sunnuntai 25. elokuuta 2019

Yksi kolmesta suoritettu

Ollaan otettu Kepan kanssa tähän kohtaan tällänen pieni kolmen viikon rutistus. Kolmen viikon aikana kolme koetta. Tänään se alkoi. Korkattiin Rallytokon AVOin luokka Kannuksessa Tytti Lintenhoferin arvostelemana. Vielä ollaan tavoitteessa kiinni. 1/3 tuloksista tehtynä.


Päivän havainnot :
- On sitte ihan maksimi suoritus tämä puolitoista tuntia, jonka suostun ajaa tavalliseen kokeeseen! Voi poijat miten perse puutuu. Ja usko loppuu, että onko oikealla tiellä, vaikka navi niin näyttää, kun on menossa teitä joita ei ole vissiin ikinä kulkenut. Mutta hyvä kun lähdin!
- Pystyn jo pitää pääni kylmänä tämän koiran kanssa kisapaikalla ja radalla. En enää jännitä miten se käyttäytyy ja mitä se mistäkin asiasta tuumaa. Ei se mitään tuumaa ja hyvin se käyttäytyy. Nyt se pystyy jo olla "tässä" käskyllä vierellä kun kuljetaan kisapaikalla. Se on tähän saakka ollut vähän vaikeaa. Kun ollaan paikallaan niin ollaan paikallaan. Toki se on tylsää mutta ollaan kun pakko on. Ja siinäkään meillä ei ole haistelulupaa. Sitä täytyy vielä hieman harjoitella.
- Koira on heti valmis töihin myös uudessa hallissa ja hyvin pienessä valmistautumistilassa isossa häiriössä! Se ei ollut ollenkaan niin selvää meidän ensimmäisessä kokeessa.
- Aloitusrutiinit. Olin jo toisena, jäi liian vähän aikaa niitä tehdä. Opitut rutiinit on meille hyväksi todettu viime epiksissä. Mutta jos tilaa ei ole, etkä pysty niitä kunnolla opitun kaavan mukaan tehdä niin se näkyy koirassa. MUTTA! Se näkyy vain alkuradalla. Oli mahtava huomata, että jos en saa sitä ihan siihen opitimaalisimpaan tilaan ennen lähtökylttiä niin se ei lässähdä kuten luulisi vaan se parantaa! Loppu puoliska oli aivan loistavaa seuruuta ja tekemistä! Ei alkukaan huono mutta ei sellaista kuin me osataan.

Kokoajan eteenpäin mennään! <3 Tehtävät se osaa ihan pois tiehensä, mutta kun se ei pelkästään riitä. Mutta siinä muussa ollaan menty aivan huimasti eteenpäin!!




Tällaisen radan oli Tytti tällä kertaa askarrellut. Kuvasta poiketen viimeinen tehtävä ennen maalia vaihdettiin hypystä istu-seiso-kierrä koiraan. Pyörähdystä tehdessä olisi ollut suora linja koiran lähteä esteelle, niin Tytti halusi poistaa tämän kuoppa-kohdan. Ihan fiksua ja me kyllä mieluummin tehtiin tuo seisominen kuin hyppy. Hyppykin toimii, mutta siinä pakkaa tulla haukahdus kun nostaa sillä itteänsä.
Lähtö : Ei niin hyvässä tilassa kuin olisin halunnut, mutta ei missään nimessä myöskään sysipaska ;)
1. Juosten : Ei moitittavaa. Vaikkakaan ei niin hyvässä tilassa kuin haluaisin vaikka kontaktissa tuleekin
2. Normaali vauhti : Ei moitittavaa. Vähän taisi vilkuilla ympärilleen.
3. Istu - Maahan - istu : Tässä näkyi selvästi miten en ollut saanut koiraa vielä ihan täyteen tikkiin. Ei ollut kunnolla kuulolla ja perusasento meni huonoksi, sitä myöten maahanmeno myös vinoksi ja haukahdus mukaan.. -1 vino
4. Istu - eteen - oikealta sivulle - istu : Tämän Kepa hoiti jo hienosti. Huomasi olevansa töissä.
5. 360 oikeaan : Hienoa työskentelyä.
6. Täyskäännös oikeaan : Ihan mun moka. En käsitä mitä mielessä liikkui kun tein niin laajan käännöksen, Kepa osaa kyllä paremminkin. Ihan täysin mulle -3 ov (laaja käännös)
7. Ohjaajan ympäri : No tässä huomasi että tätä ei oo hetkeen tehty.. Se oli meidän treeneissä ihan ekojen harjoiteltujen listalla. Meni uusimiseksi. Sekasiko koira käskyt vai näytinkö mä väärin : Koira tuli kiertämisen sijasta eteen. Eli -3 uusi
8. Pyörähdys : Tässä on ollut treeneissä vaihtelevaa suorittamista. Nyt se näköjään sujuu mutta ääntä tähän liikkeeseen meinaa tulla..
9. 270 oikeaan : Hyvin suorittaa muuten, mutta Kepa alkoi olla tässä kohtaa sitä mieltä, että missä viipyy palkka ja hypähti mun liivin taskulle.. siitä hypähdyksestä -3 kontr
10. Kahdeksikko : Tässä koko matka loistavaa seuruuta
11. Käännös vasempaan : Hienosti kääntyy pyllykin
12. 360 vasempaan : Tässä muistin tehdä tiukkaa käännöstä ja Kepan pyllynkäyttö on kyllä nyt mielettömän hienoksi tullut!
13. Eteen- istu - vasemmalta sivulle : Hienosti suoritettu ja oikeen muistin että lopussa ei istumista, vaikka sitä tulee harvoin harjoiteltau. Useimmiten istutan koiran edestä tulon jälkeen sivulle.
14. Istu - käännös vasempaan - istu : Tässä on tullut -1 tvä. Ei mitään käsitystä mistä.
15. Pujottelu edestakaisin : Ollaan ihan radan lopussa ja vau mitä seuraamista koira esittää vielä tässäkin!
16. Istu - seiso - kierrä koira : Hienoa suorittamista!
17. Maali : Ei tässä ongelmaa. Tosin tein havainnon että tätäkin täytyy harjoitella. Kun laitoin käden taskuun niin koira luuli että sieltä tulee lelu. Tässä on vaaran paikka. Jos se ottaa taskusta tulevan narun suuhunsa niin se on hylky. Täytyy harjoitella tätä, että suorituksen jälkeen koiran pitää istua rauhassa kun otan narun taskusta. Sitten se huomaa että sieltä ei tule lelu vaan naru ja jättää siihen purematta. Tällaista hylkyä en missään nimessä halua.

Lisäksi sieltä pukkas -3 kokonaisvaikutelmaan ääntelystä... Se ei treeneissä ääntele enää kun saan sen valmisteluissa siihen oikeaan tilaan, mutta nyt se ei ehtinyt siihen tilaan asti valmisteluissa niin ääntä löytyi radalla. Ilman tätä tulos olisi alkanut ysillä, joka aina on tavoite tulos.. Mutta olkoon. Tulos on aina tulos ja eteenpäin! 



Tulos siis AVO88 ja päästiin palkinnoille, sijalle 3.
Tuomarin kommentit lämmitti mieltä ja allekirjoitan ne kyllä.. 
"Selkeä ohjaus. Yhteistyöhaluinen ja osaava koira, joka välillä innostuu ja ääntelee"

Seuraava koe on viikon päästä ja siitä seuraava taas viikon päästä. Ja sen jälkeen Kepan nimen edessä on toivon mukaan taas uusia kirjaimia ja numeroita ja koularimitali roikkuu kaulassa. Ens viikolla taidetaan kokeilla harjoitella sitä maalin jälkeen tapahtuvaa narun taskusta ottoa (joka ei ole tullut mieleenkään), ohjaajan ympäri kiertämistä, istu-maahan-istu hiljaista suorittamista, ja vasemmalle käännöksien laajuus on jäätävä pois, se täytyy takoa ohjaajan päähän, koira ne kyllä osaa. Täytyy tutkia seuraavan kisan tuomarin ratoja ja katsoa mitä siellä useimmiten on ja harjoitella niitä. Pari treeniä ja taas kokeeseen. Seuraavissa kokeissa on onneksi isommat tilat valmisteluihin. Enkä toivottavasti taas joudu lähteä alkupäässä. Matka jatkuu. Näiden kokeiden jälkeen me pidetään kuukauden tottelevaisuustauko ja keskitytään puruihin ja jäljestämiseen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti