sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Lunta, ihan liikaa Lunta!

Lunta ei koskaan voi vissiin voi olla sopivaa määrää. Viime talvi oli jäätikköä ja nyt lunta on niin paljon, ettei meinaa sekaan sopia. Ärsyttää.
Ollaan me toki tuota lunta Martan kanssa hyödynnetty liikuntamielessä ja tarvottu pelloilla ja mettissä polvia myöten. Mutta sulais  jo, olis kauhea hinku jäljelle! Hyvä jos juhannuksena pystyy alottaa kauden.

Martan naamalle on alkanut palaamaan hymy. Se on jo oma itsensä. Kyllä siihen kuukausi meni. Ja kohta sen elämä mullistuu  taas.. Siitä kuulette lisää seuraavassa jaksossa ☺Tarmo kissamme on hakeutunut hirveästi Martan lähelle. Onko sekin ymmärtänyt että Martta kaipaa kaveria.
Hiljaista ja helppoa meillä on ollut. Yhden koiran kanssa elo on jotenkin tylsää mutta myös helpompaa. Meillä ei ole edes toimivaa ovikelloa. Martta ei viitti moiseen voimiaan haaskata. Rauhallinen elo on samalla mukavaa ja ahdistavaa. 
Mutta kyllä mulle yhä ajoittain iskee epätoivoinen ikävä. Sydäntäriipivä ja raastava olo. Huomaan etten pysty puhua Hertasta joka kohdassa enkä katsella sen kuvia. Sitä pitäisi kuitenkin tehdä. Surutyö on vielä ihan kesken. Ja se pitäisi tehdä loppuun. Huomaan sulkevani usein asian pois mielestä kun se pyrkii tulemaan pintaan. Kuten nyt, ahdistus ja paha mieli valtaa. Hertta tulee olemaan mukana matkassa varmasti aina. Sellaista tyyppiä ei niin vaan unohda, eikä kai tarvikaan. 

Martan kanssa ollaan paljon lenkkeilty, niin metsässä kuin remmilenkeillä. Treenattukin on ja ensimmäinen mestari luokan startti kolkuttelee jo ovella.. 8 päivää ja nähdään onnistutaanko kokeessa niin hyvin kuin treenit antaa ymmärtää. Onneksi kisakalenteriin on alkanut ilmestyä kokeita meillekin päin. Teoriassa on mahdollista saavuttaa RTK4 ennen syksyn rotumestaruuksia. 

Viikko takaperin osallistuttiin kennelliiton lukukoira koulutukseen. Lauantai oli teoriapäivä ilman koiria ja sunnuntaina suunnattiin Martan kanssa Seinäjoen uuteen kirjastoon. Testi oli mielenkiintoinen. En viitsi paljastaa sen sisältöä, jotta uudet lukukoiraksi halajavat eivät tiedä mitä siellä tapahtuu. Ja Martta on nyt kennelliiton virallinen lukukoira! Hommia emme voi aloittaa ennenkuin kennelliitto lähettää meille lukukoira huivin. Mutta sitten Martta suuntaa nenänsä mukanani töihin ja lähialueen kirjastoihin joissa lapset voivat lukea Martalle. 

Huhtikuun puolivälissä paljastan teille salaisuuden. Meidän elo tulee hieman muuttumaan mutta pidetään teitä vielä jännityksessä 😉 







2 kommenttia:

  1. Kyllä niitä rakkaita vaan jää kaipaamaan. Mulle tulee viäki helposti poru ku puhutaan Rodista ja siit on jo 2 vuotta. ��
    Ai teil ollaan lukukoiratoiminnassa mukana. Oon miettiny et ois Sessasta siihen/terapiahommaan, mut oon miettiny et mahtaako ihmiset pelätä "suskoiraa". ������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo kyllä tuo rotu vähä on sellanen että ei sille ihan heti kaikki ehkä uskalla lukia. Mutta katotaan ny kunhan työssä saapuu..

      Poista