyvä.
Kapulan haku telineeltä... Aivan niinku ei oltaisi koskaan harjoiteltukaan. Ei tietoakaan telineen edessä istumisesta perusasentoon..
Tasamaanouto.. Ennakoi noutoon lähdön. Ei tee sitä koskaan!! Muuten menovauhti ja kapulan otto oli ihan hyvät. Paluuvauhti ravilla... Luovutus ok
Hyppynouto... Ennakoi tähänkin lähdön ennen käskyä.. Niinikään tässäkään ei tee sitä koskaan.. Ja tuon ennakoinnin takiahan vauhdinotto oli huono. Meni kuitenkin yli, haki kapulan mutta kiersi takaisin...
Estenouto.. Jälleen ennakoidaan (tää oli tänään lempparijuttu, keksi sen ihan yhtäkkiä ja ihan ite).. Ja koska ennakoi ei saanu hyvää vauhtia hiipiessään alun. Meni kuitenkin tämänkin yli ja haki kapulan mutta kiersi takaisin...
Eteenmeno... hoin koiralle useaan kertaan eteenmenon hetsaus-sanaa odotellessamme että toinen pääsee pois makuusta. Eipä auttanut... Jostain syystä koira vain katteli kokoajan esteille päin.. Ja niin siinä sitten kävi että eteenmeno käskyn saatuaan lähti kyllä ja meni 10 metriä ehkä mutta kääntyi ja meni esteiden luo. Yks toinenkin koira teki samallalailla. Haluaisin tietää mitä meidän koirien päässä liikkui.
Ei mitään muistikuvaa tuomarin arvostelusta. Vitutus tuossa kohtaa oli niin kova. No muistan mä sen pistemäärän joka ei paljo hymyilytä.. 57... Koira oli todella huono. Lopputulos siis 229p.. 242 olis tässä tapauksessa riittäny tulokseen..
Siitä huolimatta että koira sössi tottiksen ihan totaalisesti niin oon onnellinen siitä että ilmoittauduin. Seuraavalla kerralla osallistuminen on jo taas huomattavasti helpompaa eikä jännitä kun tietää miten homma etenee. Seuraavalla kerralla koira on treenattu kuntoon ja se tulos ja koulutustunnus tulee!! Ohjaajan tuntemukset päivän jälkeen on tosi ristiriitaiset. Maastotyöskentelyyn oon tosi tyytyväinen ja iloinen huomatessani että oon mä sen maaston onnistunu kouluttamaan vaikka ekaa kertaa sitä koemielessä teenkin tuota mettäjälkeä. Ja tiedän että mun koira klaaraa sen tottiksenkin. On vaan keksittävä mikä siinä nyt ajoittain mättää. Tänään oli se huono päivä... Se seuraava kerta on ensi vuonna. Nyt me jäädään todellakin sille tauolle. Siis tottistauolle. Mua oikeen hävettää että oon tehny tänä vuonna ihan liian vähän peltojälkeä. Huomenna huilitaan ja ens viikosta vähintään kuukausi eteenpäin meidän ohjelmaan kuuluu vain peltojälki, haku ja nose work. Tottiksesta ei edes puhuta. Ja kun se jälleen alkaa niin Martan kohdalla se tarkoittaa Tokon Avoimen luokan valmiiksi treenaamista ja Hertalla Rallyn Voi luokan treenaamista. Pk puolta katsotaan jälleen keväällä kun jälkikelit talven jälkeen koittaa.
Siitä huolimatta että Martta sössi tämän päivän tottiksen niin se on mun elämäni koira. Koira joka viimein mahdollistaa sen että voin kilpailla siinä lajissa jossa olen halunnut. Se on kuitenkin sellainen sakemanni jonka mä haluan ja jonka mä tiedän pystyvän tähän kunhan sattuu yhtä aikaa se hyvä tottispäivä ja koe. Aivot raksuttaa nyt tauon aikan ja miettii miten tauon jälkeen aletaan lähestyä tottista. Mitä pitää muuttaa ettei näitä haahuilupäiviä tule. Aion katsoa peiliin mutta miettiä myös koiran kantilta asiaa.
Pettymys oli kova tuosta tottiksesta hyvien maastojen jälkeen. Mutta sitten taas ku ajattelee asiaa niin päin että jäätiin vaan 13 pistettä tuloksesta niin ei se nyt kuitenkaan mikään katastrofi ole vaikka vituttaahan se :D Mutta näin tällä kertaa. Teija, Martta ja Hertta hiljenee ja poistuu tottisrintamalla takavasemmalle nyt hetkeksi aikaa.
Tekstissä esiintyvä Marjo on wanna be koiraurheilijan henkinen tuki hevosmaailman ajoilta, täytyy aina välillä sille suomentaa mistä puhutaan. Vaikkakin tietää koiraurheilusta jo melkoisesti vaikkei omista edes koiraa ;) Marjo ottaa ja kyselee sitten jos jäi vielä jotain suomennettavaa ;)
p.s. Viime viikonloppuna sakemannien erikoisnäyttelyssä esittämäni omieni pikkusisko, treenikaverini Eigen ei ihan ollu sen kroppainen mitä erkkareissa arvostetaan.. Ihan ei laatikkomalli ollu kärkisijoilla runkonsa kanssa. Ja olipa tuo kehittänyt itselleen justiin ennen näyttelyä läheisriippuvuudenkin omistajaansa kohtaan, jota ei ole koskaan ennen tehnyt. Kauhea paniikki jos mamma oli poissa näkyvistä. Ja jos se oli näkyvillä niin sekään ei hyvä kun sittenkin piti vinkua sen perään :D Oliko se pysyvä juttu vai liittyikö siihen kovaan meteliin ja härdelliin joka näyttelyssä oli. Pentuluokissa jaetaan vain kahta arvosanaa L+ = erittäin lupaava ja L = lupaava. Mepä ei Novan kanssa saatu kumpaakaan vaan kuuluttiin luokkaan muut. Ennen arvostelupaperin saamista luultiin koiran omistajan kanssa että saatiin hylky Novan valkoisen tassun takia. Mutta arvostelu oli hyvin koiran näköinen eikä mitään mainintaa tassusta. Se ei vaan tykänny tuollasesta laatikko sakusta. Joka omaa silmää miellyttää kyllä kovin.
Aharistaa nuo kuvat, mutta laitetaan ny. Niistä näkee hyvin koiran tekemisen tason tänä päivänä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti