Herättäkää, sillä taidan nähdä unta. Nyt tapahtuu niin paljon kaikkea uskomatonta. En koskaan ole ajatellut harrastavani Agilitya. Se ei jotenkin sovi mulle. Nyt kuitenkin harrastan ja se on Super kivaa!
Oon sittenkin alkanut oppimaan niitä erilaisia ohjauskuvioita, jaksan juosta täyden radan, muistan juostessa miten rata menee, opin sen siinä viidessä minuutissa mikä tutustumiseen on aikaa, koira oppii todella nopeasti (se ei oo kyllä suuri ihme, onhan se saksanpaimenkoira ;) ), Martta osaa toimia myös mun oikealla puolella, se on itsenäinen eikä kiinni mussa... Kaikki treenien alussa kokemani pelot on osoittautunut turhiksi. Kyllä Martta osaa ja me tehdään tätä yhdessä, parina!
Tein epiksissä positiivisen havainnon. Lajin ympärillä vallitsee ihanan iloinen ja rento ilmapiiri. Kaikki paikallaolleet olivat iloisen näköisiä, suorituksille taputettiin ja oltiin aidosti iloisia toisten suorituksista. Samanlaista ilmapiiriä ja tunnelmaa en ole koskaan tavannut palveluskoira puolella, tokossa enkä edes rallytokossa. Minkäänlaista jännitystä en saanu itelleni aikaan tuollaisessa ilmapiirissä. Ja toinen tekijä siinä varmasti on se että ei ollu minkäänlaisia tulostavoitteita.. Ne tulostavoitteet aina vähä pilaa tunnelmaa ja aiheuttaa jännitystä. Keksin kaikenlaisia kauhuskenaarioita ennen starttia: Koira ei odota lähdössä vaan varastaa ja lähtee ihan omille teille, iso halli aiheuttaa sen että koira juoksee niin lujaa etten mitenkään pysy perässä, kaadun radalle ku kommastun omiin jalkoihini juostessa, maalissa koira karkaa radalta ulos ja kaikkea muuta legendaarista... Jos olisin tämän ilmapiiri asian tiennyt, olisin lähtenyt lajin pariin jo aiemmin. Ja onhan tämä nyt koiralle ihan loistavaa vaihtelua sille hikiselle tottelevaisuuden vääntämiselle!
Kahden kuukauden treenin jälkeen tehtiin siis rakkaan Martan kanssa jotain mikä vielä enemmän tuntuu unelta. Ilmotin meidät puoliksi vitsillä, lähinnä tutkimusmatkalle, agilityn epävirallisiin kisoihin ja mitä tapahtuu. Koira on ihan loistava! Koutsit oli meistä ylpeitä. Ja niin oon minäkin.
Martta on koira, joka on jo useampaan otteeseen saanu mut sanattomaksi ja se teki sen taas. Eikä varmasti viimeistä kertaa.
Yksikään kauhuskenaario ei toteutunut vaan koira teki juuri sen mitä siltä pyydettiin. Myös siinä kohtaa kun se meidän ainut pieni virhe radalla tuli.. Ohjaajan piikkiin..
Aina voi kuitenkin analysoida suorituksen paloiksi ja puhki vaikka menisikin hyvin...
Odotellessa meidän starttivuoroa tein muutaman lähtötreenin. Jätin koiran istumaan ja poistuin muutaman metrin päähän ja kutsuin luo. Kääntelin ja pyörittelin sitä nakin avulla ja ei muuta ku radalle.
Lähdössä malttoi odottaa hienosti ja vinkumatta.
1. hyppy hieno
2. putki hieno
2. ja 3. välissä persjättö hieno, pisteet ohjaajalle
3. hyppy hieno
4. putki hieno
4. ja 5. välissä persjättö hieno, pisteet ohjaajalle
5. hyppy hieno
6. hyppy hieno
7.putki hieno
8. hyppy... Koira ei hae hyppyä koska ohjaaja ohjaa väärin. On menossa seuraavalle esteelle, mutta kääntyy käskystä heti takaisin ja saan sen vähällä vaivalla menemään ohitetun esteen yli tällä kerralla hyvin
9. hyppy hieno
10. putki hieno
10. ja 11. putkien välissä otan liian ison hidastuksen koiralle, se olis hakenu putken ilman hidastustakin. Mutta ei siitä virhettä tule.
11. putki hieno
11. putken ja 12. hypyn väliin olisi voinut tehdä persjätön mutta en ehdi joten tehdään takaaleikkaus 12. hypyn jälkeen
12. hyppy hieno
13.putki hieno
14. hyppy hieno
15. hyppy hieno
Tulos siis 5vp aika 34,32 s.(ihanneaika oli 42 s.) Sijoitus 7/14.
Muistinko jo sanoa että lähes sanaton koiran tekemisestä tänään. On se paras. Mun Marttani.
Ja tästä voitte itte todistaa meidän menoa.
https://www.youtube.com/watch?v=aV0uPgx1btY&feature=youtu.be
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti