perjantai 11. joulukuuta 2015

Koiraharrastusvuosi 2015 ja tavoitteet vuodelle 2016

On tullut aika laittaa pakettiin koiraharrastusvuosi 2015. Monenlaista on taas touhattu, tavoitteista osa on saavutettu ja osa jäänyt saavuttamatta. Koiraluku on noussut takaisin kahteen ja paljon on treenattu. Todella paljon!

Alkuvuosi meni vielä opetellessa elämään yhden koiran kanssa ja Turoa muistellen. Hertalla otti aikansa ennenkuin oppi olemaan odottamatta Turon tulevan autosta tai että oppi juoksemaan metsälenkillä itsekseen. Se raastoi sydäntä, kun katsoi toisen surua. Nyt kun on taas kaksi koiraa, olen huomannut, ertä Hertta ei tykännyt olla yksin. Se aika jonka se oli talon ainoana koirana, se oli jotenkin lamaantuneempi, liian rauhallinen. Luulin aluksi että Turo vaan teki meille niin paljon sitä touhua ja tohinaa, mutta ei, Martan tultua tuli huomattua, että Hertta oli oikeasti kaivannut kaveria.

Asetin tälle vuodelle Hertalle tavoitteeksi TK2, FH1 ja RTK1. Tavoitteita ei saavutettu kaikkia. RTK1  koulutustunnus tuli kolmella rallytoko kokeella ja laji koukutti niin, että alunperin aiottu pelkän alokas luokan tekeminen on vaihtunut siihen että kokoajan treenataan avoimen luokan rallytoko liikkeitä ja ne alkavat olla siinä kunnossa, että tammikuussa kutsuu koe.
Hertan jäljestämisessä oli tänä vuonna välillä huono kausi, joka ei ole ollenkaan ihme, onhan se ollut siinä alusta saakka jotenkin niin lahjakas, piti se huonompikin kausi tulla. Tuosta huolimatta oli harjoitusjälkien perusteella täysin realistista odottaa tulosta FH kokeesta johon osallistuimmekin syksyllä. Tulos jäi tulematta, mutta kokeesta jäi ohjaajalle silti positiivinen mieli. Tällä hetkellä jälkikausi on tältä vuodelta ohitse, mutta Hertan viimeinen jälki tänä vuonna oli kuin suoraan oppikirjasta. Siitä oli hyvä jäädä jälkitauolle. Toko.... Se osoittautui tänä vuonna meille jotenkin hirvittävän haastavaksi. Viisi koetta käytiin, joista mukaan tarttui vain yksi ykköstulos. Tarkoituksena oli saavuttaa TK2 koulutustunnus enne uusien sääntöjen vaihtumista, mutta ei onnistuttu siinä. Kesällä treenasimme uusien sääntöjen toko liikkeitä, jotka välillä jo sujuivatkin mallikkaasti ja
yksittäin ne menevät ok, mutta ei saada pidettyä pakkaa kasassa jos yritetään tehdä kaikki liikkeet 
palkatta peräkanaa. Toko onkin ollut meillä nyt tyystin tauolla ja on keskitytty pelkkään rallytokoon tottelevaisuus puolella. Mutta yhden uuden lajin olemme aloittaneet.. Mejä eli metsästyskoirien jäljen... Hertta oli siinä niin ilmiömäinen että hommaa jatketaan ehdottomasti keväällä.
Terveydellisesti Hertan vuosi on ollut hyvä. Alkuvuodesta jumitukset hieman vaivasivat. Tällä hetkellä Hertta on jo pitkään ollut hyvä, kun on löytynyt hyvä rytmi hierontoihin, rankahuoltoihin sekä pidetty paremmin huolta venyttelyistä ja verryttelyistä. Yhdet valepennut on tälle vuotta synnytetty jahoidettu. Mutta nyt näytetään pääsevän helpommalla juoksujen kanssa. Treeneissä koira on tällä herkellä ihanan reipas ja häntä heiluu jatkuvasti.


Mitä vuosi 2016 sitten tuo Hertalle? Tarkoitus olisi jossakin kohdassa steriloida Hertta. Se lisäisi meidän kalenteriin hyviä kauseja treeneihin ja mahdollisesti toisi lisävirtaa koiraan. Mutta
esimerkiksi tällä hetkellä juoksujen olisi jo pitänyt alkaa eikä ole tietoakaan laamavaiheesta.
Katsotaan nyt vielä jos ikä toisi tullessaan helpommat juoksut.. Harrastusrintamalla vuoden 2016
tavoitteet on selkeät: Rallytokossa RTK2 ja riippuen miten se sujuu niin ehkä voittaja luokan korkkaus, Peltojäljeltä tulos eli koulutustunnus FH1. Lisäksi otamme tavoitteeksi, että ulkokaudella saataisiin toko taas toimimaan niin että voisimme käydä korkkaamassa uudet säännöt viimein. Joku näyttelykin olisi nyt aikuisiällä varmaan vielä käytävä. Muuten toivomme että Hertan mukana keikkuva ylimääräinen ja ruma lannenikama ei aiheuta meille harmia vaan koira pystyy edelleen elämään täyttä elämää.



Otin ja laskin kuriittani tämän jälkikauden jäljet.. Hertalla 45, Martalla 30. Martan jälkikausi kesti  4
1/2 kk, Hertan 8 kuukautta. Leudot ja vähempi lumiset talvet mahdollistaa mukavan pitkät jälkikaudet. Ja taitaapa ohjaajakin olla yli-innokas ja täysillä koukussa lajiin..


Turon lähdettyä aloin odotella seuraavaa Eigen pentuetta. Halusin ehdottomasti että seuraavakin koira on samasta emästä kuin Hertta. Hertan emälle etsittiin sulhoa monet illat netistä ja hyvä löytyikin. Astutus kuitenkin monen sattuman summana peruuntui ja minua harmitti. Enkö saisikaan enää pentua Hertan emästä. Oli pakko alkaa työstää tuota ajatusta. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin ja Hertan emän toisesta pentueesta yksi narttu palautui keväällä kasvattajalle. Harvoin uskon kohtaloon, mutta tässä kohtaa uskon. Näin oli tarkoitettu. Kun eigen M pentue syntyi, oli Turo vielä olemassa ja näin ollen en voinut tuosta pentueesta pentua ottaa vaikka pentueen emänä oli Hertan äiti. Pentueesta yksi oli kuitenkin tarkoitettu minulle, sen vain piti olla toisessa perheessä sen aikaa että minulla olisi sille tila. Nimikin oli jo valmiiksi se minkä olin päättänyt seuraavalle koiralleni antaa. Kun kasvattaja sitten tarjosi koiraa minulle olin yhtäaikaa innoissani ja kauhuissani. Toisena päivänä olin ehdottomasti ottamassa tämän koiran ja toisena päivänä ei kuitenkaan. Mitä jos se ei tule toimeen Hertan kanssa, mitä jos se ei ole terve.. Koira kuitenkin vaikutti kasvattajan mielestä juuri minulle sopivalta koiralta( ja miten oikeassa hän olikaan) ja koira kuvattaisiin ja sydän ultrattaisiin ennen
minulle tuloa.Tässä kohtaa uskalsin sanoa että otan koiran mikäli luusto ja sydän ovat ok. Ja olihan ne. Martta lähti meidän matkaamme Eigen leiriltä kesäkuun lopussa olessaan 10 kk ikäinen  ja näin
minulla oli Eigen joka oli oikeasta emästä ja jonka nimikin oli oikea. Kohtalo, näin uskon. Sain  koiran joka on osoittautunut täysin sellaiseksi jollaisesta olen haaveillut!

Martta on tämän vuoden loppuessa ollut meillä puoli vuotta. Se joutui heti meille tultuaan kovaan
treeniin. Puolen vuoden aikana se on edistynyt hienosti. Treenannut tottista, jäljestänyt niin pellolla kuin mettässäkin, hakuillut, tehnyt esineruutua, kokeillut käydä kattomassa maalimiestä ja raunioilla
ja mätsäreissä ja oltiimpa kerran näyttelytreeneissäkin. Ja koska nyt näyttää siltä että minulla viimeinkin on koira joka kaikilla ominaisuuksillaan soveltuu palveluskoiralejihin niin tällä koiralla ei treenata tokoa eikä rallytokoa, vaan keskitytään ainoastaan pk tottiksen rakentamiseen. Tavoite ensi vuodelle onkin loogisesti BH- koe. Todennäköisesti vasta syksyllä. Tämän lisäksi olisi uskallettava mennä virallisiin luustokuvauksiin sekä joihinkin näyttelyihin. Kokeen liikkeet alkaa olla jo hyvin hallussa toki ei kokonaisuuksia ole vielä tehty. Mutta paloina onnistuu jo hienosti. Jopa henkilöryhmä meni heti ekalla yrittämällä niinku olis aina sitä tehnyt kun ekaa kertaa kokeiltiin. Olen löytänyt viimein sen oikean, se on tässä.

Kiitokset tästä vuodesta lähtee ensimmäisenä kasvattajalle, Satu Knutars, kennel Eigen: kiitos näistä tytöistä, molemmat hienoja koiria ja ihania persoonia! Koulutuksissa on tänäkin vuonna käyty jos jonkinlaisissa mutta Juha on ja pysyy. Ilman Juhaa ei homma toimisi niinkuin se nyt toimii. Ja tietenkin kaikki treenikaverit, säännölliset ja epäsäännölliset. Yksin tää olis niiiin tylsää. Ja tietysti Marjo, tuo henkinen tuki jonka kanssa on jo vuosia mietitty että mitä järkeä on hevos- ja koiraurheilussa ja silti se on niin koukuttavaa :D

Eigenin tytöt ohjaajineen toivottaa hyvää joulua ja onnellista, tervettä, tulosrikasta ja treenien täyteista vuotta 2016.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti