Osallistumisoikeus SM kisaan haettuna...

Kolme päivää maannu kuumeessa sohvalla ja koirat saman verran. Tarpeilla ovat pihassa käyny ja siinä on ollu niiden ohjelma. Eilisen päivän mietin, että onko oikeesti nyt niin että joudun perumaan osallistumisen Rally kokeeseen. Luonto ei vaan antanu periksi. Kun on ilmoittautuduttu niin mennään, vaikka pää kainalossa. Aamulla en edes uskaltanut mitata kuumetta, lääkettä vaan naamaan niin paljon että pysyy pystyssä ja pystyy eres jotenkin toimia. Olisin varmaan perunut kokeen, jos ei olisi ollut tästä kiinni meidän paikka SM-kisa joukkueessa. Olisi oltava tulos AVO luokasta. Joten lääkkeet naamariin ja menoksi. Keli oli toisaalta loistava doubatulle ohjaajalle ja toisaalta ei. Satoi ja lujaa satoikin, koko kokeen ajan. Henki kulki hyvin, helteellä olisin ollu tämän nuhan kanssa ihan puolikuollu. Mutta kylymä tuli ja se ei ainakaan edesauttanu mun paranemista.. Radalla asuna oli sadeasua ja sen päällä treeniliivi.

Koirasta huomasi, että se on kolme päivää ollu tekemättä mitään. Se oli jotenki ihan ylikierroksilla. Kun käytin sitä pihalla niin se veti niinku ei olisi koskaan ollu ihmisten ilmoilla. Palkintojenjaossakaan se ei ymmärtäny edes istu käskyä. Se vaan vahtaali ympäristöä ja touhus menemään, ei ollenkaan normaalia Marttaa. Lähtö kyltillä ajattelin, että radasta ei tuu yhtään mitään. Koira ei meinannu malttaa istua, eikä se ollu yhtään hereillä mua kohti. Vahtas vaan kylttejä ja vinkui.. Vähä meinas olla liikaa virtaa..

Mutta tulipa käytyä ja täytyy sanoa, että tälläKÄÄN kertaa ei ole oikeen mitään sanottavaa kokeesta. Lähtö kyltillä kun sain koiran matkaan ja ykköskyltin tehtyä ei niin hyvin kuin koira osaa niin sitten se heräs ja tajus missä ollaan ja mitä tehdään. Näin videon, tosi tyytyväinen koiran seuraamiseen. Hienoa seuruuta radalla.

1. 360 vasempaan: aika hyvä liike koiran täyteen herättämiseen.
2. Istu, koira eteen, vasemmalta sivulle: Eteentulot on alkanu sujua myös paikaltaan ilman apuaskelta hienosti.
3. Istu, kierrä koiran ympäri: Eipä mitään sanottavaa
4. Spiraali oikealle: tosi tyytyväinen koiran vauhtiin tässä. Joskus pakkaa vauhti hiipua näissä spiraaleissa ja pujotteluissa
5. istu, yks askel, istu, kaks askelta, istu, kolme askelta, istu: Heittämällä hieno
6. Pyörähdys: Tähän mun täytyy keksiä jokin ennakoiva merkki koiralle. Jos se on pyörähdykseen lähdettäessä tiiviissä kontaktissa niin se ei jotenkin pysty lähteä siitä pyörimään. Otin siis ja uusin kun ei ekasta pyynnöstä lähteny pyörimään ja olin jo kyltin ohi kun koira alkoi tajuta mitä on pyydetty. Uusinnalla loistava pyörähdys. Laitetaan tuonne mukaan kuva meidän pyörähdyksestä viime viikon epiksistä. Martta kun pyörähtää niin siitä ei vauhtia puutu. Se on niin noipia että ihan naurahtaa. Pyörähdys kuvan on ottanut Pia Asell.
7. 270 oikeaan: mitäpä tästä sanoa
8. Istu, käännös vasempaan, istu: Näitä nyt on tehty paljon, koira ihan pro näissä
9. juosten: vain ohjaaja tautinsa kanssa vähän kovilla tässä :D
10. Normaali vauhti: Onneksi juoksua vain näin vähän tällä kertaa
11. Istu, täyskäännös vasempaan, istu: Pepunkäyttö kun muinoin opittiin niin sen jälkeenhän se on toiminu hienosti
12. Istu, seiso, kierrä koira: Tämän se on oppinu helposti
maali

Tulos siis AVO97 ja sillä sai luokkavoiton.

Eipä tuossa ole paljon läpikäymistä, kun koira tekee niin kuin on opetettu ja näköjään hyvin on opetettu ;) Ei vaiskaan. Mietin tuota koiraa kotiin ajellessani. Se on hirveen varma ja tasaanen suorittaja. Jos se kipeä ei ole niin se kyllä tekee ja osaa.

Nyt täytyisi siirtyä takaisin tokon pariin hetkeksi.. Ja koittaa metsästää se ykköstulos avosta.. Rallyn avosta haetaan toinen tulos heinäkuussa ja kolmas sekä koulari SM kokeesta 19.8. Edustamme siellä Lakeuden Kennelkerhoa joukkueessa. Tuon jälkeen  (ja vähä tässä välissäkin) treenataan kuntoon voi luokan kuviot ja hallikaudella on ohjelmassa voittajan korkkaus..

UIMAAN!!!

Voi tätä ilon ja onnen aikaa: uimakausi on alkanut. Ja kyllä me ollaan uitukin, paljon, niin päivällä kuin myöhään illallakin!
Ja hullua kun ei saisi yllyttää, siinä käy huonosti.. Kaveri yllytti vepe treeneihin.. Pitääkähän sitä koittamas käydä :D Ens viikolla mennään. Mahdatte kuulla lisää miten vesipeto Martta moisesta selviytyy..

Koiraharrastuslajien kirjo ja arvostus

Ajatus avautua tästä aiheesta lähtee ihan puhtaasti eräästä somessa näkemästäni törkeästä Rallytokoa vähättelevästä viestistä, joka sai niskakarvat pystyyn.

En ymmärrä miksi jokin toinen laji pitäisi olla arvostetumpi kuin toinen. Pääasia kai on että koiralla harrastetaan. Että se saa aktiviteettia ja mieleistä tekemistä. Mieluiten sellaista mihin se on luotu.

On totta, että minuakin harmittaa kun en voi harrastaa pk lajeja, niitä mieluiten tekisin, ne kiinnostavat minua eniten. Ei se silti tarkoita että tämän hetken lajini olisivat jotenkin huonompia lajeja. Kaikissa lajeissa on omat vaikeutensa. Kaikissa sitä koiraa täytyy kouluttaa, jotta se suoriutuu tehtävästään, oli se sitten mitä tahansa.

Useimmiten nämä Rallytokon halveksijat eivät ole itse kokeilleet lajia. Myönnän, itse Rallytokoa aloittaessani pidin sitä helppona lajina, mutta halveksunut en ole koskaan. Ajattelin että tuosta on helposti koularit tehtynä, mutta kuinka väärässä olinkaan. Toki se hieman helpompaa oli ekaan kokeeseen mennä koiralla jolla jo oli taustalla bh ja toko mutta ilman niitden tekoa olis kyllä tarttenu treenata reippaasti.

Varsinkin avoimen luokan jälkeen, voittajaan treenatessa, menee usein sormi suuhun, olitpa miten etevä kouluttaja tahansa. Esimerkiksi seuruun siirtäminen oikealle ei ole mikään läpihuutojuttu puhumattakaan siitä miten nopeasti vaikeatkin tehtävät seuraavat radalla toisiaan. Koitappa tehdä vaikka kaikki tokon jäävät liikkeet kolmen metrun välein ja niistä kolmen askeleen päästä heti kiertäminen ja ruutu seuraavien kolmen askeleen päästä.. Radalla on osattava yhtäaikaa keskittyä kyltteihin, koiran tekemiseen, itseen ja sääntöihin jotta teet asiat oikein. Helppoa? Kannattaa kokeilla ennenkuin lähtee arvostelemaan.

On olemassa monenlaisia koiralajeja ja kaikkiin niihin sopivia koiria. Agiliitäjä harvoin ottaa ajokoraa ja metsästäjällä harvemmin näkee bichon ftisetä.. Lähes kaikilla roduilla on alunperin ollut olemassa jokin käyttötarkoitus. Ikävä kyllä ihminen sitä hieman pilaa, mutta se onkin kokonaan toinen aihe. Jokainen laji on omalla tavallaan arvokas ja jikainen harrastaa sitä mihin omat ja koiran rahkeet riittää. Ja jis koira jostain syystä ei käy lajiin johon se on luotu, voi sillä tehdä muita lajeja. Ajokoirallakin voi rallytokoilla ja saksanpaimenkoiralla tehdä mejää, jos se on koiran ja ohjaajan mielestä mukavaa ja koira on siinä "kotonaan".

Olkaamme iloisia että jokaisrlle koiralle löytyy laji ja jokaiselle ohjaajalle se itseä kiinnostavin. Jokainen laji on arvokas, ei vain se oma. Ja kaikessa tärkeintä on yhdessä tekeminen, koiran luontaisten taipumusten hyödyntäminen ja harrastaminen.

Ja loppuun pieni ajatuksenaihe jota olen usein miettinyt... Miksi kaikilla käyttökoirilla ei ole muotovalion arvon vaatimuksena kkoetulos rodunomaisesta lajista? Eikö näistä roduista ole rodunomaisiin lajeihin vai mikä tässä on ideana? Onneksi minun rodussa vielä tällainen vaatimus on.

Peltojälki-opissa

Itse kun järjestää niin saa juuri sitä mitä haluaa ;)
Kahden kerran petojälkikoulutus kouluttajana Tina-Marina Bäckman.
Matkaan Martan ja Riian kanssa.
Paljastettakoon sen verran tulevasta koulutustarinasta, että tässä touhussa voi itkeä myös onnesta <3

Syksyllä ennen tauolle jääntiä Martta teki peltojälkeä ilman ruokaa, meni kulmat ja harhat ja ilmaisi esineet. Nyt kun talven jäljiltä on aloitettu, on ollut hieman ruosteessa varsinkin kulmat, joten pieni takaisinpaluu on siis paikallaan. Kulmiin lähdettiin hakemaan siis parannusta. Ensimmäisellä kerralla tehtiin jälki jossa oli kuusi kulmaa, kulmat alkoivat loivasta kaarteesta ja jyrkkenivät loppua kohti siten että viimeinen oli täys 90 asteen kulma. Koira petrasi koko ajan. Se jäljesti hyvin suorilla ja sillä on kuulemma hyvä rytmi työssään. Kouluttaja ihannoi myös Martan tapaa laittaa nenä syvälle askeleeseen. Ensimmäisessa "kulmassa" koira hukkasi pikkuisen jälkeä, mutta onnellisia olemme sen ilmeestä kun se teki töitä löytääkseen sen äkkiä uudelleen ja matka jatkui. Se paransi kulmia matkan varrella kokoajan ja viimeinen, se terävin kulma oli Super!

Ruuan paikkoihin jäljellä tuli hieman uusia vinkkejä. Suorien keskellä saisi olla ruokaa ja tehtävien aikana ei. Tämä olikin aikalailla tuttu asia, mutta se että pitkän jäljen loppuun kannattaisi aina laittaa suora jossa olisi ruokaa joka askeleella, oli minulle uusi tieto. Loogista, kun taas olis tajunnu tätä ajatella. Kun koira tottuu siihen että jälki loppuu runsaaseen ruokaan, saattaa se pitkällä koejäljelläkin jaksaa paremmin loppuun asti kun se miettiin että "kyllä sitä ruokaa kohta tulee". Tolpalle kannattaa laittaa namit siten, että koira oikeasti tarkistaa koko paalun eikä vain tolppaa. Loogista tuokin. Aiemmin minulle on sanottu että paalun juureen ruoka. Mutta siitä aloitus"ruudustahan" koira sen kaiken informaation saa jäljen ajoon.

Ensimmäisen koulutuskerran jälkeen oon tehnyt koiralle kaksi kulmatreeni jälkeä ja se parantaa kokoajan. Ja aina se terävin kulma on paras. Toiselle koulutuskerralle tehtiin Martalle jälki jossa kaikki kuusi kulmaa oli teräviä. Halusin kokeilla onko asia menny perille. Lopussa esine. En löydä sanoja Martan jälkeen. Se vaan meni. Askel askeleelta. Kulma kulmalta. Täydellisesti. Kouluttajan tekemän harhankin yli. Ohjaajalla meni niin tunteisiin että huomasin pillittäväni kesken jäljestyksen. Koutsi antoi 100 pistettä kulmista. Kehotti antamaan koiralle liinaa niin paljon kuin sitä piisaa, merkiksi koiralle että luottaa siihen täysin. Alusta oli vaikea. Kuiva kynnöksellä oleva multapelto. Välillä oli vaikeaksi osoittautunut alustan muutos, Martta päästeli senkin yli niinku mitään muutosta ei olisi ollutkaan. En ole kuvitellut liikoja. Koira alkaa olla koevalmis.

Tässä hommassakin voi siis itkeä onnesta. Koiran nenä on kummallinen kapistus. Se on niin hienoa katsoa kun se etenee askel askeleelta eteenpäin. Ei sitä vaan pysty käsittää miten se onnistuu siinä. Tää on niin mun laji, nautin kaikista eniten tämän tekemisestä ja tässä lajissa onnistumisesta. Miksi? Sitä en tiedä. Ehkä se on lajin vaativuus. On upea tunne kun on onnistunut näin haastavan lajin kouluttamisessa koiralle.

Kulmakuuri meni, nyt alkaa esinekuuri. Koira saisi ilmaista esineet suoremmassa maaten. Ja liina on nyt uskallettava päästää täyteen mittaan. Ja koekalanteria selaamaan..

Riia neitonen on tehnyt elämässään ehkä 10 peltojälkeä. Pentuna sen vauhti oli niin päätä huimaava että vaikka roikuttiin perässä kahdestaan omistajan kanssa niin se vei meitä ihan kuus-nolla. Parin vuoden tauko peltojälkeen ja kokeilemaan. Jumankekka. Kahdella liinalla viedessä se toimi. Vauhtia on kovasti liikaa mutta toimii! Ensimmäisellä koulutuskerralla sain oikeastaan vain vahvistuksen siihen että olen koiran kanssa oikealla tiellä. Kahdella liinalla, joka askeleella makkaraa. Kouluttaja käski laittaa esineen jäljen loppuun. Siis hä? Ei koira oo ikänä opetellu esineitä.. Oli tarkoitus mennä koiran viereen ja laittaa käsi jossa makkaraa, esineen päälle niin kyllä se maahan menee ittellään. Meitä meinas omistajan kanssa hieman naurattaa. Oltiin varmoja että koira alkaa tuossa kohtaa vaan hyppimään ja pomppimaan ja nuolee mun naamaa jne. Se yllätti meidät täysin. Se pysähtyi. Ja meni maate kun ruoka käsi ilmestyi esineen pääälle. Käsi auki ja ruokaa maahan ja siinähän se söi. Olin melko äimänä.

Koulutuskertojen välissä on tehty samanlainen jälki. Ja tuolloin mietimme omistajan kanssa, että mikä ihme se on se konsti jolla se vauhti hiljenee. Onko se pituus: pitääkö kokeilla tehdä kilometrien pituinen jälki ja mitata missä kohtaa veto lakkaa. Vai onko se jälkien määrä? Pitääkö tehdä neljä pitkähköä jälkeä vierekkään ja ajaa ne peräkanaa ja katsoa millä jäljellä vauhti hiljenee. Ei kellään tullu mieleen että jäljen vaativuus hiljentää kyllä koiran vauhtia. Jos se haluaa pystyä työskentelemään kunnolla vaativalla alustalla niin sen vaan yksinkertaisesti on himmattava jotta se pystyy ratkomaan ongelmat jäljellä. Uun muotoinen jälki ja menoksi, kuivaan kyntö-multapeltoon. Ja Uun jälkimmäisellä suoralla huomaan kulkevani ajoittain löysillä liinoilla! Lopussa olleella esineellä tajusin koiran oikeasti pysähtyneen esineelle. Se seisoi kunnes ehdin nyrkkini kanssa esineelle. Se tiesi että sillä puupalikalla on joku merkitys!

Tuohon kun lisätään yhdelle koiralle apparina kahdessa liinassa olo niin ihan työltäkin tuollaset illat vois tuntua, jos se ei olisi niin pirun kivaa ja palkitsevaa :D

Jatkamme harjoituksia.

Eläkepaperit saapui..

Olen tehnyt päätöksen. Hertta jää eläkkeelle. Kävimme vuosittaisissa selkäkuvissa tänään ja jo aiemmin kytenyt ajatus oli nyt helppo päättää. Talven kaikenlaiset kummalliset oireet ja kokoajan arjessa näkyvillä olevat asiat, kuten liike huomioiden olin varautunut kaikenlaiseen. Ihan niin pahaa ei löytynyt mutta tarpeeksi eläkepapereihin. Ylimääräinen lannenikama L8 on se pahin. Se on muuttunut elämän varrella silmin nähtävästi. Siinä on nähtävissä selkeää spndyloosipiikkiä ja muuta muutosta, kuin myös ristiluu alueella. Lisäksi L1-4 alueella on pienen pientä alkua, mutta ne ei selitä yhtään mitään oireita. Hermostosta johtuvaksi laittoi eläinlääkärikin paljon asioita, joita koirassa näkyy arjessa.

 Hertan ura on nyt loppu. Näkisitte sen ilmeen kun se huomaa, että teen lähtöä treeneihin ja vain Martta käsketään autoon. Se on aika raastava ilme. Se haluaa lähteä, mutta kuitenkaan se ei nyt ole ollenkaan hyvä treenatessa, ei missään lajissa. Toki käyväthän eläkkeellä olevat ihmisetkin toisinaan töissä vaikka eläkkeellä ovatkin, joten niin käy Herttakin, treeneissä hömpöttämässä ja kattelemassa maailmaa ja saattaa se vielä johonkin nenätyökokeeseenkin mennä, mutta kyllä me silti tituleerataan sitä nyt eläkeläiseksi.

Kaikki vielä alussa.

Hertan ura oli lyhyt, mutta kyllä sitä kelpaa muistella. Hertta on ollut äärimmäisen vaikea kouluttaa. Kovin ohjaajapehmeä ja matalaviettinen ja temperamentiltaan rauhallinen koira on ollut haaste. Pentuna olin sen kanssa sormi suussa Turon jälkeen. Ei siihen voinut käyttää ollenkaan sellaisia keinoja kuin Turoon. Ja toisaalta taas, juuri tuollaisen halusin Turon kaikkien ääliömäisyyksien jälkeen ;) Hertta on opettanut mulle paljon. Ennenkaikkea kärsivällisyyttä! Sitä kun ei ole kauheen suurella kauhalla meikäläiselle annettu.. Hertta on tutustuttanut mut uusiin lajeihin ja moniin mukaviin ihmisiin. Se on osoittanut että ei ne vietit ole se ainut jolla koiraa viedään eteenpäin ja tehdään tuloksia.

Tällaista meininkiä Hertasta ei ole saanut esiin enää aikoihin.

Hertta oli tulokasvuotenaan hieno! Se eteni hienosti ja oppi nopeasti. Tulokasvuoden jälkeen koirasta ei ole saanut irti ollenkaan samaa intoa ja paloa työntekoon. Se ei ole sen jälkeen ollut sama koira. Kun se osaisi puhua. Kertoisi sattuuko siihen kun treenataan vai onko se vain kaikessa pehmeydessään lopulta vaan niin kovapäinen ja mukavuudenhaluinen, että työnteko ei läheskään aina maistu. Viime talvena se oli loistava hallikaudella, mutta nyt se on taas lopahtanu. Enkä saa sitä kunnolla syttymään missään treeneissä, en nenähommissa, enkä tottelevaisuus puolella, Mejä on ainut jossa se on liekeissä edelleen.

Seuruu oli hyvinä aikoina äärimmäisen kaunista!

Hertan uralle mahtuu monenlaista:
BH-koe
10 tokokoetta
8 rallytokokoetta
mejä koe
erikoisjälkikoe
luonnetesti
kolme virallista näyttelyä
Nose Work 1.luokan hajutesti.

Koulutustunnukset: BH TK1 RTK1 sekä RTK2.

Palkinnot Kauhavan Kennelkerho:
Vuoden tulokas 2014 
Vuoden palveluskoira 2014
Vuoden TOKOkoira 2014
Vuoden TOKOkoira 2015
Vuoden Rallytokokoira 2015
Vuoden Rallytokokoira 2.sija 2016

Palkinnot SPL Seinäjoki:
Vuoden tulokas 2014
Vuoden Tokokoira 2014
Vuoden Tokokoira 2015
Vuoden Rallytokokoira 2015
Vuoden Rallytokokoira 2016

Voittoja ja kunniapalkintojakin löytyy.

Voittoja ja koulareita on tehty.

Näyttelytulokset ovat ymmärrettävästi vähissä. Hertta ei ole sen näköinen koira joka pärjäisi näyttelyissä. Ja aina ne tuomarit huomaa myös sen erikoisen liikkumistavan. Pentuna Hertta oli ROP pentu ja kunniapalkintokin tipahti. Aikuisena koira ei ole ollut Erittäin Hyvää parempi. Luonnetestissä koira esitti juuri sitä mitä se on . - ai tuolta tuloo tuollanen kelkka, no istumpa tähän sitä kattomaan, äippä katto säkin. Joku kelkka tulee. - Jaa, meinaat muka hyökätä mun päälle, tuu vaan, en usko että oikeesti tuut päälle joten mihin tässä nyt hötkyillä. Tuohon tyyliin se Hertan luonnetesti meni. Pois kaikki turha hötkyily. Sillä metodillahan se elää muutenkin :D

Rotunsa paras pentu :)

Erittäin hyvä

Jälkinenä sillä on ollut aina. Muurahaiset vaan piru vie aharisti pentuna niin paljon, että edelleen se ajoittain tuntee muka niitä jaloissaan jäljen alussa, kunnes tajuaa olevansa tyhmä ja huomaa että jaa ei niitä ollutkaan :D Hyvä jäljestäjä. Itse jälki on aina ollut se juttu, ei se ruoka siellä jäljellä. Kovin alussa siltä otettiin jäljeltä ruoka pois kokonaan ja FH koe ilmoittautuminen tuli eteen. Tuohon aikaan se oli melkoisen ilmeinen peltojäljellä ja olin varma että kokeesta tulee tulos. Sillä ei koskaan jäänyt keppejä jäljelle ja kulmissa jos se meni yli niin se meni korkeintaa koiran mitan ja löysi jäljen uudelleen nopeasti. Kokeessa kuitenkin se neljännen kulman jälkeen ollut harha oli liikaa ja siihen meidän matka tyssäsi. Tulos jäi tulematta, mutta tuomari kehui koiran jäljestämistä rauhallisen tasaiseksi. Sen koommin ei ole tarttenut fh kokeeseen menoa ajatella. Jäljestäminen on huonontunut tasaiseen tahtiin. Viime kausi oli katastrofi. Koira ei meinannut pysyä jäljellä ollenkaan. Ilman oireita lääkitsin koirat nenäpunkki lääkityksellä ja sen jälkeen jäljestys on ollut parempaa, mutta ei missään tapauksessa koetasolla, tänäkään vuonna.

Jälkinenä työssä

Muitakin nenähommia on tehty. Viime vuonna innostuin kokeilemaan mejä jälkeä. Kun metsässä käytiin kuitenkin Martan kanssa jäljellä niin samalla olisi aina kiva että olisi Hertallakin joku jälki metsässä ajettavana. Verijälkeä tekemään siis. Ensimmäistä kertaa kun tein Hertalle verijäljen, se vanheni 8 tuntia. Lähdössä ehdin jo ajatella että no joo, antaa olla. Koira jäi alkumakaukselle oikeesti ainakin minuutiksi ennen kuin lähti etenemään. Ensimmäisillä kymmenellä askeleella meni aina kin viis minuuttia kun piti niin tarkkaan nyysätä että mistä nyt on kyse. Meinasin luovuttaa ihan täysin, mutta siitä se sitten lähti ja etenikin varmasti. Makuut merkaten ja kulmat hoitui kuin itsestään. Sorkka suussa jäljeltä autolle. Tuon jälkeen tehtiin yksi 12 tuntia vanha ja yksi 24 tuntia vanha jälki ja sillä treenimäärällä kokeeseen. Kotipaikkakunnalla oli tuttavan järjestämä koe johon oli tullut peruutuspaikka ja sitä tarjottiin meille. Ajattelin että no eihän nyt toki vielä tällä treenimäärällä, mutta hullu mikä hullu niin otin  paikan vastaan. Luonnonlahjakkuus. Tuomari ei keksinyt Hertan jäljestämisestä mitään vikaa. Ainoastaan jäljen etenevyydestä otettiin yksi piste. Hertta kun eteni jälleen sillä itselleen tyypillisellä tasaisen varmalla rauhallisella tyylillään. Ja vaikka tuosta piste meni niin enimmäisaika alittui reilusti! Ennen Hertan tulosta oli useampi vuosi välissä että saksanpaimenkoira on tehnyt mejästä ykköstuloksen. Oli siinä mettämiehet ihmeissään kun sakemanni tulee ja tekee illan parhaan tuloksen :D

Nose Work on ollut meillä myös ohjelmistossa. Tässäkin neiti on mennyt jotenkin laamaksi. Tekee se mutta ei ollenkaan siten kuin se joskus teki ja miten hyvin se osaa. Ajoittain siitä tulee esille tässäkin se vanha Hertta, mutta juuri äskenkin se treenissä oli kovin epävarman oloinen tehdessään. Löytää se aina oikean paikan, mutta sen tekeminen ei ole hauskaa katsottavaa kun siitä puuttuu ilo ihan täysin.

Tottelevaisuuspuolella, kuten jo sanoinkin, Hertta on ollut haastellinen kouluttaa. Siitä huolimatta on saavutettu ihan kivasti. BH koe käytiin heittämässä läpi koiran ollessa 1½ vuotias. Tuo koe on jäänyt minulle hyvin mieleen. Hertta oli jotenkin todella hyvä siellä. Se jaksoi seurata molemmat nälkävuoden pituiset seuruut hyvässä kontaktissa ja hyvällä ilmeellä. Loput liikkeet siihen päälle virheettä ja rauhallinen paikkamakuu. Muistan miten onnellinen olin tuon kokeen jälkeen. Mölli BH koekin tehtiin tuota ennen ja sieltäkin on palkinto kaapissa. Kaupunkiosuushan tuolle on läpihuutojuttu. Tai oli silloin.. Nykyisinhän se saattaa äristä lenkillä....

Ja niin hienosti hereillä!

Toko kokeita on tullut koluttua 10 kipaletta. Alokasluokasta neljä koetta, avoimesta kuusi. Usko alkoi loppua avoimessa luokassa.. Alokasluokkaa tehdessä koira oli vielä se hyvällä ilmeellä teknisesti todella hyvin suorittava koira joka jaksoi tehdä koko suorituksen alusta loppuun iloisesti. Alokas luokasta meillä on voittoja ja kunniapalkintoja. Ja on toki Avoimestakin yksi palkintosija. Muistan alokas luokan kokeita vain hyvällä. Niiden jälkeen hymyilytti aina. Ekassa kokeessa tuli pari isompaa kauneusvirhettä, en muista mistä syystä, mutta se maksoi meille ykköstuloksen ja kakkonen napsahti. Sen jälkeen ropisi pelkkiä ykkösiä koulutustunnukseen saakka. Hertta oli vajaa kaksi vuotias kun sillä oli jo toinenkin koulutustunnus nimen edessä. Avoimessa luokassa oli joku kirous vai koiran tekeminenkö vain alkoi huonontua jo tuolloin. Kuusi koetta on avoimesta tehty, mutta vain yks ykköstulos on haalittu kasaan. Siellä kokeessa Hertta olikin taas sellainen kun se parhaimmillaan on. Teki upealla fiiliksellä alusta loppuun. Ei lamaantunut kesken kaiken tai alkanut tarjoamaan vääriä liikkeitä tai jättänyt niitä tekemättä, kuten muissa kokeissa enemmän tai vähemmän kävi. Hyvänä päivänään se oli siis avoimen luokan ykköstuloksen tasoinen koira.

Tokokokeessa Vöyrillä. Ykkönen tuli tuolloin.

Tokon alkaessa mennä mönkään, aloitettiin rally-toko. Joskin sitä piti kokeilla vain alokas luokan verran. Tutustuttuani kokeen sääntöihin ja liikkeisiin, totesin että alokas luokka on heittämällä tehty tokokoiralla. Ja niinhän se olikin. Ja niin oli avo luokkakin, Voi luokka onkin sitten ollut hieman tuskallinen. Kaksi nollatulosta takana. Ja siihen ne jääkin. En saa koirasta irti enää sellaista paloa että kannattaisi ilmoittaa kokeeseen. Syytä en käsitä. Onko se se kipu vai onko se väsynyt tekemiseen vai onko sen taitojen raja tullut vastaan vai mitä? Jossakin mättää sen verran että eläkepaperit rapsahti.

Rallykokeessa Alajärvellä.

Olen nauttinut kilpailla tämän koiran kanssa. Turon jälkeen se on ollut ihana muutos. Turon kanssa sai aina olla silmät selässäkin ja mieluummin vielä enemmän. Siitä ei koskaan voinut olla varma mitä se saa päähänsä. Aina koesuorituksenkin aikana toinen aivojen puolisko joutui miettimään onko ympärillä nyt jotain sellaista tapahtumaa joka kiinnostaa koiraa enemmän kuin tämä tekeminen ja ampaiseeko se rasasta vai mitä tekee. Hertan kanssa tuollaisen sai unohtaa. Hermo lepäsi kun sen kanssa kulki koepaikoilla. Se oli aina rauhallinen eikä piitannut ympäristöstä mitään. Paikkamakuutakaan sille ei ole koskaan oikeasti koulutettu se vaan ymmärsi sen samantien. Tässä makaan kunnes toisin määrätään. Ihan sama mitä nuo muut touhaa.

Mutta se on ohi. Tässä se nyt oli. Koira on arjessa onnellinen ja tykkää liikkua omaehtoisesti, ohjaajan määräämä tyyli ei olekaan niin mukavaa. Syytä voimme arvuutella. Hertan persoona on sellainen, että se saa multa anteeksi paljon sellaista jota en muilta koiriltani ole koskaan sietänyt. Käyttääkö se tätä hyväkseen ja välttelee työntekoa vai onko se kipeä. Kun se osaisi vastata. Järjellä ajatellen se ei käytä luonnettaan hyväkseen, ei koira ajattele niin... Mutta oli syy mikä tahansa niin päätös on nyt tämä. Kaikki loppuu aikanaan, nyt loppui Hertan aktiivinen ja tavoitteellinen treenaus. Nenähommissa ja miksei rallyssakin saattaa eläkeläinenkin kokeissa vielä käydä, mikäli niitä parempiakin kausia tekemisessä vielä tulee, mutta kisakalenteria ei enää laadita.

Rakas <3