Harrastus, oli se mikä tahansa, on tarkoitus olla vastapaino arkiselle elämälle. Vaikkakin harrastus olisi tavoitteellista, kohti kisoja tähtäävää. Jotain jonka parissa unohdat kaikki arki elämän kiireet ja murheet ja jonka parissa viihdyt. Valitettavasti se aina mene niin jos ajaudut väärään seuraan. Aina mahtuu joukkoon niitä jotka ottavat homman liian tosissaan. Eivät kestö arvostelua, eivät palautetta, ei leikinlaskua... varsinkaan omasta koirastaan! Puhumattakaan siitä, että heidän mielestään olisi ok, että kentän laidalla olevat tietävät aina paremmin kuinka koirasi olisi pitänyt kouluttaa tai mitä se tekee hyvin tai huonosti. Kentän laidalla käytävä keskustelu kuuluu lajiin. Kun rehaat itsesi treenaamaan muiden eteen tai kokeseen, altistat itsesi arvostelulle: kestä se tai jää kotiin. Kenenkään koira ei ole täydellinen, kaikilla on niitä päiviä jolloin koira ei pelaa ja sekös on katsojista ihanaa! Se vituttaa, mutta asian voi kohdata monella tapaa. Tällaisessa kohdassa kannattaisi mieluummin sisuuntua kuin vetää se kuuluisa herne nenään ja vatvoa asiaa viikkotolkulla eri foorumeissa ja kuluttaa siihen energiaansa aivan naurettavuuksiin asti.
Olen matkan varrella oppinut, että kannattaa valita treeniseuransa tarkoin. Näin välttyy monelta paskan kaatumiselta niskaan. Oikeanlaisessa seurassa harrastus pysyy sellaisena, kuin sen kuuluu olla: hauskana vastapainona arjelle. Minun treeniseurani koostuu ihmisistä jotka ovat aidosti iloisia
toisen onnistumisesta ja mukana vitutuksessa kun homma ei pelaa. Epäonnistumiset myönnetään ja
puidaan huumorin kautta, kuitenkin ratkaisua etsien. Minun treenikavereihini ei mahdu ihmiset joiden kulissit on hyvin pystyssä (omasta mielestä) ja kaikki on aina niin ihanaa ja sitten kun tuleekin se huonompi päivä niin keskitytään syyttelemään muita tyystin epäolennaisista asioista sen sijaan että keskityttäisiin olennaiseen. Näiltä kukkahattutäteiltä saa helposti paskaa niskaan kun menet kommentoimaan tai antamaan neuvoja. Ei täydelliset tarvi neuvoja.
Älä pilaa ihanaa harrastustasi väärässä seurassa. Hakeudu seuraan jossa voit sanoa mielipiteesi ilman että joku vetää herneen nenään.
Kirjoituksesta taitaa paistaa läpi, että olen törmännyt harrastukseni parissa vääränlaisiin ihmisiin.
Nämä ihmiset eivät saa minua pahoittamaan mieltäni tekosillaan. Vaikutus on ihan erilainen. En väsy
ihmettelemästä heidän tapaansa nähdä ja hoitaa asiat (ei ainakaan suoraa sanomalla). Pikkumaisuus ja
herkkänahkaisuus saa minut huokailemaan ja naureskelemaan ihmetyksestä näiden tavoille lähestyä asioita. Miten kauas ihminen onkaan valmis menemään vedettyään ihan aiheetta herneen (tai oikeastaan koko palon) nenäänsä.
Kaikki harrastavat omalla tavallaan. Etsi ympärillesi ryhmä, jossa on kanssasi samanhenkistä porukkaa, nauti siitä ja pidä heistä kiinni. Toisille kaikki on aina niin ihanaa ja niihin päiviin jolloin koira ei pelaa, ei kannata puuttua, pyyhkäistään ne maton alle. Toisille taas sopii ryhmä jossa kissa nostetaan pöydälle ja kestetään kovakin leikinlasku ja toisten mielipiteet ja ajatukset. Kuulun jälkimmäiseen porukkaan ja aion kuulua vastakin!!!
Valitettavasti tällaiset herkkäsieluiset valittajat ja väärinymmärtäjät ovat saaneet tällaisenkin järjestö
työmyyrän sanomaan itsensä irti viimeisestäkin vastuutehtävästään koirakerhossa. Kestän kyllä nämä ja saan yöni nukuttua, mutta Miksi kuluttaa kallisarvoinen vapaa-aikansa jörjestämällä näille valittajille toimintaa ja palkaksi saa ihan käsittämättömiä juttuja. Kokeiltaisiinko sellaista, että heitetään tällainen valittaja koirakerhon puheenjohtajan tuuliselle paikalle vuodeksi ja katsotaan muuttuuko asenne. Nämä kaikkeen tyytymättömät kun ovat yleisesti niitä jotka eivät itse laita tikkua ristiin järjestön eteen..
Voisi kai todeta että koiraharrastus maailma ei sovi herkkänahkaisille...
Treeni-iloa oikeassa seurassa toivottaa blogiinsa hämmennyksensä vuodattanut kaikkitietävä
Sakemanniharrastaja ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti