lauantai 16. maaliskuuta 2019

Se teki sen taas...

...Nimittäin yllätti mut totaalisesti ja sai sanattomaksi!
Kerttu on koira joka ei jätä mua kylmäksi yhtenäkään päivänä. Se saa mun silmät usein kostumaan, surusta tai ilosta. Vaakakuppi on onneksi nykyisin kääntynyt niinpäin, että useimmiten onnesta. (Vanhemmiten on Teitsistä tullu tällänen itkupilli).Se on yhtäkkiä tasaantunut ja aikuistunut siitä kammottavasta pentuajasta. Mutta kylmäksi tuo koira ei jätä mua koskaan, ei yhtenäkään päivänä. Sellanen se on. 

Näyttelypäivä. Ryhmänäyttely Seinäjoella. Tuomarina Marianne Holm. Luokka Juniori. Sinne suuntasimme. Treenattu on melko ahkerastikin. Onneksi treenejä on ollut tarjolla. Yksin kun tätä ei pysty treenata ja treenaamatta ei kehtaa mennä (ainakaan minä....).

Täytynee todeta, että on aika alkaa luottamaan siihen, että Kepa kyllä osaa, kun annan sille mahdollisuuden. "Luota koiraasi"- on kuultu ennemminkin, mutta nyt se täytyy taas nostaa mieleen. En keksi sitä adjektiivia, jolla parhaiten saisin kuvailtua sitä fiilistä, joka mulla oli koiran kanssa kehässä. Ja kehän ulkopuolellakin. Se pystyi laittaa maate kehän laidalla kun mitään ei tapahtunut. Se ei huutanu kellekkään eikä sitä ahdistanut hallin väenpaljous. Tosin, eihän se oo tehny sellaisia ikänä. Täytyis vissin jo tajuta, että ihan hyvän mä siitä sain, vaikka se ekan vuoden on ollu yks riiviö :D 

Kehässä Kerttu pisti parastaan. Se seisoi hienosti. Antoi tarkasti tutkivan tuomarin tutkia itsensä mitään tuumaamatta ja se liikkuminen! Löysällä narulla monta rinkiä. Jossain kohtaa tuomari tuumasi, että "Mee lisää vaan niin oppii muutkin esittämään koiraa" Useamman ringin jälkeen kysyin tuomarilta että joko piisaa. Vastaus kuului " Eiköhän se nyt tullut jo yleisöllekkin selväksi". Mä oon Kertusta niin ylpeä! Ja siitä että muutkin huomaa sen kauniin liikkeen ja olemuksen. Ja siitä että tuomari osasi antaa arvoa sille miten Kerttu osasi esiintyä, miten sitä oli treenattu tähän. 

Me saatiin ERINOMAINEN! Se oli mun salainen haave, mutta en ihan heti uskonut sen toteutuvan. Kepa kun ei näytä ihan siltä miltä näissä geimeissä tapaa koirat näyttää. Sijoituttiin junioriluokan neljänneksi. Niin hienoa!! Joku saattaa lukea tätä tekstiä ihmetellen että "pienestäpä se on onnellinen". Meille tämä ei ole pientä. Tai no Kertulle ehkä on, mutta mulle iso juttu <3

Arvostelu kuuluu näin:
- Hyvin tasapainoisesti kehittynyt narttu
- Erinomaista tyyppiä
- Tänään kovin niukassa karvassa
- Hyvin kauniit ääriviivat!
- Kaunis pää ja ilme
- Hieno kaula
- Vielä hieman kapea, mutta muodoltaan oikea eturinta
- Erinomainen ylälinja
- Erittäin hyvin kulmautuneet raajat
- Liikkuu hyvin kauniisti!

Tuomarista muutama sananen... Tällaisia lisää! Arvosti oikeanlaista koiraa. Puuttui esiintymisen puutteisiin, sekä siihen jos koki että koiralla ei ole hyvä olla. Vaati ehdottomasti, että koira juoksutetaan löysällä narulla. Tykkäsi siitä että koira on treenattu tähän hommaan, osaa käyttäytyä ja esiintyy hyvin. Lisäksi käsitteli koiraa kivasti ja oli ystävällinen handlerille. Juoksutti paljon ja tutki tarkasti koiran. Sanoi suoraa jos piti jostain mutta myös jos ei pitänyt. Juuri sellainen tuomari jollaisia niiden kuuluisi minun mielestäni olla. Tälle menen ehdottomasti uudelleen jos tilaisuus tulee!

Kamera kuvia myöhemmin mutta tässä puhelinkuvia ja videota linkistä..
https://m.youtube.com/watch?v=bWUo3nipBl4





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti