Taas on muka jo se aika, että saa lyödä pakettiin kuluneen
vuoden tapahtumat. Mun mielestä mä just kirjoitin samanlaisen viime vuodesta…
Tästä vuodesta jää päällimmäisenä mieleen suru ja
luopuminen. Paljon saavutettiinkin ja Kerttu tuli taloon, mutta kyllä ne nyt
tuntuu toissijaiselta asialta. Toinen oli tiedossa, että se päivä tulee
pienkin, mutta toinen, en vieläkään käsitä sitä. Se oli käsittämätöntä, turhaa,
epäreilua, raskasta, liian äkkinäistä…
Hertta-Rakas.. Tälle vuodelle olimme asettaneet tavoitteeksi
kivuttomat ja pitkät eläkepäivät. Tähän emme kyenneet. Hertan poismeno oli kova
pala. Kovempi kuin minkään muun on koskaan ollut. Sen mä kyllä osasin
aavistaakin. 23.2.2018 reilun viiden vuoden iässä oli päivä, jolloin Hertta
poistui luotamme. Hertan selän oireilut alkoi olla niin näkyviä ja
päivittäisiä, että vaikka miten sattui, halusin päästää Hertan pois ennen kuin
takapää pettää. Sitä en olisi halunnut nähdä. Halvausoireita tuli jo muutaman kerran.
Lisäksi Hertasta tuli kovin ääniarka ja se herättti mua öisin, kun koko sänky
heilui sen läähättäessä ja vaeltaessa. Sohvalta poistuminen oli jatkuvasti
hitaampaa ja vaati reillummat venyttelyt ja useamman hitaan askeleen ennen kuin
koira pääsi kunnolla vauhtiin. Pahinta oli erään kampaus session jälkeen,
Hertan noustessa ylös, sen takajalat eivät yksinkertaisesti pitäneet. Jo harjatessa
se oli moittinut takapään harjaamista..
Hertta oli mieletön persoona. Kaikki jotka sen tapasi,
tykkäsi siitä. Se oli nimensä veroisesti äärettömän herttainen ja tuon piirteen
ja kauniin ilmeensä vuoksi se sai usein anteeksi sellaista, mitä muut mun
koirat eivät ole saaneet tehdä. Se oli ihana koira. Symppis ja vei mua
olemuksellaan aikalailla ku pässiä narussa.. Se oli kaveri isolla koolla. Ja
opetti mulle paljon. Sen kouluttaminen oli vaativaa, koska viettitaso oli
matala eikä sillä ollut hääviä ruokahaluakaan. Mutta siitä huolimatta tuloksia
tehtiin. Tulen aina olemaan kaikista ylpein Hertan kanssa tehdyistä tuloksista
sen haastavan koulutettavuuden takia. Ikävä on kova ja se iskee ajoittain.
Hertan poismenon jälkeen en muutamaan päivän saanut mitään aikaiseksi. Sängyllä
Martan kanssa makaaminen oli ainut mikä onnistui. Marttaan Hertan poismeno
vaikutti rajusti! Sen treenihalut huonontui, se etsi Herttaa kauan ja odotti
sen olevan sisällä vastalla kun tulimme jostain kotiin. Pahinta oli, kun Martta
lopetti syömisen. Aika helpottaa, mutta ikävä ei poistu koskaan. Hertta vei
ison palan mun sydämestä mukanaan.
BH TK1 RTK2 Eigen Karolina 22.12.12-23.2.2018
Martta… Kerrotaan ensin niitä iloisia asioita… Tavoitteet
oli tälle vuodelle FH2 kokeileminen, TOKO ALO1, Rallytoko RTK4 ja
rotumestaruuksiin osallistuminen. Osa meni yli tavoitteiden ja osa jättettiin
tekemättä. Tokon suhteen se kiinnostus ei sittenkään palannut, joten emme
palanneet sen pariin. Jälkikausi alkoi Martalla lupaavasti ja piti katsella koekalenteria
heti alkukaudesta. Sitten tuli se valeraskaus ja huono kausi, jolloin koira ei
osannutkaan jäljestää. Se paineistui jäljellä pienestäkin palautteesta ihan
kauheasti ja hukkaili jälkeä. Ei pystynyt ajamaan kaaria ollenkaan ilman että
oli ihan hukassa ja haki kokoajan suuntaa. Loppukausi meni hienosti ja oppi
upeasti piikit ja kaaret. Viimeisellä viikollaan koira ajoi ehkä elämänsä
parhaan jäljen ikinä.
Rallytoko oli kyllä tänä vuonna meidän ykkösjuttu. Siitä
tavoitteet saavutettiin ja vähän ylikin!
Seitsemän koetta on käyty tälle kaudelle ja niistä yli
puoleen olen tyytyväinen. Kolme koetta meni penkin alle sen saman huonon jakson
aikana, jolloin jälkikään ei valeraskauden takia sujunut. Koira oli radalla ja
treeneissä keskikesän ajan aivan kummallinen. Se oli hirvittävän paineistunut
eikä kuunnellut yhtään ohjeita radalla vaan arvuutteli itse mitä mahtaa seuraavaksi
tulla, eikä oltu ollenkaan samoilla radoilla. Neljä muuta koetta se oli hieno!
Jopa super hieno. Tehtiin se RTK4. Se oli äärettömän helppo herätellä töihin,
se oli hienossa mielentilassa koko radan ja seurasi tiiviisti ja hienossa
kontaktissa. Se teki tehtävät varmasti jos vaan ohjaaja osasi ohjata oikein… Jos
miinuksia tuli niin ne oli useimmiten mun syy.. Huonon kauden aikan oli PM
koe ja sehän meni meiltä sitten penkin
alle. Seuranmestaruuksista haettiin oman luokan voitto ja seuranmestaruus. EP
Rallytoko CUP Mestari luokka voitettiin niinikään.
Ja sitten se kauden huippuhetki. Rotumestaruudet ja palkinnoille.
Ainahan sitä on haaveillut osallistuvansa rotumestaruuksiin. Nyt haave on toteutunut.
Tavoite oli nähdä meidän nimet osallistuja listalla mutta tehtiin enemmän.
Tehtiin Martasta Suomen kolmanneksi paras Rallytoko saksanpaimenkoira.
Mestaruuskilpailut oli todella hieno kokemus! Onneksi saimme kokea ne Martan
kanssa <3
Näyttelyihinkin eksyttiin Martan kanssa kerran tälle
vuodelle. En mä muuten olisi mennyt, kun sieltä on tulokset jo haettuna, mutta
jos mulla on koira jonka saa ilmoittaa käyttöluokkaan niin onhan se mentävä! EH
sieltä napsahti. Koira oli näyttelyn aikaan vähän huonossa karvassa ja
lihavassa kunnossa. Mutta eipä meillä sieltä tavoitteita ollut, kunhan mentiin
kun käyttökoira riveissä sai esiintyä.
Martan poismeno oli järkytys. En aio sitä tässä uudelleen
käsitellä. Ei pysty. Siitä on oma kirjoituksensa otsikolla ”Kun maailma
pysähtyy”.
FH1 RTK4 TK1 BH Eigen Martha 15.8.2014-21.11.2018
Yhdistystoiminnasta olen tänä vuonna irtisanoutunut jälleen
täysin ja nyt lopullisesti. Mitä nyt yhdet mestaruudet tuli järjestettyä… Nyt
aion pysyä järjissäni enkä sekaannu mihinkään hallituksiin tai muihin suuriin
juttuihin vaan keskityn täysin oman koiran treenaamiseen. Kiitettävästi vie
kuitenkin sen lisäksi vapaa-aikaa koirien hieromiset. En aio kouluttaakaan ensi
vuonna yhdistyksille mitään pitempää. Yksittäisiä voin mennä jos kutsu käy,
mutta en säännöllisesti.
Kerttu… Sen kanssa ei oo tylsiä päivä. Tuollaista
aktiivisuuttta omaavaa koiraa ei oo tässä talossa ennen ollut. Aktiivisuus on
positiivinen asia töissä, mutta kotona koira on pitänyt systemaattisesti
opettaa rauhoittumaan. Ei se pienempänä ehtinyt päivisin nukkumaan, yölä
onneksi kuitenkin ehti. Sanotaanko että viimeinen kuukausi on meillä jo ollut
ihan yhdessä kotonakin. Se osaa rauhoittua kun mitään ei tapahdu, mutta kyllä
se moneen kertaa päivässä tarvitsee tekemistä. Sisäsiistiksi oppiminen vei
puolivuotiaaksi asti. Kyllä se pihalle pyysi, mutta pakkas siinäkin olla niin
kiire että ei joutanut kyykkiä niin kauaa kuin jotakin olisi tulossa vaan piti
kesken kaiken nousta ylös ja sitten sisälle päästää kohta loput. Tapaturmakin
on jo ollut (siitä on oma kirjoitus niin en avaa sitä tässä enempää. Ja panoestiitti.
Joten sairaslomiakin on jo pidetty. Mutta näiden lääkärikäyntien yhteydessä on
otettu myös välikuvat jotka lupaa hyvää! Tällä hetkellä meillä on menossa
korvatipat, oi miten niiden laittaminen on joka päivä mukava tapahtuma…. Kerttu
alkoi kovasti kuoputtamaan itseään kun vaihdettiin ruokaa ja lopulta se meni
korviin. Tai mikä sinne meni eihän sitä varmaksi tiedä, mutta kuoputus alkoi yhtä
aikaa kun ruoka vaihtui. Että aika loogisesti se olisi sen syytä. Voi se
kuitenkin olla jokin muukin. Hoidetaan nyt korvat kuntoon ja aloitettiin vanha
ruoka uudelleen ja katsotaan mikä on vaikutus ja mietitään miten edetään. Yhdet
näyttelyt on käytynä ja sieltä hieno tulos, hieno arvostelu ja käytös oli niin
priimaa näyttelypaikalla, että oon kyllä ylypiä siitä.
Mutta mikä parasta Kerttu on osoittautunut harrastuksissa
sellaiseksi koiraksi millaisen haluankin! Siltä onnistuu kaikki ja se on
rehellisesti sanottuna todella nopea oppimaan. Kaksiviettinen ja työhaluinen
koira. Kaikenlaista on kokeiltu. Mä kun en osaa yhteen lajiin keskittyä. Purut:
kolme kertaa on käyty ja todettu että toimii, nyt kasvetaan ja sitten ensi
vuonna aletaan treenaamaan. Tottis: kunhan irrotus on nyt tehty selväksi niin
alkaa tulosta tulemaan ja osaahan se nyt jo jotain. Jälki: Ihan synnynnäinen jäljestäjä!
Tekniikka on kunnossa ja viettiä riittää. Haku: Neljät treenit takana ja likka
tekee jo valmiita ukkoja valtavalla motivaatiolla ja tietenkin täysiä, niinku
Kerttu aina. Nose Work: Sain ihan ilmaiseksi sen ihanan ”jähmety kuono hajuun”-ilmaisun
kun tarjosi sitä itse. Agility: Edistyminen on huimaa ja Kepahan ihan sekoaa
aksahallin pihaan kun päästään. Ohjaajall vaan tulee hieman kiire koiran
rinnalla… Esineruudussa tekee jo valmiita hakuja ja ilmaisua alettu nyt
työstämään ja se menee alun jälkeen hienosti nyt oikeaan suuntaan. Motivaatiota
on rakennettu nyt tämä kausi ja vauhtia, ja niitä on saatu. Irtoaa helposti
takalinjalle. Rallytokon liikkeitä osataan jo myöskin. Hieno koira, jossa on
vain pilattavaa!
Jouduin hetken miettiä mitä asettaisin ensi vuodelle
tavoitteeksi… En kyllä vieläkään ole varma.. Ohjelmassa piti olla Rallytokon SM
kisat, rotumestaruudet ja valioituminen.. Vaan eipä olekaan, elämä päätti
toisin..
Mitähän Kertulle uskaltaisi asettaa tavoitteeksi..
ainekin me koitetaan parhaamme mukaan treenata ja kehittyä
eteenpäin kaikissa lajeissa. Kiire meillä ei ole, että itku ei tule jos mitään
tuloksia ei vielä ens vuonna tehdä mutta jos eteneminen on hyvää niin koitetaan
me Rallyn alo luokka rykäästä läpi ja Nose Work hajutesti. Ehkä BH.. Mutta
siihen joutuu tehdä jo aika paljon töitä ja olla tähden ja kuut asennot
kohdillaan että siihen pystytään jo ens vuonna.. Ja tietenkin me käydään
virallisissa luustokuvissa ens vuonna. Todennäköisesti jo keväällä. Se on kin
taas jännää puuhaa!
Mutta nyt me parannellaan korvat ja treenaillaan loppuvuosi
aktiivisesti agilitya, tottista ja nose workia. Maastokelit kun meni jo.. Esineruutuun
nyt kyllä vielä pääsee. Jälkiä tuli tehtyä tänä vuonna 50. Ihan mukavasti.
Näyttää se 45-50 tulevan joka vuosi täyteen.
Kerttu 8vk (kuva Pia Asell)
Kerttu 9kk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti