keskiviikko 23. elokuuta 2017

Rallytokon Suomenmestaruuskilpailut

Rallytokon Suomenmestaruuskilpailut rantautuivat tänä vuonna Seinäjoelle 19.8.2017. Meidän yhdistyksemme joukkue ikävä kyllä karsiutui, eikä päässyt mukaan kisaan. Taso Mestariluokan koirille oli tänä vuonna melkoinen, joten meidän joukkueen mestarikoiran tuloksilla ei ollut asiaa kisaan.

Onneksi meitä kuitenkin Martan kanssa pyydettiin kisaan mukaan voittaja luokan nollakoiraksi. Päästiin kuin päästiinkin siis menemään SM kisojen rataa ja vieläpä kahteen kertaan.

Kisapaikalla oli hieno tunnelma. Autoja, myyjiä ja henkilökuntaa oli jokseenkin enemmän kuin tavallisessa kyläkokeessa. Oli oikeen urheilujuhlan tuntua. Joukkueilla oli hienoja joukkuepaitoja. Tunnelma oli hyvä ja minun silmiini homma toimi hienosti. Jotenkin tunsi itsekin kuuluvansa joukkoon kun sai pukea päälle työntekijöille tarkoitetun rt sm 17- paidan ja sai syödä henkilökunnan lounasta (oli hyvää). Radat olivat SM kilpailun tasoisia ja ihmiset kaikesta jännityksestä huolimatta hyväntuulisen näköisiä. Koirarotujen kirjo oli valtava! Onneksi oon nuorena selannu koirarotukirjoja enemmän kuin laki salli niin kaikille löysin mieleni sopukoista oikean rodun. Puitteet ja tilathan tuolla Lakeuden Agilityurheilijoiden hallissa on hienot. Hieno tapahtuma. Harmittelin kun yksilökilpailun finaalia minun olisi pitänyt odottaa yli kolme tuntia jotta olisin nähnyt sen livenä, mutta meni se kotonakin livestreamilta katsoen.

Nollakoirankin piti mennä eläinlääkärin tarkastukseen. Sirunluvun ja rokotuksien tarkistuksen jälkeen jonotettiin eläinlääkärille. Joita oli kaksi, tarkistus sujui joutuisasti, ei tarvinnut kauaa jonottaa. Eläinlääkärit olivat mielestäni hyvin tarkkoja. Tarkastuspaikoilla oli pöydät pieniä koiria varten. Vanhan ajan agilityratojen pöydät. Meidän lekurillamme se korkeampi. Hyppyytin Martan siihen niin lekurin oli helpompi tutkia. -Antaako tutkia, kysyi lekuri. No antaahan se. Ja hienosti antoikin. "suorituslupa" tuli sanoilla - Tällaisia sakuja lisää! Kaikki oli vissiin luonnetta myöten kunnossa.

Käväästiin tutkimassa halli. Toki tässä hallissa on käyty ennenkin. Meidän luokka kilpailtiin hallissa. Ulkokenttäkin alueella on, mutta siellä pyöri alokas ja mestari luokka. Pissalenkille ja koira takaisin autoon. Rataan tutustumisessa huomasin ajattelevani radan pituutta ennen kaikkea. Tuntui että kylttejä vaan riitti ja riitti. Rata oli haastava, mutta kyllä me siitä selvittäisiin.. ehkä.. Rataan tutustumisen jälkeen koira autosta ja käytösruutuun. Tehtävänä oli istua ohjaajan edessä. No problem.
Yksitoista koirakkoa suorittaisi ratansa ennen meidän vuoroa. Yks ehto mulla silloin oli, kun tähän hommaan pyydettiin: haluan tuomarin arvostelun paperille. Ja sen sain. Kahteen kertaan. Koira oli hyvin hereillä kun tehtiin muutamia liikkeitä ennen meidän vuoroa. Lähdössä ja lähdön lähestymisessäkin hyvä meininki. Usein se lähdön tunnetila kertoo miten rata tulee menemään. Joten hyvillä mielin liikkeelle.

Lähtö : Koira hienosti hereillä. Narun irrotukseen aion ottaa uuden tyylin. Irrotan sen heti kehänauhan ylityksen jälkeen ja sitten lähestyn lähtö kyltin ilman narua. Koira häiriintyy narun irrotuksesta ja vietti/kontakti katkeaa siitä ihan turhaan kyltillä.
1.Pyörähdys : Tätä liikettä mä en niinku käsitä. Treeneissä aina hieno. Kokeessakin yleisesti onnistuu, mutta jos se on ensimmäinen kyltti niin se ei onnistu. Piti pyytää kolme kertaa ennen kuin neiti ymmärsi mitä pyydetään. Vaikka oli koiraa herätellessäni ottanu sen useampaan kertaan ja vielä juuri ennen radalle menoa. Mikä siinä mättää tuossa kohtaa tehtynä? Ja koska koira ei heti tehnyt niin oon hiljentäny vauhtiani ja siitä tietenkin rokotettiin -3 ov
2. Liikkeestä seiso, kierrä koira : Hieno, pysähtyi ku seinään
3. Pujottelu : En mä mitään tätä tehdessäni huomannut, mutta paperissa lukee -1 kontr.. Hetken asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen että koira on vasemmis käännöksis "jääny mun alle" ja siitä tuo virhe
4. Puolenvaihto takana : Ei ongelmaa. Tämä on opittu nyt hyvin. Ehkä liiankin hyvin kun tänään treenatessa koira tarjosi sitä vaikka ei pyydetty..
5. Istu, koira eteen, vasemmalta oikealle istu (oikealle) : Koira tökkäsi ohjaaja-lukee paperissa. Voi räkä, en mä sitä siltä saa kyllä millään ehkä pois eikä tuosta oo alemmissa luokissa mitään sanottu.. Eikä tuo muutenkaan menny ihan kuin elokuvissa. Ei oikeen olla treenattu vielä tuota että edestä pitää mennä kiertäen oikealle, joten koira oli hieman pihalla mitä pyydetään ja teki ylimääräisen istumisen. siitä -10 tvä. Tuo on treenillä poistettavissa.
6. Liikkeestä maahan (oikealla) : Ei moittimista, vaikka tätä on tehty oikealla vai pari kertaa.
7. Käännös oikealle (oikealla) : Käännökset oikealla seuruussa alkaa olla hallussa
8. Spiraali vasempaan (oikealla) : Oikealla seuratessa käännöksissä vasempaan koira on pakannut yrittää palata vasemmalle mutta ei yrittänyt sitä ainakaan tässä. Edistystä on siis tapahtunut.
9. Puolenvaihto jalkojen välistä (oikealla) : Tämäkin on tullut koiralle hienosti selväksi. Hieno vaihto.
10. Koira eteen, 1,2 ja 3 askelta peruuttaen ja edessä istumiset, sivulle : Tässä taisi olla jotain sanomista siinä eteentulossa. On koitettu vähentää apuja eteen pyytämisessä ja se treeni on vielä kesken. -1 kontr
11. Vasen täyskäännös : eli kiertämällä täyskäännös, selkee ja vanha juttu
12. Istu, seiso, maahan : Istumisen kautta -10 lukee paperissa. Tämä on yks niistä jutuista joita ei oo treenattu juuri yhtään. Työn alle siis tämä että menee suoraa maahan eikä istumisen kautta
13. 270 käännös vasempaan : Parempaa vasemmalle käännöstä kuin nyt hetken on ollut. 
14. Kaksi kertaa vasen täyskäännös : Eli kiertämällä täyskäännös tehdään kaksi kertaa peräkkäin. Muistaakseni en ollut tässä vauhtiin tyytyväinen, mutta siitä ei sakoteta.
15. Istu, askel oikealle, istu : Tämän kun koira oppi, niin sen jälkeen tämä on ollut yksi sen varmimmista liikkeistä
16. Istu, käännös vasempaan istu : Ihan peace of cake
17. 360 vasempaan : Hieno käännös
18. Molemmat oikeaan täyskäännös : nämä on hallussa
Maaliin oikealla puolella hienosti seuraten. 
Tuomarin kommenteissa luki "rauhallinen ja miellyttävä suoritus"

Virheitä ropisi vielä tällä treenimäärällä voittajaan, mutta tulos olis tullu viralisesta startista. Pistesaaliiseen ei oltaisi oltu virallisessa startissa tyytyväisiä, mutta tässä vaiheessa treeniä ollaan. 
Pisteitä olisi tullut 75. Toisella radalla koira kyllä teki tehtäviä mutta oli jo pitkään päivään tosi väsyny ja radalla sen näkönen että -miksi taas? Mä menin tän jo!

Tulevana sunnuntaina koitetaan hakea se viimeinen puuttuva AVO tulos. Sitten alkaa vieläkin totisempi treeni kohti voittajaa. Loppuvuodesta tarkoitus startata viralliset uudessa luokassa. Sitä ennen on vielä CUPin toinen osakilpailu. Viimeinen osakilpailu me jätetään välistä, muuten ei pysty korkata voittajaa tälle vuotta. Jäljestetty on nyt aika kiitettävästi. Ei oo tarvinnu pohtia millaisen jäljen tekee kun 10 vuotias poikani on innostunut piirtämään mulle jälkikaavioita :) Kyllä sitä onkin kaavoihin kangistunu noissa jälkikaavioissa kun heti tuli mielenkiintoisempia ja uudenlaisia kun poika ne teki. Ei kuitenkaan luvannu kävellä niitä jälkiä kun sitä kysyin. 

Pariin hyvään kuvaan oltiin osuttu Martan kanssa RT SM kokeessa. Ylempi kuva By Sporttirakki, alempi kuva By Marika Vähämaa.


Eläkeläinenkin on vielä treeneissä mukana. Intoa on mutta taidot on kyllä ihan ruostees. Tekee kovalla innolla mutta ihan miten sattuu. Mutta niin eläkeläisillä on lupa tehdä. Istumiset ja maahanmenot on hidastuneet entisestään, mutta on sen iloisuutta kiva kattoa ku juoksee tennispallojensa perässä <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti