Hertan vuosi ei mennyt aivan kuten piti. Talven oireilut ja keväällä käyty rtg kuvaus saivat minut jättämään Hertan eläkkeelle. Hertta ei ole tänä vuonna osallistunut kuin Nose work hajutestiin, jonka läpäisi hienosti sekä Nose Work möllikokeisiin ja niissä se suoriutuikin loistavasti. Kaikista osioista löydöt ja kisan kolmas sija. Ajalla kun tuo koira ei kilpaile missään lajissa. Muuten Hertta onkinsitten vain lenkkeillyt, juossut mettässä, uinut..... ja on se ollut treeneissäkin mukana. Se on kovin innoissaan treeneissä kun ei paljon vaadita vaan saa tehdä vähä sinnepäin ja leikki on pääosassa. Ja jos sen jättää kotiin, kun lähtee Martan kanssa jonnekkin, se on surullinen. Jos muita ihmisiä jää kotiin, se kuulemma vinkuu meidän perään ja on levoton sekä nukkuu vain eteisessä. Jos se jää kotiin ihan yksin, vain kissat seuranaan, se keksii itselleen tekemistä. Se on mm. käynyt itsenäisesti ruokasäkillä ja syönyt itsensä hirveäksi tankiksi (koira joka ei koko ikänä ole edes sitä normi ruoka-annosta saanut aina alas..) ja sisällä olevan portin se on opetellut aukaisemaan jotta pääsee pemistämään roskiksen sisällöt lattialle.. Oireilut selästä on kovin vaihtelevia. Välillä se on ihan fine. Välillä taas kirputetaan ja raavitaan, Liike on outoa jatkuvasti mutta ajoittain oikein Super outoa. Muutamat kipulääkitykset on otettu sekä halvausoireitakin on muutamaan kertaan nähty. Sohvalta lähtö on vaivalloista, suuret venyttelyt tarvitaan jotta se pääsee sohvalta hyvin matkaan ja ensimmäiset askeleet on hitaita. Takapään lihasjänteys on heikko ja hieronnoissa etupään lihaksisto on hoitoa vaille, ajoittain selkä on hieronnan aikana ihan kosketusarka. Päivä kerrallaan on menty ja mennään tästä eteenpäinkin. Se on kuitenkin edelleen kovin onnellisen oloinen. Mutta silti mietin sen tilaa joka päivä.. Ja pohdin sen toinrn toistaan kummallisempia tapoja oirehtia kipua. Minä olen periaatteesta koiran jatkuvaa kipulääkitystä vastaan. Jos se pärjää elämässään vain sen avulla, niin on olemassa vain yksi oikea ratkaisu.. Mutta Hertta on koira, jonka kohdalla teen poikkeuksen. Se oli marraskuun puolivälissä kipulääkekuurilla ja se muutos mikä lääkityksestä tuli, sai minut tilaamaan sille eläinlääkäriltä lääkkeen joka kävisi jatkuvaan käyttöön. Lääke on helpottanut tilannetta mutta ei se täysin autuaaksi ole Hertan elämää tehnyt. Seuraava vaihtoehto on jo niin kova lääke että... Katsellaan nyt eloa tämän lääkkeen kanssa ja otetaan ilo irti jokaisrsta päivästä jota meil on ja täysillä mennään loppuus asti.
Martta on tehnyt tänä vuonna mun mittapuun mukaan paljon. Ei niitä asioita mitä piti, mutta muuta. Meidän oli tarkoitus kisata pk mettäjäljellä ja edetä agilityssa. Tavoitteena oli myös tk2 tokosta ja jos aikaa jäisi niin fh koe. Ihan ei menny niinku suunniteltiin. Mettäjälki kokeet ja agilityn sai unohtaa kun alkoi selän isommat oireilut. Mutta muuta on tehty. Onneksi agilitysta ja pk tottiksesta luopuminen toi kuitenkin tullessaan sen mitä sillä haettiinkin: nyt koira voi hyvin.
Aloitettiin tänä vuonna rallytoko. Tälle vuotta tuli taottua kolme luokkaa valmiiksi ja ansaittu kolme koularia. Melkoinen tahti. Martta on tehnyt melkoista tulosriviä. Alo-avo luokista vain yksi tulos on alle 90, loput onkin sitten 95-100 välillä. Voittaja luokassa se tulos jossa ohjaaja ei mokaillut oli 92 pistettä. Ja sitten on ne kaksi koetta jossa ohjaajalla tuli aivan typeriä huolimattomuusvirheitä ja niiden vuoksi koiran hyvät radat on pisteillä 72 ja 76. Avoimen luokan kaikista kokeista luokkavoitto. Kun taas Voittaja luokan kokeista jokaisessa 2.sija. Rallytokon SM kisat järjestettiin tänä vuonna lähellä ja kokeiltiin saada sinne yhdistykseltämme joukkuetta kisaamaan. Taso kisassa on kuitenkin niin kova että meidän joukkueen MES luokan koiran tuloksilla ei ollut sinne mitään asiaa. Järjestäjä kuitenkin pyysi meitä Martan kanssa voittaja luokkaan nollakoiraksi ja päästiin kuin päästiinkin nauttimaan SM kilpailuiden tunnelmasta. Ja oltaisiin saatu tulos voittaja luokan SM radalta. Myös nollakoiran piti käydä eläinlääkärin tarkastuksessa. Eläinlääkärin mukaan Martta oli ihanaa vaihtelua saksanpaimenkoirien joukossa. Terve ja hyväpäinen. Hienoa, että minun koirani on sellainen, mutta harmi että rakkaasta rodusta joudutaan sanoa tuollainen kommentti. Piirinmestaruuksissa edustettiin tänä vuonna avoimessa luokassa ja vietiin Martan kanssa voitto. Joukkueemme oli joukkuekisan kolmas.
Heitin rallytokoseuralleni kesällä ajatuksen, josko järjestäisimme epävirallisen rallytoko CUPin alueellemme. Ajatus laitettiin toteen ja lähiseurojen kanssa yhteistyössä toteutimme kolme osakilpailua sisältäneen sarjakilpailun. Kaksi parasta tulosta laskettiin lopputuloksiin. Me Martan kanssa saimme ensimmäisestä osakilpailusta 99 pistettä (menin astumaan koiran varpaille, siitä -1), toisesta osakilpailusta saimme niinikään 99 pistettä (järjestäjät olivat keksineet sellaisen houkutuksen joka kiinnosti piirun verran jopa Marttaa.. Kissanruokaa muovikipossa, jonka kannessa oli reikiä. siitä -1). Noilla suorituksilla oli pärjättävä, koska itse keksimieni sääntöjen puitteissa emme saaneet osallistua viiimeiseen osakilpailuun, koska olimme jo korkanneet ylemmän luokan virallisesti. Ja mihinkö riitti 198 pistettä. Se riitti CUPin avoimen luokan voittoon! Toiseksi tulleeseen oli eroa kokonaiset 28 pistettä.
Tokosta on käyty kaksissa kokeissa. Ensimmäisestä kolmostulos ja toisesta kakkostulos. Loppu vuodeksi jätin tokon tauolle ja keskityin rallyyn. Ensi vuonna on tokollekkin taas enemmän aikaa ja jostain on tauon aikana löytynyt ohjaajaltakin taas motivaatio tokoon. Uusien sääntöjen tultua ei laji ole kiehtonut enää niin kuin ennen. Tulevilla koirilla tämä laji saattaapi alo luokkaa lukuunottamatta jäädä tekemättä. Ei siellä suuria virheitä ole tullut. Ykkönen jäi tokassa kokeessa kirjaimellisesti sentin päähän kun kynsi oli ruutunauhan ulkopuolella. SPL kasasi joukkueen tokon SM kilpailuun ja meillä olisi ollut Martan kanssa paikka joukkueessa, mutta koira ei tuohon aikaan ollut oikein hyvä niin annoin paikan pois. Palaamme tokon pariin vuoden vaihteen jälkeen. saas nähärä kuinka käy..
Nose Work oli kovin tiukasti mukana ohjelmistossa alkuvuoden. Hajutesti tehtiin ja möllikokeissa käytiin. Virallisiinkin piti mennä, mutta jotenkin siihenkin meni motivaatio. Eikä vähiten siksi että Martta ei ollut kaksissa möllikokeissa ollenkaan sellainen kuin se on treeneissä. Treeneissä ilmaisee hyvin tarkasti mutta kokeissa ilmaisee hajupilven eikä tarkasti hajun kohdetta. Pitäisi ottaa se työn alle jos tätä aikoo jatkaa.
Peltojälki.. Suoriuduttiin yli odotusten! Nimen edessä komeilee kirjaimet FH1. Jo koiran kolmannella jälkikaudella! Kesäkuussa käytiin ensimmäisessä kokeessa. Tuolloin tulos kaatui johonkin yliluonnolliseen ilmiöön ;) Ensimmäinen piiiitkä suora oli hieno. Ensimmäinen kulma meni kuin raiteilla, mutta sen kulman jälkeen maassa oli jotain josta Martta ei suostunut jäljestämään vaan poistui niin sanotusti paikalta. Jatkettiin kuitenkin jälki loppuun tuomarin kiitoksen jälkeen (tosin tuosta pelottavasta kohdasta koira ei suostunut menemään sittenkään). Jälki ajettiin muuten hyvin ja kaikki esineet taskussa oltais oltu maalissa. Toinen yritys oli syyskuulla ja vieläkin menee kylmät väreet kun muistelen sitä fiilistä kun tajuan koiran ilmaisevan viimeisen esineen! Treenitkin kyllä tätä lupaili. Ja tänä vuonna olenkin keskittynyt entistä enemmän ja tarkemmin siihen mitä siellä pellolla tehdään ja miksi, enkä vain jäljestänyt jäljestämisen ilosta. Tänä vuonna treenikalenterin mukaan on ajettu 50 jälkeä.
Luonnetesti käytiin huitasemassa läpi tänä vuonna. Olin kahden vaiheilla että ilmotanko vielä tänä vuonna, mutta ilmotin kuitenkin. Testi oli koiran näköinen ja pisteet hienosti 207. Tasapainoinen koira jolla hyvä toimintakyky. Niinhän se on.
Sellainen oli Martan ja Hertan vuosi. Toinen teki paljon harrastusrintamalla, kun toinen nautti eläkepäivistään. Martta on voinut nyt hyvin, ku lajit vaihdettiin kevyempiin.
Lääkäriä ei ole tänäkään vuonna tarvittu muutakuin rokotuksiin.
Mitäs ensi vuonna sitten...
Hertta toivon mukaan saa viettää vielä kivuttomia ja iloisia eläkepäiviä ja takapää pysyy kasassa.
Martta.. Haaveitahan on monenlaisia. Muun muassa kaikenlaiset mestaruudet ja arvokilpailut kiehtoisivat ensi vuonna..
FH... Koitetaan nyt ainakin korkata se kakkosluokka, tuloksesta en tiedä. Jos koko laji on jo itsessään haastava niin kakkonen on vielä haastavampi.. Talven aikana tehdään jotain sille ajoittain vinolle ilmaisulle.
Toko.. Avo1 on nyt otettava haltuun jotta voi siirtyä seuraavaan luokkaan. Olen tällä hetkellä vakaasti sitä mieltä (ja mähän aina pysyn näissä päätöksissäni..) että tokosta ei kerätä koulareita vaan edetään seuraavaan luokkaan ekasta ykkös- tuloksesta. Katotaan riittääkö rahkeet ja mielenkiinto avoa pitemmälle.
SPL toko ja rallytoko mestaruudet ja miksei sm kisatkin molemmista olisi mukavat. Mitalisijoista ei tarvitse haaveilla, mutta olisi mukava osallistua. Rotumestaruudet ainakin rallytokosta on varma juttu, toko vielä harkinnassa. Meidän alaosastomme kun toimii ensi vuonna niiden järjestäjänä niin osallistuttava on.
Rallytoko.. Rallytokosta tehdään RTK4 ja Mestariluokkaa hinkataankin sitten sen jälkeen niin kauan että rallytokovalion arvo irtoaa :D Siihen voi muutama koemaksu upota kun sitä yritetään.. Lisäksi osallistutaan EP Rallytoko CUPpiin, jossa ensi vuonna on viisi osakilpailua. Ja tietenkin piirinmestaruuksiin niin joukkueena kuin yksilönä. Saammehan tuolloin kisata alueen piirinmestaruudesta, kun mestariluokassa jo ollaan.Päätavoite rallytokossa on kuitenkin lokakuussa järjestettävät rotumestaruudet. Olishan se ny hienoa päästä palkinnoille tuollaisessa kisassa. Saa nähdä miten saamme pakan kasaan..
Virkun koekalenteri näyttää tääläpäin alkuvuodesta vielä kovin tyhjältä. Lieneekö syynä spkl lisenssi vai miksi seurat eivät ano kokrita alkuvuoteen. Tällä hetkellö on vasta kaksi rallykoetta keväälle meilläpäin, eikä yhtäkään tokokoetta. Treeniä siis odotellaan että seurat heräävät kokeiden järjestämiseen. Henkilökohtaisesti en ymmärrä kohua jonka lisenssi aiheutti. Jokatapauksessa tilaan palveluskoira lehden joka tulee lisenssin mukana ja näin ollen rahanmeno kisaamisen ympärillä ei kasva yhtään. Onhan kaikissa muissakin lajeissa jonkinlainrn kilpailulisenssi, miksi ei koiraurheilussakin.
Jos talvella on oikeen pakkaasia niin koitetaan laittaa se Nose Work koekuntoon, mutta tämä on viimeinen laji kalenterissa, jos aikaa jää.
Vuoden 2016 vakaa päätös olla sekaantumatta enää yhdistystoimintaan ei ole ihan pitänyt. SPL seinäjoen sihteerinä olen toiminut tämän vuoden, mutta syyskokouksessa annoin pois kaikki isommasti työtä vaativat pestit. Istun edelleen hallituksessa mutta vastuullani on vain nettisivujen päivitys ja rotumestaruuskilpailuiden organisoijana toimiminen. Lisäksi olen paikallisen kennelkerhon hallituksessa varajäsenenä (tämän pestin aion jättää pois). Yhdessä yhdistyksessä olen toiminut viikottaisena kouluttajana rallytokossa, mutta sen pestin jätin pois. Samassa yhdistyksessä tulen toimimaan ensi vuonna varajäsenenä hallituksessa ja rallytokovastaavana. Yhdistyksen vuoden 2018 toimintasuunnitelma rallytokon saralla on ollut valmis jo aikoja sitten. Koitetaan kuukausittaisten lähempää tulevien nimien lisäksi pyytää edes pari kertaa vuodessa joku isompi nimi kouluttamaan. Tammikuulle onkin jo sovittuna Krista Karhu ja heinäkuulle on suunnitteilla Iiris Harjun koulutus. Olen kuitenkin ollut paaaaljon epäaktiivisempi näissä hommissa kuin aiemmin. Ja koulutuksia en enää muille itse ehdota pitäväni, menen jos pyydetään ja kivasti on ny eri seuroille pyydettykin. Olen koittanut nyt panostaa vain omiin koiriin ja jättänyt toisten koiriin panostamisen vähemmälle. Samalla olen jättänyt taakseni myös kaikenlaiset kissanristiäiset, paskanjauhamisen, kannaotot ja keskittynyt olennaiseen. Omien koirieni treenaamiseen. Toimii. Näillä eväillä kohti ensi vuoden tavoitteita. Mahtaako ensi vuosi tuoda mukanaan muita uusia tuulia? Sen näemme ensi vuonna..
Joka vuosi täytyy myös osoittaa kiitokset tahoille jotka sen ansaitsevat. Ja joka vuosi ensimmäisenä tulee
Eigen kasvattaja Satu Knutars. Ilman Sadun kasvatustyötä mulla ei olosi näitä kahta kullanpalaa.
Jaana-Kaisa Timonen.. Ilman Jaana-Kaisan taitoa hoitaa Martan rankaa, ei koira olisi tuollaisessa kunnossa.
Pirjo Lastikka.. Pirjo sanoo kesällä ne taikasanat joiden avulla Martta alkoi jäljestämään entistä paremmin. "Kyllä se jäljestää osaa, nyt sitä pitäis alkaa kouluttamaan". Ja ohjaaja heräsi vaatimaan koiralta enemmän.
Tänä vuonna olen pitkälti treenannut itsekseni. Treenikavereiden merkitys on tässä hommassa suuri, mutta siitä huolimatta olen todennut että tulosta tulee hyvin itsekseen kun keskittyy oikeasti olennaiseen, siihrn koiran treenaamiseen harkitusti ja etukäteen suunnitellun treenisuunnitelman mukaan. Vähemmän on enrmmän koirankoulutuksessa. Juoruamiselle on sitten oma aikansa ja paikkansa.
Ollaan me toki koulutuksissakin käyty ja porukoissa treenattu. Kiitos kaikille mukana kulkeneille, eritoten niille kouluttajille jotka ovat jollain tapaa edeistäneet meidän etenemistä.
Ja kiitos Marjolle, että Liisillä oli sitä hiekkaa mahassa ja jaloos lämpöjä ja mitä näitä ny oli. Saatiin Martan kans toimia ku te hoiditte tiimin eläinlääkäri puolen. Nyt voi Liisi ja Muisto juosta vaikka kuninkaallisis. Tiimi ku toimii niin että aina jossakin on jotain sanottavaa ja onhan meillä Hertta. Ota ilo irti nyt ja treenaa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti