maanantai 9. tammikuuta 2017

Vuoden 2017 kisakausi avattu

Martasta piti tulla pelkästään PK koira. Kun se tuli, niin päätin että kun mulla kerrankin on koira, jolla voi tehdä palveluskoiralajeja koetavoitteellisesti niin sillä ei tehdä muuta. Kuinkas sitten kävikään.. Ensin tuli kuvioihin toko. Kun koira alkoi olla BH valmis niin hokasin, ett ei paljon tarvi opettaa että on valmis myös tokon alo luokkaan ja niin aloitettiin toko. Agilitya en ole ajatellut aloittaa koskaan kunnolla, mutta sama homma tässäkin.. Kun kerran on koira jolla terveys riittää niin miksipäs ei agilityakin. Nose Work on tullut kuvioihin vuosi sitten ja Rallytoko.. sitä ei pitänyt tällä koiralla tehdä myöskään, kunnes SM kisat päätettiin järjestää Seinäjoella niin ajattelin että onhan paikallisella SPL alaosastolla oltava siellä joukkue ja näin ollen piti käydä hakemassa koiralle tulos jotta päästäisiin joukkueena SM kisaan. Tai edes yksilönä. Nyt on siis Martalle Rallytoko tulos tehtynä. Eilen Ilmajoella. Tuomarina Tytti Lintenhofer ja kyseessä Martalle outo halli.

Martta ei ollut moksiskaan siitä että hallissa ei oltu käyty aiemmin. Tämän koiran kanssa on mukavaa mennä minne vaan tekemään. Siitä ei huomaa että se on uudessa paikassa ja uusissa hajuissa. Ennen suoritusta käytiin vähän katsomassa hallia, kisakirjan varmistusta varten sirunluki ja mittaus. Lenkillä käynti.. Peruskuviot.

Rataantutustumisessa huomasin että rata oli kovin lyhyt mutta se sisälsi kaikki ne mitkä on Martalle vaikeimpia. Edestä vasemman kautta sivulle, 270 asteen käännös vasempaan. Spiraali vasempaan, pujottelu... No ei auttanu ku toivoa parasta ja pelätä pahinta.

Oltiin vuorossa ALO luokan toisen ryhmän kolmantena. Yleensä saan olla ainoana sakemannin ohjaajana näissä kemuissa, mutta nyt meitä oli kolme peräkanaa. Herättelin koiran kahden meitä ennen olleen aikana joten muiden sakujen suorituksen jäi täysin hämärän peittoon. Koira oli tosi hyvässä vireessä ja teki hienoa työtä kaiken hälinän keskellä. Vielä ennen kehänauhojen sisäpuolelle menoa se oli täydessä tikissä ja aattelin että tästä tulee hyvä. Sitten tapahtui jotain. Syytän siitä itseäni. Vaikka en tiedosta enkä tunnusta jännittäväni enää kokeissa niin jotain minulle siinä lähtökyltillä tapahtuu. Jotenkin jännitän kroppani tms. Koska koira muuttui täysin. No ei nyt täysin mutta ei se näyttänyt enää siltä kuin herättelyn aikana. Mun pitäis nyt miettiä mitä teen kokeessa aloituksessa erilailla kuin treeneissä. Miksi koiran ilme muuttuu?

Käydäänpäs rata läpi..

Lähdössä koira oli kaikesta huolimatta jees. Heräsi hyvin seuruuseen kun käsky kävi ja seurasi hyvin ensimmäiselle kyltille.
1. Istu, kierrä koira : Näitä on harjoiteltu todella vähän. Vähän sillä etujalat liikahti kun olin sen takana, mutta siitä ei näköjään tule virhepisteitä.
2. Koira eteen, vasemmalta sivulle. Tässä se meidän huipputulos nyt sitten meni.. Arvasinkin että tässä se voi tapahtua. Koira joka on aina mennyt edestä sivulle oikean kautta takaa kiertäen niin ei voi parin trrenin jälkeen olla vielä varma siitä että kun pyydetään vasemmalta sivulle että ohjaaja nyt oikeasti tietää mitä on tekemässä.. Eteen tuli hyvin. Tänne käskyllä se on oppinut sivulta eteentulon hyvin. Se onnistui mutta sivulle tuli kympin arvoisesti mikäli olisi saanut tulla oikealta.. Uusinta siis..
Uusinnassa koira jo tuli vasemman kautta mutta pyörähti väärän suunnan kautta.. Ja sitten tässä kohtaa tulee se kuuluisa ohjaajan moka.. Olisi pitänyt tässä kohtaa ottaa toinenkin uusinta ja luulen että sitten se olis mennyt oikein.. Mutta en jaksanut ottaa enää uutta uusintaa vaikka se oli säästänyt meiltä 7 pisteen menetyksen... Tästä siis -3 uusinnasta ja -10 sivulletulosta..
3. Spiraali vasemmalle. Koira vaistosi tässä että edellinen tehtävä ei ollut mennyt putkeen ja sen hinkkaaminen jätti jälkensä. Spiraalissa seuraaminen oli huonoa. Siitäpä otettiin -1 kontrollin puutteesta.
4. 270 astetta käännös vasempaan. Nyt koira heräsi. Nyt se alkoi toimia taas kuten osasi ja teki elämänsä parhaan 270 käännöksen vasempaan ja lähes paikallaan käännyttiin.
5. Istu, maahan. Ja maasta suoraa seuraamaan. Ei mitään sanottavaa. Hienoa työskentelyä.
6. Istu. No tämä nyt on helppo.
7. Täyskäännös oikeaan. Tässä jos tulisi virhe niin hävettäis..
8. Käännös oikeaan. Tässäkään ei kauhean helposti saa virhettä aikaan.
9. Istu, maahan, kierrä koira. Hieno. Hyvin maahan ja hienosti odotti mun kiertämisen, malttoi olla nousematta perusasentoon kun tulin vierelle ja lähti hyvin seuraamaan suoraan maasta.
10. Pujottelu edestakaisin. En tiedä onko se mun asenne, vauhti vai mikä se on mutta pujottelu ei oo meidän vahvin kohta.. Ja onhan ne pujottelun välit isolle koiralle vähän tiukat. Ei parasta Marttaa. -1 puutteellisesta yhteistyöstä.

Tulos tuli, mutta parastamme ei esitetty. Ohjaaja kun olis tajunnu uusia sen kakkosen vielä toiseen kertaan niin luulen, että tulos olisi ollut 92, mutta kun ohjaaja ei tajunnut niin se on 85 pistettä. Mutta tulos tuli ja toivon mukaan riittävän hyvä tulos SM joukkeeseen pääsyyn.

Rallytoko unohdetaan nyt. Huhtikuussa käydään hakemassa toinen tulos Alosta ja elokuussa sitten toivon mukaan mukana SM joukkueessa. Nyt alkaa tosissaan se Tokon avo luokan treenaaminen. Pari kuukautta aikaa niin haetaan vikalista kokeesta..

Kokeen jälkeen tuumaillaan yhdessä miten meni

Ratapiirros...

Kauhee stressi olla hälinässä ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti